30.10.09

Pajupirtin hämärää jo vuoden verran; saniaiskranssi, piikkilankaa ja kanaverkosta töttörö

 

 
 
Pajupirtissä juhlitaan tänään 1-vuotispäiviä.Juhlapäivä sujuu askartelujen merkeissä.Eilen on haettu naapurista peräkärryllinen koivunrisuja jotka iloisesti huutelevat"Kaisaaa tuu leikkelee"
tuossa pihalla.Puolen päivän vapaa on kuin lahja itselleni. Hiukan on kiirettä pitänyt kun valmistelemme ideapäivää ensi viikonlopuksi.Toivottavasti kaikki menee hyvin.

Haluan kiittää teitä kaikkia blogikavereita ja muutenvaanlukijoita yhteisestä vuodesta.Ainakin minä olen saanut monista teistä ihania ystäviä.Joitain olen jo tavannutkin henk´koht ja jännitteellä odottelen ensiviikkoa sillä lisää tutustumisia on tulossa.

Harjoittelukollaasissa on kanaverkosta koottu kartio jonka maalasin valkoseksi. Pienet led-valot on kiinnitetty kehikkoon ja lopuksi tilkitty sisalilla. Reunaan kiinnitin kolme omatekoista rautalankasydäntä BlongBling-killuttimineen.
Kranssi on pyöritelty kotkansiipisaniaisen kuivettuneista lehdistä. Leikkelin kukkapenkin ns. roskia joita olin viemässä kompostiin kun taas syttyi SE. Heeeiii näähän on kauniita... voiskohan???? joo kokeillaan.....hip hei se onnistui.




KIITÄN KAIKKIA YSTÄVIÄ
ja
toivotan häppi halouwiin
Kaisa

20.10.09

Valokranssina yössä vain...

Paperilankakranssi on ollut haaveissani jo pitkän aikaa. Hämäränhyssy toi tarvittavan inspiraation viikonloppuna . Pohjaksi leikkasin kanaverkosta palan jonka pyörittelin putkeksi ja kranssin muotoon.
Kiersin pienet ledvalot kranssin ympärille
Paperilangasta leikkasin 15cm:n pituisia pätkiä jotka solmin kanaverkkoon kaksi pätkää kerrallaan.
Näitä solmuja sitten tein niin paljon, että lopputuloksesta tuli suhteellisen tiheä.
Valot päälle ja wuallaaa, tunnelmaa..



Valokranssi päivänvalossa.
Hämytunnelmia blogiYstävilleni!
Kaisa



17.10.09

Syystunnelmia


 
 
 
Syysistutuksia sain vihdoinkin laitettua keittiökuistille.Kesän kukkineet pelargoniat ja lobeliat saivat väistyä Callunoitten tieltä. Onnenpensaasta löysin kauniin tumman lilaksi värjättyjä yksilöitä.Mielestäni ne on suhteellisen luonnollisen värisiä ja valkoiseen yhdistettynä aika dramaattisia ,varsinkin iltahämyssä.Samasta paikasta hankimme vielä runsaasti erivärisiä koristenauhoja, sisalia ja ruosteisia kilikelloja ja tähtiä. Tämä Kyminlinnan paikka on kyllä varsinainen aarreaitta näiden lisukkeiden hankkimiseen.
 
 
Rautalankakokeilut jatkuu edelleen. Nyt on vuorossa "multaantökättävä "koristesydän.
 
 
Syksyn kohokohta meidän kulmilla lähestyy. Minä ja lähialueemme innokkaat kädentaitajat olemme valmistelemassa kolmatta ideapäivää. Mukaan on tulossa runsas joukko eri alan harrastajia. Osa tuo näytteille omia töitään ja osalla niitä riittää myyntiin asti. Kahtena edellisvuotena on ollut mukana huovutuksia, tiffanyihnuuksia, neuleita, ompelutöitä ;Tildoja unohtamatta,paju-ja risutöitä ja muuta mukavaa.
Tällä kertaa on taas uusia tulokkaita mukana joten yllätyksiä on tiedossa. Tulkaahan katsomaan.
Sähköpostini välityksellä kerron osoitetietoja, kysäiskää jos liikutte etelässä.
Syyslomaviikon nautinnoissa mukana,
Pajupirtin Kaisa

