28.4.19

Ruostehelmiä


Kukkarinteen vanha ovi sai tänään kestävän kranssin. Hepskukkuun autokatosprojektin
alta puretusta liiteristä löytyi uskomattomia aarteita. Rautainen kahvipannunalunen oli
"mahtavassa" kunnossa, siis tosi ruosteessa.Kahva ja kaikki, huokauksien huokaus.
Eihän sitä voi kaatopaikalle viedä vaan 
 uusiokäyttöön meidän pihalle, kiitos!
Siihen muutama jouluruusun ja narsissin kukka koristeeksi ja höysteenä nauhuksen lehtiä.
Aarrekasoja penkoessa löytyi kätköistä vielä leivinuunin vanha luukku jollaista olen ajatellut 
rinteen purkutiilien sekaan.
Nakuttelin kelottuneesta laudanpätkästä karmit luukulle ja ladoin tiilet uudelleen. Talvi olikin jo entistä ladontaa hiukkasen kohdellut kaltoin ja romahdusvaara oli ilmeinen.

 Neliön suuruinen japanilainen puutarhanurkkakin sai
osansa kevätsiivouksesta.



 
 
 
Vanha haka ja öljylyhty tuovat puutarhaan sitä  kulunutta kauneutta.


Kukkarinteen nurja puoli sai kiristeeksi maitotonkan ja pienet ajopuutikkaat.
Illan tullen laitan vielä pienen kynttilän  leivinuunin luukusta pilkistämään ja
kierrätystunnelma on siinä.


Kaikille blogini lukijoille, uusille ja vanhoille, 
I L O I S T    V A P P U A
Kaisa

9.4.19

Maalaisromantiikkaa keittiöön

 
 Kirppareita tulee koluttua silloin tällöin ihan innolla. Viimeksi kun olimme ystäväni Sirpan kanssa
viettämässä laatuaikaa tyttöjen kesken oli iltapäivän teemana kierrätys. Kolusimme melkein kaikki kotikaupunkimme sekondhändit ja kihersimme kuin pikkutytöt. Sipsu löysi mainion seinälampetin jota oli jo aiemmin hypistellyt ja tuumaillut ostaako vai ei. Nyt kuitenkin kahden naisen voimalla tultiin siihen tulokseen, että kyllä kannatti ostaa.
 


 Itse lähdin kierrokselle ihan sillä mielellä, että en kuitenkaan löydä mitään yllättävää. Mutta toisin kävi. Hauskanoloinen viirukangas huuteli minua henkarissa. 
Jos vaikka ommella surruttelisit minusta keittiöön uudet kevätverhot.
Ompelun ihanuudesta kun vielä löytyi mahtavat pitsit joita ajattelin yhdistää kappaan.
Sinellin pikkuruiset napit vielä piristämään ilmettä ja uusi
maalaisromanttissävyinen verho on valmis.


Puhalletaan lumille kyytiä ja
annetaan kevätmielen tulla.

Kaisa