Hento tuulikellon ääni on kuin pumpulia korville. Valitettavan usein kaupasta ostettu härpäke tuottaa meteliä ihan liiaksi asti. Ainainen kilkutus ei mielestäni anna aikaa luonnon omille äänille. Varsinkin kaupunkiseudun pienillä pihoilla ei ole kovin mukavaa nauttia aamukahvia oman tai naapurin tuulikellon raikuvassa paukkeessa.
Melkein joka kesä olen virittänyt kuistille rautaisen lintukilkuttimen jonka vauhdikkaampia lintuja olen joutunut joka kerta hillitsemään. Meteli kovalla merituulella on sitä luokkaa, että parempi ottaa koko vekotin alas koukusta pahimpien myrskytuulten ajaksi.
Lempeän, luonnollisen ja ainakin minun silmiä ja korvia hivelevän meriaiheisen tuulikellon rakentelin rantaretken aarrejahdin löydöistä. Täältä löytyy vanha säkkipussi joka pitää sisällään jumppavehkeet, iilimato, purjevene kuvastuneena tyynen järven pinnalle, balettitanssijan jalkaterä sekä spittari. Kaikki nämä voi nähdä kun lempeä kesätuuli heiluttelee ajopuun paloja ja simpukankuoria yhteen. Ääni ei ole korvia huumaava. Vieno kalkatus ja simpukoiden helähdys on sitä kauneinta musiikkia tuulisessa kesäpäivässä.
Kun katsoo oikein tarkkaan voi miettiä mitä keikkea nämäkin puunpalaset tuo mieleen.
Monivärisen lobeliani kera jaan teille kesäpäivän iloisia puuhaideoita.
Kiitän kommenteista ja juhannusterveisistä.
Vielä on muutama viikko työrupeamaa jäljellä.
Aurinkoa odotellen
Kaisa ♥
