31.12.2010

Jääpuikkoja ja haamupyykkiä


Iloisia Uuden Vuoden Pippaloita Jokahiselle!
Kiitos ihanista hetkistä kanssanne blogimaailmassa ja joillekin ihan
henkilökohtaisten tapaamisten ansiosta. On ollut mukava tutustua teihin ihanat ihmiset.

Itse vierailen teidän omissa blogeissa joskus jopa ihan liiaksi asti.
Voi sanoa suoraan, et ol nyt jo hiljaa.
Tosin tiedän sen tunteen kun saa kommentteja, kihelmöitsee :)
Uuden vuoden kranssiin yritin keksiä talvista koristetta.
Jääpuikot olis hauskoja mutta sisätiloissa niiden kanssa pelaaminen koituu ennenpitkää puikkojen kohtaloksi.
Joten, eipä muuta kun tekemään tekopuikkoja. Pumpulipuikko, Elmukelmua, pisarakristalli tai lasipisara.
Rulliksella pisara kiinni pumpulipuikon päähän niin höllään, että heiluu kun heiluttaa. Sit vaan kelmusta leikkaat puikonlevyisen suikaleen ja pyörittelet sen pumpulipuikon ympärille. Yläosaan saa pistää lisätilkettä, että tulee puikkomuotoiseksi. Tätsit! Ei muuta kun puikot kilisemään!!

                           Lumipalloja  saa helmistä tai valkoisista tupsuista huovutuksella tai ilman

Haamupyykki tuli mieleen kun pikkulikkana suuri intohimoni oli tanssia tangoa
talvipakkasella pyykkinarulta otetun iskän ison flanellipaidan kanssa.
Se kun oli reppana(se paita siis) niin tönkköjäässä, että alaspäin roikuksittuaan hihat oli ihan pystyssä. Sitä jäykkäpoikaa kun hieman taitteli niin oiva parkettien partaveitsi oli käsivarsilla. Siinä sitä kiidettiin Tango merellä soi- tahdissa pitkin olkkarin laaattiaa kunnes jääveikkonen oli lämmeneyt sen verran, että heitti itsensä ihan veltoksi.
Ei mutta- tuohonhan voisi kokeilla Paverpol-kovetusaineella tehdä ihan sellanen kestävä tyyppi:DD.
Saisi sitä tangottaa kesät talvet.

Kaisa, räiskyvin terveisin

29.12.2010

Talven timantit



Talven jäätimantti

Suureen ilmapalloon vettä ja pakkaseen. Jääpalakuutioita koristeeksi.Kiinnittyvät ulkona pakkasessa pienellä suihkeella vettä suihkupullosta.

                                      Suuret kiitokset jouluterveisistä ihanat Ystävät ~~♥~~

        Meillä piipahti ihka oikea JouluPukki pirtissä ensimmäistä kertaa. Kun näin tuon punanuttuisen, valkoparran ovensuussa kerkisin tovin miettiä, missä koirat, aapuuva. Tämä tuli niin yllättäin, ettei keritty valmistautua ko. tilanteeseen. Mutta Pirttihirmu ja Silkkitassu käyttäytyikin kuin kunnolla kasvatetut lapsoset konsanaan.
Silkkitassu oli heti jakelemassa karvaisia , märkiä pusuja pukille. Eikä Pirttihirmukaan empinyt hellyydenosoituksistaan. Se halusi heti pukin syliin kertomaan lahjatoiveita. Possunkorvia ehdottomasti!

Joulupukin lähdettyä Koivutunturille koirat oijustivat heti kuusen alle. Missä ne lahjat? No löytyihän sieltä
omat paketit kumpaisellekin. Joulu on lasten juhlaa, myös nelijalkaisten.

Tinakenkäpäiviä odotellen
Kaisa

21.12.2010

Hyvä Tuomas joulun tuopi


Hyvä Tuomas Joulun tuopi.

