29.9.21

Pieni hylly ajopuista ja Syksynvärinen hortensiakranssi ♥


 Mustilan hortensia kukkii tuttuun tapaansa upein kukinnoin. 
Kukkien väri vaihtelee kermanvalkoisesta, roosanpunaiseen,
omenanvihreään ja tummanpunaiseen. 
Tämä tumma väri on minun suosikkini siksi haluan sen säilyvän.

 
Nämä valkoiset ja hiukkasen roosareunaiset kukat on pienestä, 
muutaman vuoden pihallamme asustaneen Little Lime hortensian.
Olen jo pitkään odotellut sitä limen väriä mutta vielä ei sen aika ole.
Liekö sitten tämä mennyt kuiva kesä tehnyt "tepposet".
 
  
 Myrskytuuli pudotteli suurista pihamännyistä käpyoksia ja
tätähän voisi oikeastaan kutsua Pajupirtin kranssiksi. 
Kaikki matsku on oman pihan aarteista. 
 
Uusi takkapuiden kuivatuskatos sai helmoilleen väriä ja
ajopuuaarteista pikkuruisen hyllyn johon voin ripustaa
vuodenaikoihin sopivia kransseja.

 
 ♥


 Männyntuoksuinen tuulahdus Sinulle.
 

 
Kaisalta

27.9.21

SOHVA kuormalavoista

                                                                        

Pajupirtin puutarhassa on pitkän aikaa pyörinyt neijä kuormalavaa. 

Ihaillen olen katsellut netistä mitä kaikkea kivaa näistä voisi

näperrellä. Kukkaseinä olisi yksi vaihtoehto mutta jotenkin mielessä on

on ollut talvinen sohva jonka voisi surutta jättää ulos lumihankien alle.


                                     

Pörröstä karhuntaljaa minulla ei ole joten lämmitettävät istuinalustat

nukkamaton alla saa nyt kelvata. Pienet pyöreät istuinaluset on Jyskin löytöjä.

Auringonkukkia on meidän kaupungissa saanut kerätä ihan luvan kanssa.

Kaupungin puistotoimi on tänä kesänä istuttanut asukkaiden iloksi auringonkukkia, ruiskaunokkeja, hunajakukkia, malvikkia, harsokukkia sekä pellavaa. 

Oikeita kestokukkia nämä auringonkukat.

Kolme viikkoa ne ovat kukkineet ulkona vanhassa maitotonkassa ja

antaneet sen päivittäisen piristysruiskeen ohikulkijalle.

Omat maa-artisokan kukat ja kultapallot sai seuraa

isoista auringonkukista.

                                

                                    

     Illan viiletessä on ihana käpertyä rakkaan ystäväni Marjatan kutoman hartiahuivin

lämpöiseen syleilyyn. Väritkin olet osannut valita juuri tähän sohvaan sopivaksi.

Lämmin halaus sinulle

                                                         

        

    Hämärä laskeutuu päivä päivältä aikaisemmin ja

kokkopaikan elävä tuli sai muutaman Venetsialyhdyn kaveriksi.

Mukillinen lämmintä hunajateetä, kokkopuiden iloinen paukahtelu ja lähipellon

    kanadanhanhien äänekäs kaakatus säestää syystunnelman alkaneeksi.  

               


                                                        

☆☆☆



☆☆☆

 

Tänään on meillä ollut ihanista ihanin aurinkoinen päivä.

Perhoset ovat heränneet uudelleen luullen kesän taas saapuvan.

Leppäkerttu kipittää kukan hentoa vartta pitkin ja kuvittelee....ties mitä.

Lämpötila on noin 15 astetta ja tuulen virettäkään ei tunnu.

Tämä on sitä kauneinta syksyä.

♥ 

Kaisa

20.9.21

Hento puolukkakranssi

                                                                        

Puolukka , tuo syksyisen metsäretken voimamarja on nyt parhaimmillaan.

Mikä tuokaan eniten mieleen lapsuuden kuin reilusti vatkattu marjapuuro.

Ripaus sokeria ja loraus kermaa, namm...

    ♥ 


                                                                     

Puolukanpunainen kranssi on kutkutellut mielessä.

Päällystin pyöreän metallivanteen vihreällä kukkateipillä ja 

syysleikkauksesta yli jääneillä Kartiotuijan oksan pätkillä

sekä muutamalla puolukan varvulla.


                                                        

Voi kun tämän kranssin saisin säilymään jouluun asti.  

Pakastin on valitettavasti niin täynnä metsäherkkuja,

että tämä tuskin enää mahtuu joukkoon.

 



 Ihania sieni- ja marjaretkiä Sinulle

Ystäväni

Kaisa