V-Kranssi pihlajanmarjoista
Voi miten onkaan muhkeita elokuiset pihlajanmarjat. Nyt niistä saa c-vitamiinipitoista herkkua talven varalle kun vain viitsii ahkeroida. Hyytelöstä tulee tosi makoisa piristysruiske vaikka nakkikastikkeen kera.
Tällä kertaa kiepsuttelin terttuja männynoksista sidotun kehikon päälle v-muotoon. Vihreää pitää mielestäni aina olla mukana joten humalan käpyset sai oman paikkansa.
Porttitalkoiden jätöksenä jäi ylijäämäksi vaaleaa sepeliä. Pähkäilin muutaman päivän mihin sen lopun laittaisi.
Grillipaikka sai kuin saikin uuden "kivimaton". Tuo vaalea väri toi esikoiseni mielestä japanilaisen tunnelman puutarhan pieneen huoneeseen. Niinpä päätin etsiä pikkuruisen lyhdyn esiin kukkapenkin kätköistä. Vielä muutama kivi on kiikarissa ja niin saadaan taas helpolla uutta tunnelmaa pihalle.
Iltasella on leppoisaa sytytellä lisää kynttilöitä ja nauttia lämpöisistä hetkistä.
Keltainenhan siitä tulee. Vähän oli vaikeaa arvailla minkä värisen krysanteemin sitä ostaisi kun kaikki näytti niin saman värisiltä. Valkoisia olin ostavinani mutta toisin kävi. Niin olivatten suppusia palloja eikä väriä erottanut vaikka kuinka yritin raotella nuppua. Keskenkasvuisia möivät:)
Uusille lukijoille -Tervetuloa Pajupirtin hyörinään.
Lempeitä elokuun tunnelmia kaikille.
Kaisa