31.1.19

Ruostutetusta rautalanganväännöstä talvikranssiksi


Pirtsakat pakkasenpuremat sinulle joka olet piipahtanut Pajupirttiin.
Talvi antaa meille parastaan ja ilomielin humpsautin uutukaisen
TALVIKRANSSIN
Kaikki eivät ole yhtä innoissaan lumesta ja pakkasesta niin kuin minä.
Ymmärrän teitäkin.
Yksi hyvä puoli on tässä kaikessa se, että talven jälkeen odotellaan taas
 kevättä ja istutuskokeiluja.


Vanha rautalankakukkakranssini jonka joitain vuosia sitten tein ja ruostutin ruosteaineella sai raikkaamman ilmeen huuhtohylsymassakylvyssä.


En kuitenkaan hennonnut peitellä kaikkea ruosteista pintaa vaan jätin osan vielä näkyviin.
Tämä kranssi on ollut pihalla vuoden verran ja sulostuttanut lintuja ajopuutikkailla. 

 
 Vessapaperihylsyt on liotettu lämpimässä vedessä ja kasteltu massassa, annettu välillä kuivua ja taas dipattu yhteensä n. 4-5 kertaa.

Näin lopputuloksesta tulee hyvä.


Tältä kranssi näytti ennen tuunausta.


Talvisia tunnelmia
Kaisalta