30.10.09

Pajupirtin hämärää jo vuoden verran; saniaiskranssi, piikkilankaa ja kanaverkosta töttörö

 

 
 
Pajupirtissä juhlitaan tänään 1-vuotispäiviä.Juhlapäivä sujuu askartelujen merkeissä.Eilen on haettu naapurista peräkärryllinen koivunrisuja jotka iloisesti huutelevat"Kaisaaa tuu leikkelee"
tuossa pihalla.Puolen päivän vapaa on kuin lahja itselleni. Hiukan on kiirettä pitänyt kun valmistelemme ideapäivää ensi viikonlopuksi.Toivottavasti kaikki menee hyvin.

Haluan kiittää teitä kaikkia blogikavereita ja muutenvaanlukijoita yhteisestä vuodesta.Ainakin minä olen saanut monista teistä ihania ystäviä.Joitain olen jo tavannutkin henk´koht ja jännitteellä odottelen ensiviikkoa sillä lisää tutustumisia on tulossa.

Harjoittelukollaasissa on kanaverkosta koottu kartio jonka maalasin valkoseksi. Pienet led-valot on kiinnitetty kehikkoon ja lopuksi tilkitty sisalilla. Reunaan kiinnitin kolme omatekoista rautalankasydäntä BlongBling-killuttimineen.
Kranssi on pyöritelty kotkansiipisaniaisen kuivettuneista lehdistä. Leikkelin kukkapenkin ns. roskia joita olin viemässä kompostiin kun taas syttyi SE. Heeeiii näähän on kauniita... voiskohan???? joo kokeillaan.....hip hei se onnistui.




KIITÄN KAIKKIA YSTÄVIÄ
ja
toivotan häppi halouwiin
Kaisa

23 kommenttia:

  1. HURJAN PALJON ONNEA 1-vuotiaalle!!!!!

    Mahtavan upea kranssi noista kotkansiivistä tulikin :)
    Paljon energiaa lähettelen ideapäiväänne varten! Varmasti tulee taas menestys tapahtumastanne.
    Halouweenia vietän leipomalla syksyn ensimmäiset joulupiparipossut:D
    Terveisin Marja

    VastaaPoista
  2. Onnittelut kivasta blogista =o) Olet tehnyt kivoja juttuja taasen. t:Hanna

    VastaaPoista
  3. Onnittelut 1-vuotiaalle!! Kauniin kranssin olet taas "vääntänyt":) Palaillaan!

    VastaaPoista
  4. Paljon onnea yksivuotiaalle!!!! <3

    Ja oikein ihanaa halloweenia!

    VastaaPoista
  5. Lämpöiset onnittelut!

    Vallan kaunis kranssi syntyi "jätteestä"; tässä se taas nähdään, että MITÄÄN ei pitäisi heittää pois ;)

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Oikein paljon onnea 1-vuotiaalle mukavalle blogille ja sen taitavalle pitäjälle!:)
    Niin se aika vain vierähtää..
    Olet taas niin kaikkea kaunista käsilläsi aikaan saanut. Kranssi on kaunis ja jotenkin ihastuttavan rustiikkinen upealla rusetilla. Minullakin pihasta löytyy kotkansiipeä, mutta kaikki jo ruttasin kompostiin.
    Kanaverkosta koottu kartio on lämmin tunnelmanluoja.

    Mukavaa halloweenia Kaisa!:)

    VastaaPoista
  7. Se on sitten onnittelun paikka, toivon samalla blogillesi pitkää ikää.
    Kranssit on tosi nättejä. Tiedän tunteen, kun inspis tulee ja saa ideansa valmiiksi tuotteeksi.

    VastaaPoista
  8. Onnea Pajupirtin ja blogin emännälle :)
    Taidamme hiipiä sinne risukärryllesi oksasaksinemme...
    Kiitos vinkistä, lähdemmekin huomenna päivälenkille pienen lumen verhoamaan metsään ja kannamme mustikanvarpuja ja risuja sen verran kuin omatunto ja yksi kranssi vaatii.
    (PS: Artulla oli toinenkin merkkipäivä tällä viikolla, kun 9kk komea ikä tuli täyteen. Ja mäykkypuvusta voisin muistaessani joskus piirtää vaikkapa kaavat. Muistuta meilillä jos taas hidastelen ;) Neulekin on tekeillä pötkylälle, se löytyi jostain vanhasta Novita-lehdestä.

