19.2.09

Keltanokka kevättä odottelee

Keltanokka pyristelee jo höyheniään kevään korvalla.Tässä Tipuseni oman mallin mukaan.
Kangaskaapista löytyi vielä omppuvihreää kangasta ja kierrätyskeskuksesta ostettu keltainen lasten tyynyliina . Niitä yhdistelemällä pyrähti maailmalle esikoislintuseni.

Jokin aika sitten Hahtuvanheijastuksen Nina oli askarrellut sytykeruusuja ja loihtinut niistä todella makean kranssin. Päätin kokeilla Ninan ohjeiden mukaan samaisia kukkia .Tarkoituksenan oli spreijata ne valkoisiksi mutta toisin kävi.Todella imukykyinen materiaali imi sisälleen lähes koko purkillisen maalia ja tuloksena oli vain märkiä ja ikävänvärisiä
ruusuja.Ei hätää, tehdään sitten sytykkeitä. Vesikattila hellalle ja kynttilänjämiä sekan.
Kastelin kukkia 3-5kertaan tökötissä ja valmista tuli. Kokeilin vielä syttyykö takan puut ja kyllä

vaan iloisella liekillä paloi. Taidan tehdä toistekin niin helppoja ne on valmistaa.

Maaliskuun ensimmäisen päivän uudet sytykeruusut valmistui eilen. Pakko oli ostaa munia vaikka ei olis tarvinutkaan kun löytyi herkullinen laatikko. Ruususista puuttuu viellä kuorrutus mutta hankin ensin vanhan kattilan jossa niitä uittelee. Käytössä olevat kun on aika inhottava putsailla steariinista.

17 kommenttia:

  1. Myös minä tein ennen joulua noita sytykeruusuja, ja nyt kun niitä pääsin itse testaamaan, niin totesin että lisää täytyy tehdä, niin loistavia sytykkeitä ovat, varsinkin "vaativimmissa olosuhteissa". Ja ovat sitäpaitsi hyviä viemisiäkin tulisijallisille ihmisille! Hienon lintusen olet myös tehnyt. Itseänikin vähän innostaisi jotakin pikkuompelusta tehdä, vaan kun on noi koneet vähän huonossa jamassa, jotain sähköhäikää ilmeisesti, kun eivät ihan nuorimmasta päästä ole...

    VastaaPoista
  2. Voi, miten söpöinen keltanokka. Tosi nätti!
    Siinä se sirkuttaa odottaen kevättä.

    Kauniin mallisia kennoruusuja olet tehnyt, mutta raaskit laittaa ne sytykkeeksi. Eipä silti, hyvin ne toimivatkin tehtävässään.

    VastaaPoista
  3. Kivoja idiksiä täällä taas, keltanokka vallan hurmaava ;)

    VastaaPoista
  4. Siitä se kevät alkaa....
    Söpö lintu ja samaa kuosia edellisen postauksen sydänten kanssa ?
    Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  5. Heipsan! En olisi raskinut poltaa nuita ruusuja, ne on nättejä. Lintu on ihastuttava.
    Meillä on aina uunin sytytysongelmia, täytyy tehdä ruusuja että syttyy.
    Mukavaa viikonloppua toivoo Lennu.

    VastaaPoista
  6. Viikonlopputerkkuja Reiskulle, Ninalle, Katille, Risusydämelle ja
    Lennulle. Takkatuli palaa ja talvikisat mitaleineen on täydessä vauhdissa.Nautitaan talvikeleistä.
    Ninalle hohtavia hankia sinne Kuusamoon!
    Risutyöt kutsuu...

    VastaaPoista
  7. Kiitoksia vierailustasi, oli hymy.
    Täällä keltanokat visertää...kauniiden ruusujen joukossa.