Kaikille Pajupirtissä piipahtaville
suuri Jouluhalaus ~♥~

Kaisa ♥
Gud Jul
Buorrit Juovllat
Happy Christmas
                                                    Frohe Weihnachten
Joyeux Noel
Buone Feste Natalizie
Ruumsaid juulup|hi
Feliz Navidad
Selamat Hari Natal

15.12.2010

Lumiruusuja pakkausmuovista

 
                   Jouluvinkki helppoon ja edulliseen jokasään kukkakranssiin

  Tervitset ohutta pakkausmuovia, kranssipohja, neula, lankaa, rautalankaa ja askartelumaalia. Pakkausmuovista leikataan 10cm x 10cm neliöitä parillinen määrä. Kuhunkin kukkaan menee kaksi palasta.
Tee neliapilan-muotoinen malli pahvista. Leikkele pakkausmuovineliöistä kukat. Surppaa yksi kukka keskeltä töttörölle ja pistele neulalla ja langalla muutama pisto jotta kukka pysyy sykerössä. Ruttaa toinen kukka samalla tavalla ja ompele se kiinni edelliseen. Se on siinä. Näitä kukkia voi sitten käyttää juhlapöydän koristeena yksittäin tai koota niistä kranssi sekä  kukkaköynnös ikkunaan tai pöydälle

 Kukat saa kätevästi kiinnitettyä kranssipohjaan rautalangalla. Pakkausmuovi on itsessään niin haurasta, että se repeytyy kovin helposti. Pyörittele rautalangasta pieni pallo ja jätä noin kymmenen sentin häntä. Tuikkaa rautalanka kukan keskustan läpi ja kiinnitä se kranssipohjaan. Pallon voi maalata tai jättää silleen.

                             Reipasta mieltä ja innostusta jouluvalmisteluihin.
                                                       Kaisa

12.12.2010

Jouluvoimaa


                    Jouluvoimaa ahkerille tontuille ♥
 Kaikki kunnia ja kiitos uutterille lumimiehille ja -naisille.

Nyt tiedetään miltä tuntuu asua Lapissa! Vai tiedetäänkö sittenkään?? (Valaiskaa meitä etelän asukkeja) ... Mutta ei voi kieltää etteikö olisi kaunista. Luonto on tehnyt sellaista taidetta ettei siihen pysty kukaan toinen. Kaikki äänet ovat suorastaan hukkuneet lumeen. Olo on kuin pumpulissa. Kuunnelkaa hiljaisuutta, puiden hentoa kilkatusta jääpeitteen alla, Jäiden soittoa rantavedessä, Viiman hyytävää ujellusta ikkunanraoista .
Annetaan talviauringonsäteiden tunkeutua syvälle sydämeen ja ollan Ystäviä toisillemme.

                                               Nyt Nautitaan!

8.12.2010

Rautalankasiipien suihketta


Joulumarkkinoita ja myyjäisiä on koluttu viikonloppuna ahkerasti. Soihtulassa oli mahtava maalaishenkinen luomujoulu josta löytyi kotiintuomisia ja joululahjoja. Wepskin Aarteiden Joulu oli kutistunut viimevuodesta pienempiin tiloihin mutta tunnelma oli tosi tiivis. Voisi jopa sanoa, että aika ahdas. Onneksi jo pitkään hakusessa olleet lautasten alusliinat löytyi kuin sattumalta. Piipe pääsee pälkähästä:)

Pitkästä aikaa kierittelin rautalankaa kun nuo risuhommat piikkasen jo tökkii. Olen ihastellut noita kynttilöihin laitettavia siipiä ja kokeilin onnistuisiko se mitenkään. Pontevat läpyttimet sieltä putkahti.Siinä olikin sitten virittelemistä oikeaan kokoon. Kaikki kynttilät kun ei ole saman kokoisia. Ratkaisin asian siten, että laitoin siipien toiselle puolelle yksinkertaisen lenkin johon tein pienen helmisydämen. Sitä sydäntä sitten pyöräyttämällä saa renkaasta sopivan kokoisen.

                                             Rautalankasiivet ja helmikoristeita

                                        Siivet käy myös kukkakimpun pirtsakkeena.

                                               Tehkää Joulua rauhallisin mielin!
                                                               Kaisa

6.12.2010

Suomelle



                                             Hyvää Itsenäisyyspäivää rakkaat lukijat!
                        Kiitos Isille, Vaareille, Paapoille, Ukeille, Taatoille, Lotille ja kaikille
                                            jotka teitte tämän päivän meille muistoksi.