11.10.09

Farmarinhatut ja sadonkorjuukranssi



Pitkästä aikaa sain tänään aikaiseksi yhden kranssin. Nimesin sen Farmarin sadonkorjuukranssiksi. Kun oikein tarkasti tutkailet sen koristeita voit havaita
kuinka pienet apulaiseni ovat unohtaneet päähineensä ulkosalle.
Nämä hauskat "hatut" on oikeesti kotoisin pölynimurin pakkauslaatikosta.
Liiterin siivoustalkoon tuloksena oli aikamoinen läjä poltettavaa ja kierrätykseen menevää tavaraa.Myös imuriloota tilkkeineen oli heitetty pihalle. Hetkisen kasaa tutkaillessa löytyi kaksi somaa silinterihattua. Aivan kuin pikkumiehet olisivat ne kaikessa tohinassa unohtaneet nurmikolle. Mutta eipä hätää, kierrätysPyylikiltä ei mikää jää huomaamatta.Nämä suloisuudet on olleet imurin putken päissä tiivisteinä.Nyt ne mielestäni saivat arvoisensa paikan.


 
Männynjuurikranssi
Pirteää viikkoa kaikille ja muistakaakin olla varovaisia liikenteessä. Liukasta on luvassa lumen ja räntäsateen kera.
Lämmöllä Kaisa

8.10.09

Tunnustuksia

PikkuBertalle kiitokseni tunnustuksesta, se yllätti taas kerran. Samoin suuret kiitokset Toukokallion Sannalle samaisesta huomionosoituksesta. Reisku, tuo huovutuksen ihmetaituri liittyi vielä ojentajiin ja kiitän sinuakin lämmöllä . 
 
 
Näiden neuvojen kera tunnustus tulee jakaa eteenpäin: Kiitä sitä jolta sait tunnustuksen Kopioi kuva ja liitä blogiisi Laita linkki keneltä sait tunnustuksen Kerro seitsemän asiaa itsestäsi, mitä muut eivät vielä tiedä Anna tunnustus seitsemälle Linkitä nämä blogissasi Kerro näille seitsemälle tunnustuksesta 1.PIDÄN-Vihreästä 2.OLEN-romantikko 3.INHOAN-Kieroja 4.RAKASTAN-perhettäni 5.NAUTIN-aamukahvista 6.VIERASTAN-kaupunkilomia 7.HALUAN-aikaa askarteluihin HAASTE LÄHTEE: TaivaanrannanmaalarilleAnnemailleMannukan maailmaan Ruusuja ja rikkaruohoja Elämän helminauhaaPieni Lintu Kuiskaus tuulessa Nämä blogaajat on tuoreimpia blogiystäviäni.Teidän puuhailuja on hauska seurata. Ottakaa vastaan tunnustukseni, olkaa hyvä! Terveisin Pajupirtin Kaisa

4.10.09

Tilkkutyyny

 
Keväällä remontoimamme olohuone on jo pitkään kaivannut lisää tyynyjä. Pienistä nettiputiikeista olen muutaman mieleluisan päällisen jo tilannut.Mutta nyt yllättäin löysin suloisia kankaita myyvän Pikkuinen Puoti -nimisen blogin. Arvaatte varmaan intoni kuin seikkailin puodissa. Eikä mennyt kuin muutama päivä ja posti toi mahtavan suloisen paketin. Paketin ulkoasuun oli kiinnitetty erityistä huomiota. Kaunis vanhanaikainen pikkutytön kuva oli päällimmäisenä tervetulotoivotusten saattelemana.Sisältä paljastui toinen soma paketti.Nuorimmaiseni ihmettelikin, että onko siellä sisällä vaan toinen toistaan suloisempia paketteja. Mutta löytyihän ne tilaamani kangaspalat sieltä.Kiitoksena oli paketissa pari kiepillistä kapeaa koristenauhaa jotka oli justiinsa "oikeanvärisiä".Kiitokset Tarjalle! 
 
 
  Täällä etelässä sataa kaatamalla.Ompelukone , kangaspalat, pitsit ja napit on kaivettu esille. Eilisen Kouvolan reissun kotiintuomisena oli Sinooperista ostamani Tilda-nauha ,Homemade. Se sopi tyynyliinaan ja sai paikan"nurjaltapuolelta".
 
 
 
Kangaslammas on jo viime talven tekeleitä.Näin pienet jutut ei ole mun alaa.Vaatii liikaa kärsivällisyyttä.Lukuisille Tildaajille täytyy nostaa hattua. Iloista mieltä kaikille! Pajupirtin Kaisa