Risukärpänen taisi puraista minua ihan täysillä. Heinäkuu ei ole ollut niin
lämmin kuin olisi toivonut mutta harrastuksiin tuo viileys ei ole haitannut.
Yksitoista viikkoa kestävän kesäloman aikana ei näillä viileämmällä ilmoilla
ole niin väliä. Päinvastoin, kolme paljaana törröttävää betoniraudanpätkää
sai tuoreen risukuorrutuksen kun innostuin niitä kuorruttamaan.Tulihan siitä
lopulta mainio köynnöstuki omakasvattamille Keijunmekon taimille.
Niiden kukan reppanat tosin ovat vielä lähes nuppineulan pään kokoisia
mutta odottakaas kun tästä vähän kasvetaan.
Poutapilvi ja pinkki petunia sai kaverikseen pikkiriikkiset keijunmekon taimet.
Pyörittelin kolme köynnöstukirautaa yhteen risuspiraalin kanssa ja
päät kiepsautin hauskasti sarviksi.
Kukkaruukun spreiaus ei mennyt ihan putkeen kun maali yltyi
valumaan. Olisi ehkä ollut ihan viisasta pohjamaalata se ruukku ensin.
Liiterin oveen tein koivunrisuista sydänkranssin männynkaarnasta
vuoleskellun pikkusydämen ja pinkin rusetin kera.
Nyt kelpaa kipaista hakemaan halkoja liiteristä.
Lomatunnelmissa
♥
Kaisa