                              Lämpöistäkin lämpöisemmät halaukset kaikille Pajupirtin
                                    vierailijoille eilisestä. Teitte unelmistani TOTTA.
                                     Pienet Lumiprinsessat Jessica ja Jenni, kiitos!
                               Omat prinsessani, kiitos avusta ja Kuuraparralle kans pusu.
                                                 Olette suurenmoisia, KIITOS!

                                                  Halauksin*♥* Kaisa

30.11.2010

Pajupirtin ovi raollaan

Viime viikot on meillä ollut oikea Risupirtti. Kylmiä tikkusia lojuu olkkarissa, keittiönpöydällä ja pesuhuoneessa sulamassa . Esikko on väännellyt risuporoja ja Kuuraparta huovuttaa tohinalla.
Mutta kivaahan tämä on. Aina tulee uusia ideoita ja haluankin jakaa niitä nyt teidän kanssanne.

                         Pajupirtin Pihamökin ovi oli raollaan 5.12. Loppujen lopuksi apposen auki.
                                                                 Kiitos kaikille kävijöille.
                                                         Oli ilo jakaa tunnelmia kanssanne.


Paperinarusta valojuttuja ja kransseja


Istahda soffalle ♥

Terveisin Kaisa

26.11.2010

Punaista joulua


Tuo lumenryökäle on peittänyt lähes kaikki askartelumateriaalit. Risukasa on kinoksessa , sammalpussit hukkuneet työntölumen alle ja vielä kun muistais minne on pistänyt tammenterhot.
Onneksi kangastilkut on varmassa tallessa. Aamusella surruttelin muutaman sythämen ja ajatus punasävyisestä adventtikranssista siintää mielessä. En ole liiemmin punaisen ystävä mutta tämä tumman punainen tähtikangas sai minut toisiin aatoksiin. Tykästyin siihen oitis ja täytyihän sitä heti tuikata punaiseen kynttilään tuli. Vielä kun liiteristä kaivoin esille pienen nuken mahakelkan niin voin sanoa, että aavistus joulua on tässä.
Mustaherukkakranssi ja tähtisydämet

                        Sammalsydän tikun nenässä. Talitintit ovat sitä vähän tuunanneet.

Kangassydän Siskot- Onnea vaan Tiina-siskolle ja kaikille
muille blogiSiskoille!

Paperipitsipohjantähti

Rauhallista ensimmäistä ADVENTTIA
ja
Mukavia pikkujouluja
Kaisa

21.11.2010

Valkoinen Paperipitsikranssi

Paperipitsikranssi pellavakuitupaperista

 Joulu puskee nurkan takaa väkisin. Moni on viritellyt pihamaalle ja parvekkeelle jo pikkuvaloja ja lyhtyjä luomaan tunnelmaa. Mikäs sen mukavanmpaa kun lähdetään iltalenkille ihastelemaan.
Kaupat pursuaa kaikkea joulukrääsää ihan välillä yökötykseen asti. Tuntuu että humu menee älyttömämmäksi vuosi toisensa jälkeen. Missä on ne ihanat vanhat olkikoristeet, kuka enää taitaa niiden tekemisen? Oikeat kynttilät joulukuusessa ja piparisydämet ruutunauhassa, onko niitä vielä kenelläkään? No, meillä ei ainakaan voisi pipparkaakkuset roikuksia kuusessa, sillä kaksi nelijalkaista hoitaisi ne mitä varmimmin omaan vatsaan.
Jo pelkkä vesikin kelpaa kuusenjalasta jos oikein janokiirus tulee :-)



Kanaverkosta leikataan suorakaiteen muotoinen suikale (n.10x40cm). Taivutellaan se putken muotoon ja kierretään kranssiksi. Kranssia uitellaan pellavakuitupaperiliotuksessa ja annetaan kuivua. Halutessa voi toistaa käsittelyn muutamaan kertaan. Olen lisäksi kieputellut pellavalankaa verkon päälle. Ruutunauhaa rusetiksi ja muutama kangaskukka Tiimarista tuo lisäpirteyttä.

                       Innostavia askarteluja ja joululahjavalmistajaisia teille.
                                Adventtiaikaa odotellessa ,kiitoksin Kaisa

                        

17.11.2010

Suolataikinaleivonnaisia, silvuplee ;)

Muutama milli on sadellut jotain ihmeellistä valkeaa Pajupirtin pihamaalle.
Liekö lunta? Pakko oli kuvata suolataikinaleivonnaiset ulkosalla.
Miia Seppälän ihastuttava kirja Kaarnasydän ja sammalkranssi sai minut innostumaan suolataikunakokeiluun.