    VastaaPoista
  9. Onnitteluja sylin täydeltä 1-vuotiaalle! Täällä on aina ihana vierailla, nytkin sain mahtavia ideoita, harmi ettei ulkona voi nyt mitään tehdä, pimeää ja kylmä. Nyt on tosin ihan pikkuisen lunta, ihanaa!

    VastaaPoista
  10. Minulta kanssa onnea oikein sylikaupalla!! Pidän paljon blogistasi, ja on ihana piipahtaa täällä katselemassa kauniita töitäsi. Blogisi on ihmeellinen, täältä saa hyvän mielen ja päivään piristystä!

    VastaaPoista
  11. Kiitos Marja*,Hanna*, Mantelikakku*,Hipsu*, Elina*, Nina*, Vuokko*,Anne-Mai*, Arttu*, Olivieno* ja Keijukainen* kauniista sanoistanne ja innollaa eteenpäin.
    Tämä blogimaailma on ihmeellinen.Täysin vieraitten ihmisten kanssa tulee niin tutuksi, että tuntuu kuin olisi tunnettu aina."Kasvottomista" kavereista tulee sydänystäviä!
    Tämä on IHANAA. Kiitos kaverit.

    VastaaPoista
  12. Sylintäydeltä onnitteluja 1-vuotiaalle blogillesi ja sinulle Pajupirtin idearikkaalle emännälle! Täällä käydessä saa aina kassillisen hauskoja ideoita mukaan ja valoisan mielen seuraksi! Jatka samaan tapaan!;)
    Hyvää marraskuun alkua Pajupirttiin, karkoitetaan talven pimeyttä valoilla!;)

    VastaaPoista
  13. Häppiä vaan ittelles, on ollut mukava seurata blogiasi ja tutustua henk.koht.:kin.
    Upea halloviinikranssi!!

    VastaaPoista
  14. Onnittelut 1-vuotiaalle! Ihania juttuja täältä löytyykin. Tuo Arttu-mäykky "ohjasi" tänne blogiisi;)

    VastaaPoista
  15. Hurjan paljon onnea 1-vuotiaalle ihanalle blogille! Kauniita juttuja olet taas keksaissut kieputella:)

    VastaaPoista
  16. LÄMPIMÄT ONNITTELUT 1-vuotiaalle!!!!
    Ja aivan iiiihana kranssi!! Tuo ei ole kyllä koskaan tullut mieleen, kun olen noita kuivettuneita saniaisia katsellut...;)

    Sinä olet kekseliäs ja taitava nainen!!!:))

    VastaaPoista
  17. Onnea 1-vuotisen blogitaipaleen johdosta! Ihania juttuja olet taas tehnyt ja muiden iloksi kuvannut :o)
    Saanhan linkittää sinut blogiini?
    ps. rautalankalyhdyn ohje on nyt vihdoin valmis, jospa haluaisit kokeilla.. :o)
    http://helmimaja.vuodatus.net/blog/2188706/poytalyhdyn-ohjeet/

    VastaaPoista
  18. Näin paljon onnea...levitin kädet Kaisan 1-vuotis blogille ja Kaisulille
    jaksamista siinä on tarvittu ja kuinka mahtava idearikas oletkaan..aina aikaansaava samoin kirjoituksiasi on aivan ihana lukea.
    Kauniit kuvat taasen!

    VastaaPoista
  19. Onnittelut 1-vuotiaalle mukavalle blogillesi!! Osaat tehdä tosi ihania kransseja ym.

    VastaaPoista
  20. Kiitokset liittymisestä lukijakseni! Olen tosi otettu. Muistan sinuakin tässä parin viikon sisällä.
    :)

    VastaaPoista
  21. Ihanan näkönen kranssi! Paljon onnea 1-vuotiaalle :)

    VastaaPoista
  22. Onnittelut 1-vuotiaalle. Ihana kranssi..ja ihania juttuja,
    Harmittelen todella paljon kun en päässyyt askartelu tapahtumaan. Olin pakotettu menemään lapsenlikaksi..Hesaan....kyllä minua HARMITTI...

    VastaaPoista
  23. Kiitos, häppi halouwiin sullekin.
    Ekaa, mutten viimeistä kertaa täällä, pikkuveljen vinkistä.
    Melko monet roskat ovat hyvin käyttökelpoisia. Idealinko vain pyörimään sillä suunnalla!

    VastaaPoista

Kiitos viestistä♥ Skicka en kommentar♥Leave a message♥