    En itsekään ole kankaanpainantaa harrastanut,
    nämä tyynyni on skannattu printattu mustesuihku tulostimella erikoispaperille, jälleen rakas mies teki ne minulle, itse olen tosi tumpelo tietsikan kanssa, ainoastaan tää bloggailu sujuu, joten kuten.. enkä siinäkään ole opetellut kuvankäsittelyä...mennään näillä eväillä eteenpäin.
    Sinulla on kyky luoda aina ihastuttavia nimenomaan omaperäisiä juttuja, mistä just siitä pidän.

    Mukavaa iltaa!

    VastaaPoista
  8. Heippa kiva että olit poikennut = ) Täällä on kanssa kaikkea kivaa ja poikkean aina välillä...Täytyy kokeilla kanssa noita sytykeruusuja tehdä kunhan aika antaa myöden = )

    VastaaPoista
  9. Hauska keltanokka, aivan odottaa kuulevansa sirkutuksen:)
    Nuo sytykkeet ovat mukavia tuliaisina!
    Kiertelin illalla blogeissa ja nyt sitten pisti joku puutarhapistiäinen;) Pitää ensin nauttia tästä talvesta, kun se on kuitenkin vain kerran vuodessa ;D

    VastaaPoista
  10. Juurikin tänään tein samaisia ruusuja samalla kun odotin ruuan valmistumista uunissa, ja kyllä nämä sinun ruususi ovat paljon kauniimpia! En olisi noin nättiä raatsinut polttaa!

    VastaaPoista
  11. Hurmaava keltanokka, taitaa enteillä kevättä:)
    Kivoja juttuja olet kuvaillut, poikkean varmasti joskus toistekkin.

    VastaaPoista
  12. Sinulla on ihania töitä ja ideoita.
    Keltanokka on nätti. Sytykkeet ovat niin hienon näköisiä, eihän niitä henno käyttää.
    Aurinko terkuin Piitis, valkoinen pioni

    VastaaPoista
  13. Kiitoksia vierailuista Sirkka, Suvi, Rahkasammal,Olivieno, Jossu ja Piitis, kiva kun pidätte keltanokasta.
    Jossu ja Piitis, tervetuloa uudet ystäväiset ja vastavierailulle varmasti tullaan.
    Viimeinen viikko on ollut hiljaiseloa askarrusten suhteen meinaa sairastelut viedä voimat mutta kyllä tämä tästä vielä kirkastuu.
    Raikasta pakkasviikkoa kaikille!

    VastaaPoista
  14. Pitkästä aikaa lukemassa blogiasi...hyvää viikonloppua toivottaa Vaaralan Krisse

    VastaaPoista
  15. Kiitos vierailustasi Krisse. Parantelen kylkisiivujani vielä
    täällä,lunzan jälkijuttuja.
    Pitää varmaan tehdä grillipaloja niistä tai vastaavaa:)
    Hyvää alkavaa maaliskuun viikonloppua Sinullekin.

    VastaaPoista
  16. Siis tosi kauniit ruusut olet tehnyt ja tuo vihreä on ihana sävy!!! Kommentoin kommenttiasi omassa blogissani tuon steariinin suhteen, että valkoinen varmaan on turvallisin, kunhan ei kasta moneen kertaan,(itse kastan 2-3 krt) mutta myös hieman keltaista/vihreää steariinia voisin kokeilla sinne sekaan "hehkua antamaan". Mutta enpä kyllä tiedä, jos noi ruusut olisivat mun käsissäni, uskaltaisinko tehdä niille mitään, niin kauniita ovat! Itselläni on kattilana sellainen kirpparilta ostettu vaaanha kattila, joka on tähän hommaan kokonaan laitettu. Kätevää sikäli, että ei tarvitse kuin antaa veden jäähtyä ja "kuoria" jähmettynyt steariini päältä ja kaataa vesi pois. Pienet steariininjäämät reunoissa ei haittaa eikä tarkkoja putsauksia tarvi tehdä, kun kattila on samassa käytössä.

    VastaaPoista
  17. Joo Reisku ei niitä talipallukoita ole kiva syödä kastikkeen seassa:)

    VastaaPoista

Kiitos viestistä♥ Skicka en kommentar♥Leave a message♥