Muokkasin taikainaohjetta sen verran, että laitoin jauhoiksi puolet ruisjauhoja. Eikä hassumpi idea ollutkaan.
Päällyskoristeeksi piparkakkuihin sirottelin kaardemummaa, sokeria ja kokeilin oregaanoakin, Sydämen pieni sykerökoriste on puristettu taikinaa pienen sihdin läpi. Tulee hauskoja makkaroita.
 Kiitos Miia sinulle !

Sydämiä, sykeröitä ja sokeria

Suolataikinatähtiä ja kaardemummaa

Tunnelmallista viikkoa blogiYstäväiseni!
Teitä lämmöllä ajattelen.
Kiitollisena Kaisa

12.11.2010

Sananjalkoja Isille

Sananjalkakranssi

Sananjalat on viehkeitä saniaisia. Kaiholla olen katsellut niitä mökkitien varrella. Ajetellut, että pitäisi koittaa kranssintekoa sen lehdistä. Keräsin maassa jo laossa olevia sananjalkoja ison kimpullisen. Angervokranssipohjaan sidoin lehdenpätkänippuja ja ruskettuneita , liekö ruusuangervon, kukintoja.
Mielestäni siitä tuli aikas miehinen syherö. Olisi voinut laittaa lisäksi vaikka lumimarjoja mutta niitä kun ei nyt ollut varastossa, harmi.

Toivottelen kaikille lukijoilleni ja isukeille
Leppoista Isänpäivää !
Omalle Kullalle ja ihanien tyttärieni iskälle
pusuja, Rakastan!

Äippyli

9.11.2010

Kankaanpainoa ja huurukransseja



Viime viikolla tuli harjoiteltua kankaanpainoa ekaa kertaa Kissanviiksessä. Kaksi iltaa kestävä pajatunnelma
oli mahtava. Tarkkaan tekemiseen syventyneitä naisihmisiä tuhisi omien painotöiden kanssa. Syntymässä oli huivia, paitaa, joulukortteja, kassia, tyynynpäällistä, essua ym. ihanaa. Muutama leimasin ja purkki väriä tuli hommattua kotiinkin. Jos sitä koittaisi tehdä omia sabluunoita joskus. Pinkin kukkakoristeen painoin ruutukankaalle ihan ekana ja siitä oli pakko tehdä muisto.


Virpiangervon oksista tehty kranssipohja on aika mainion värinen.  Se muuttui vanhan harmahtavaksi kun se kuivui sisällä. Ulkona sitä oli hyvä pyöritellä erilaisiin kranssipohjiin.
Laiha kranssipohja virpiangervosta

Risukelkka

Vähän tuli myös risuiltua. Liekö tuloksena sitten luistin vai kelkka? Taitaa olla yhdistelmä:)

Marraskuun pakkasaamun tervehdys teille kaikille!
Lämpöiset halaukset kommenteista ja iloista
ISÄNPÄIVÄÄ!

Kaisa

31.10.2010

Siipien havinaa

Kuin siivillä on leijaillut nämä kaksi vuotta blogistaniassa. Kiva oli vaihteeksi sotkea kädet koivuntuoksuun.
Pyörittelin ja kieputtelin, mietin ja tuumailin mitä oikein tekisi. Jotain jouluun liittyvää, herkkää ja erilaista teki mieli tehdä. Suloisia höyhensiipiä tuli tiirailtua Karjalanneidon näyttiksessä. No miksei, voishan ne tehdä risuistakin. Hanskin rautalangasta tein tukevan pohjan ja siihen päälle vain Kymijokivarren koivunrisuja. Kiitos niistäkin kuuluu mainiolle "kosken isäntäväelle".
Superkiitokset kaikille kommenteista, on mahtavaa kuulla kuinka viihdytte pirtin pauloissa. Ilo on suuri jos vielä saan teidätkin innostumaan askarteluista. Se on tarkoitus. Annan mielelläni vinkkejä ja opastusta .
Nyt tuntuu taas siltä, että paju- ja risujutut puskevat rytinällä kehiin. Lisää uutta on tulossa.

