Kaikki mikä liittyy vauvoihin tai edes vähän haiskahtaa vauvoille saa rinnassa oudon olon aikaan. Huomaan olevani tämän tästä kaupan vauvaosastolla hypistelemässä potkuhousuja. Tai vaunuliikkeen rattaita vatkuttamassa. Vaippaosastolta lähtee lähes aina pussillinen kakkosliberoja mukaan, tuomiseksi. Pienenpienet kengät saa suun suippuralle ja hymynvirmeen kasvoille. Entäs sitten kun kevään ekat pikkiriikkiset fillarit on tuotu kaupan esittelylavitsalle? Eihän näin pieniä ennen ole ollut olemassakaan. Noo... pyörä saa vielä odotella pikkumiehen kasvamista.
Onneksi omatekoisia leluja saa tehdä niin paljon kun jaksaa ja huvittaa. Drops designin sivuilta löysin valloittavat PÖLLÖT. Tosi nopeat tehdä Drops Paris langasta 3 1/2:n virkkuukoukulla. Lanka on kyllä aika haastavaa kun se tuppaa ns. halkeamaan tai sit minulla on vääränlainen virkkuukoukku käytössä. Ohje oli selkeä mutta muutaman virheen löysin siitä.
Pöllöpari sai seurakseen sen suuren sydämen joka sykkii meidän pikku Topille.
Sydämen tein ihan omilla ohjeilla:
Jokainen kerros alkaa kjs:lla ja lopussa 2 ks viimeiseen silmukkaan
Tee etusormen ympärille kierros ja renkaaseen 2 ks, kiristä
1. kerros: = kjs,ks,ks-ks
2. kerros:= kjs,ks,ks,ks-ks
3.-11.kerros samalla tavallaa lisäten silmukoita kummassakin reunassa
12. kerros. 1 kjs ja ks toiseen ks.n 4 ks, ps(keskikohtaan), 5 ks
13. kerros ks toiseen ks:n 2x p kolmanteen ks:n, ks, ps(keskelle) ks, 2xp.ks katkaise lanka
Tee toinen sydän samalla tavalla
14. kerros aseta sydämet vastakkain ja virkkaa ks:ta sydämen ympäri.
Halutessa voit täyttää vanulla mutta jätä silloin pieni aukko täyttöä varten ja
virkkaa vasta sitten reuna umpeen.
Noin 30 vuotta sitten tein esikoistyttärelle (Topin äipälle) nämä pupukoristeet vaunuleluksi. Vielä ne on tallessa seinällä joskin vähän kellastuneina mutta täysissä voimissa.
Rusetit on lutsutettu moneen kertaan mutta pupuenergia on tallella.
Vauvantuoksuissa äiti ja mummi
Kaisa