27.9.21

SOHVA kuormalavoista

                                                                        

Pajupirtin puutarhassa on pitkän aikaa pyörinyt neijä kuormalavaa. 

Ihaillen olen katsellut netistä mitä kaikkea kivaa näistä voisi

näperrellä. Kukkaseinä olisi yksi vaihtoehto mutta jotenkin mielessä on

on ollut talvinen sohva jonka voisi surutta jättää ulos lumihankien alle.


                                     

Pörröstä karhuntaljaa minulla ei ole joten lämmitettävät istuinalustat

nukkamaton alla saa nyt kelvata. Pienet pyöreät istuinaluset on Jyskin löytöjä.

Auringonkukkia on meidän kaupungissa saanut kerätä ihan luvan kanssa.

Kaupungin puistotoimi on tänä kesänä istuttanut asukkaiden iloksi auringonkukkia, ruiskaunokkeja, hunajakukkia, malvikkia, harsokukkia sekä pellavaa. 

Oikeita kestokukkia nämä auringonkukat.

Kolme viikkoa ne ovat kukkineet ulkona vanhassa maitotonkassa ja

antaneet sen päivittäisen piristysruiskeen ohikulkijalle.

Omat maa-artisokan kukat ja kultapallot sai seuraa

isoista auringonkukista.

                                

                                    

     Illan viiletessä on ihana käpertyä rakkaan ystäväni Marjatan kutoman hartiahuivin

lämpöiseen syleilyyn. Väritkin olet osannut valita juuri tähän sohvaan sopivaksi.

Lämmin halaus sinulle

                                                         

        

    Hämärä laskeutuu päivä päivältä aikaisemmin ja

kokkopaikan elävä tuli sai muutaman Venetsialyhdyn kaveriksi.

Mukillinen lämmintä hunajateetä, kokkopuiden iloinen paukahtelu ja lähipellon

    kanadanhanhien äänekäs kaakatus säestää syystunnelman alkaneeksi.  

               


                                                        

☆☆☆



☆☆☆

 

Tänään on meillä ollut ihanista ihanin aurinkoinen päivä.

Perhoset ovat heränneet uudelleen luullen kesän taas saapuvan.

Leppäkerttu kipittää kukan hentoa vartta pitkin ja kuvittelee....ties mitä.

Lämpötila on noin 15 astetta ja tuulen virettäkään ei tunnu.

Tämä on sitä kauneinta syksyä.

♥ 

Kaisa

6 kommenttia:

  1. Kylläpä rakensitkin tunnelmallisen sohvan ympäristöineen! Tänään oli tosiaan meilläkin ihanan lämmin syyspäivä. Nautitaan tästä aurinkoisesta viikosta!

    VastaaPoista
  2. Miellyttävän näköinen istuskelupaikka aurinkoisina päivinä ja iltojen hämärtyessä.

    VastaaPoista
  3. Äkkiä riensin katsomaa mitä ihanaa olet puuhastellut🥰
    Ja voi mikä tunnelma,ja kuormalavat ne on niin parhaita. Ihana sohva ja just paras on niin sään kestävä. Meillä myös ovat ulkosalla vuodenajasta toiseen.
    Voin sielujeni silmin nähdä,kun saa käpertyä sohvalle ihanan hartiahuivin syleilyyn❤
    Oikeesti ihan huippu hetkiä tuollaiset syyshetket ja kynttilät ym. Ja linnut ne antaa oman syyskuoron. Meillä kuuntelin joutsenien kuoroa rannalla.
    Tänään aurinko hellinyt niin,että olin jo ihan kesä lumoissa.
    Hertsis ,kun minä pääsisin sellaiseen kukkaketoon,sekoisin varmaa niiden ihanuudesta. Rakastan ylikaiken auringonkukkia🌻
    Keltainen elinvoiman väri🤗
    Ihailin sinullakin tonkkia,niitä olen meillekkin haalinut..kauniisti saa kukat niihin.
    Huippu huikeen ihania syyshetkiä sinulle ja nauti olostasi🧡🍁

    VastaaPoista
  4. Kauniita kuvia ja niin ihana, kutsuva sohva. Ihana tunnelma välittyy kuvistasi.
    Täälläkin on ollut pari aurinkoista päivää ja ruska on nyt upeimmillaan.
    Aurinkoista viikon jatkoa♥

    VastaaPoista
  5. Oi miten ihastuttava huivi ja auringonkukat on kyllä mahtavaa katseltavaa.

    VastaaPoista
  6. Ihanan tunnelmallisia kuvia ja viihtyisää siellä.

    VastaaPoista

Kiitos viestistä♥ Skicka en kommentar♥Leave a message♥