      Pajupirtin 2-vuotispäivän arvonnassa valosydän meni Trinalle. Onnitteluni sinulle.
Laitatko sähköpostilla yhteystietoja.
      Kiitän kaikkia lukijoitani ja kommentteja lähettäneitä.

                      Iloisia marraskuun askartelupäiviä kaikille! ♥♥♥ Kaisa

24.10.2010

Paperipitsilyhty pellavakuitupaperista

Paperipitsilyhty



Pellavakuitupaperi on minulle uusi tuttavuus. Sitä on helppo työstää ja siitä saa vielä hauskan oloisia tekeleitä.
Lasinen , ovaalinmuotoinen kurkkupurkki on lyhdyn sisäosana. Purkin päälle kiepautetaan kanaverkkoa sopiva määrä. Yhdistetään sauma kääntämällä verkon raitalangat huomaamattomasti yhteen. Yläreunaan olen jättänyt neljä "lehdykkää" joiden reunat huolittelin rautalangalla. Jätin langan vähän kiemuroille jotta tulisi enempi rapaleisen oloiseksi. Spreijasin härdellin valkoisella maalilla ettei kanaverkko paista ilkeästi sieltä lävitse. Liottelin pelavakuitupaperiarkin neljässä litrassa lämmintä vettä. Sekoittelin massaa sillon tällön ja maalin kuivuttua kastoi verkkotöttöröä joka puolelta massaseoksessa. Yönyli kuivuttuaan se näytti tältä.
 Vielä ajattelin lakata sen spreilakalla. 
Kiitos ihanat Ystävät onnitteluista ja kommenteista joita olen saanut ♥♥♥
Mukavaa lokakuun loppua !
Kaisalta

17.10.2010

Jäkälälammas suklaasilmä ja 2-vuotisARVONTA

                                                           Jäkälälammas

Monipuolinen viikonloppu on vellonut Pajupistissä. Askarteluja on lähes joka sormelle. T.s. kun kerkiäis vaan kaikkea tehdä mitä haluaisi. Ilmoittauduin Kissanviiksen kankaanpaino-työpajaan. Maltan tuskin odottaa mitä uutta sitä oppii. Puodista tuli hommattua lisää paperinarua sekä puu- ja siemenhelmiä sekä silmäpussit ;) heh.
Oikeastaan otin vain yhden silmäpussin. Naurettiin Merjan kanssa, että nykyään saa vaikka mitä pussitettuna. Ostin siis pussillisen silmiä **. Silmät oli tarkoitus laittaa uudenuutukaiselle palleroporonjäkälästä tehdylle lampaalle. Mutta olivat niin pieniä, että tihrusilmähän siitä reppanasta olisi tullut. Onneksi pirtin perukoilta löytyi reilummat näkimet, oikeat suklaasilmät. Nyt on valpas katse turriaisella. Mokoma heitähti vaahteranlehtikasalle heti kun sain viimeiset lehdet haravoitua. Sinä senkin!

Rakennus- ja sisustusmessujen satona tuli kotiin pellavakuitupaperia ja pellavalankaa. Paperipitsiä on siis tulossa. Aivan ihania kransseja ja lampunvarjostimia oli tehty  Taito Kymenlaakso osastolla.
Onko joku teistä tehnyt paperimassasta jotain?? Vinkkejä otetaan vastaan ilomielin.
Kevätkello
Omalla pihalla odottelee mahtava määrä lehtiä minua ja haravaa. Muutama pussi valkoisia Kevätkelloja (Leucojum aestivum) rapisee paketissa päästäkseen kukkapenkin multiin. En ole aikaisemmin törmännyt moisiin kaunottariin. Kukat kuin pitsihatut, ah olispas jo kevät.

Olen muutaman viikon kuluttua ollut blogarina jo kaksi vuotta. En olisi kuuna päivänä voinut kuvitella miten paljon ihania ihmisiä olen tavannut ja sähköpostin välityksellä pidetty yhteyksiä. Moni on niin sanotusti samalla aaltopituudella eli herzit on kohdallaan. Silloin ajatukset käy yhteen ja ymmärretään toinen toisiamme. Jaetaan ilot ja surut blogikavereiden kanssa. Ollaan yhdessä onnellisia kun onnistutaan ja heitetään lohdun sanoja kun maailma kohtelee kaltoin. Itse en tosiaankaan ole penaalin terävin kynä niinkuin esikoiseni onnistuneesti joskus laukaisee. Apua on tähän blogaamiseen täytynyt pyytää kavereilta ja apu on ollut lähellä. Kiitos siitä teille kaikille . Lämmöllä teitä ajattelen.

Lukijoita blogissani on jo yli 80. Sekin on mahtava saavutus, minulle. Olisi kiva tietää miten te ihanaiset olette päätyneet blogiini. Kartalta kun katselen on Pirttiläisiä ympäri maailmaa.

            Kaksivuotiaan blogin syntymäpäivänä 31.10.2010 kello 21.00
       ARVON KAIKKIEN LUKIJOIKSI LIITTYNEIDEN KESKEN VALORYIJYSYDÄMEN

      
        Tämä on minun kiitokseni kaikille teille Pajupirtissä viihtyville.

                            Iloisin mielin kohti uusia ideoita! KIITOS ♥♥♥
                                                Kaisa

10.10.2010

10.10.10

Päivä kuin pyöreä kymppi! Onnea teille jotka olette valinneet hääpäiväksenne tämän päivä. Aika helppo muistaa, jopa miestenkin;) Onnea myös tuoreille maailmankansalaisille jotka olette luoneet ensisilmäyksen tähän maailmaan juuri tänään. Olisi kiva tietää onko lukijoiden tutavapiirissä näihin onnellisiin joukkoihin kuuluvia. ♥♥♥

Callunasulkeiset on vietetty Pajupirtissä. Kuistin uudet kukkakorit on peitetty sammalella, calliksilla ja pikkuhavuilla. Ai miten tykkään tuosta lilasta vaikka onkin värjättyä. Mutta
mielestäni ei ollenkaan paha väri . Valkoinen ehkä raikastaa sitä himpun verran.
Oli verrattain hauska yhdistelmä kynttilänloisteessa iltasella. nam.


Joskun kauan sitten aloitin paperilangasta neulomaan pohjaa kukkataululle. Nyt muutama päivä sitten löysin keskeneräisen tekelee korin pohjalta ja aattelin tehdä sen valmiiksi. Kissan- ja harakankellot on lempikukkia jotan niitä siis kokeilemaan. Vähän niistä tuli ehkä kromosomiyksilöitä mutta --hjyymor pitää olla.

Paperilankakukkataulu ja ajopuukannatin

Rapsakoita syyspäiviä lukijoille.
P.s. Pajupirtin kaksvuotispäivä on tulossa lokakuun lopussa. Ajattelin pitää lahjontapäivän teille arvon vierailijat. Mutta siitä lisää viikon päästä. Pysykää kanavalla ;))

Kaisa

3.10.2010

Paperinarut sekaisin

Iiks miten voi paperinaru mennä sikin sokin. Ostin Kissanviiksestä vyyhdit valkoista ja ruskeaa paperinarua ja ajattelin ryhtyä valoryijypuuhiin. Nämä vyyhdit täytyy ensin keriä  silloin niitä on nopeampi leikellä sopivan mittaisiksi pätkiksi. Noo.. annas olla kun muutamat pyörähdykset on tehty koikkelehtii lanka ihan väärältä puolelta vyyhtiä. Täysi kaaos on taas edessä. En ymmärrä miten meikäläinen voi saada kaiken solmuun. Jopa puutarhaletku on välillä niin ympyröissä, että sakset tai puukko on silloin tarpeen. Tässä paperinaruhärdellissä ei muu auttanut kuin katkaista se seuraavassa jumituksessa. Lopputulos oli se, että minulla oli yli kymmenen pientä ruskeaa kerää. : `)
Valkoista keriessä asettelin vyyhdin tuolin selkänojalle ja tuloksena oli yksi ISO kerä. Aina sitä oppii.


Ruskean paperinarusydämen pohjana on kanaverkkoa. Tämän sitominen  on mukavaa sormijumppaa
telkkaria katsellessa. Välillä tosin tulee vedettyä niin tiukalle, että lanka katkeaa.
Aikaisemmissa postauksissa on kuvia valoryijyistä joita olen tehnyt viime vuonna . Niihin olen laittanut pienet led-valot takapuolelta  verkon reikien läpi nukkapuolelle.Jätin suosiolla ne laittamatta ettei liian talviseksi tämä tunnelma menisi.

Kiitos jälleen kommenteista.
Kaisa