7.2.09

HYVIÄ UUTISIA

Selma heitti minulle HYVIÄ UUTISIA -haasteenPienen Korsimon kylän poikamies Paavo oli jo monet vuodet innolla katsellut
television supersarjaa Maajussille morsian. Päättipä Paavo eräänä elokuisena iltapäivänä
laittaa paikalliseen Pellervoon oman ilmoituksensa senssipalstalle.

Olen ujonpuoleenen noen 34-vuotijas haaskannäköenen poekamijäs tiältä eteelä-savoosta.
Tarkootuksenan oes suaha ihtellein oeke lupsaakkata emäntäseuroo lähpitäjästä tae vähä
kauvempooki. On miulla hehtaareita sekä lypsävätä vaekka kueinka palajo mutta se eokko
puuttuu. Laetaha ihtes koriaksi ja tuu meitin pallonreonnalle iltasella seihtemen maessa nii voetas jutustella. Jotta eroottaesin sinut heinijen sejasta laita piähäs sellaane HEINÄHATTU.

Mikä suuri yllätys odottikaan Paavo-isäntää iltasella pellonreunassa? Puolentoistasataa enämp
nuorta ja vanhaa pikkupiikaa oli saapunut Paavoa tapaamaan peltoaukealle. Kaikki olivat sonnustautuneet heinähatuin ja iloisenvärisin kretongein tapaamaan elämänsä poikamiestä.
Mukana oli pientä ja pönäkkää emännänalkua, laihansorttista rimppakinttua sekä suht simpsakkaa leskirouvaakin. Ehkä jonain päivänä voimme lukea Pellorvosta Paavon valinnoista ja kuulumisista emäntäRintamalta.



1) Kirjoita kuvasta hyvä uutinen ja julkaise se. Jollei huvita, niin haasta toki joku sijaiseksi.
2)Valitse jokin omista kuvistasi uudeksi haastekuvaksi.
3) Julkaise kuvasi ja haasta muita.
4) Tämä on leikkiä.


Haastan edelleen mukaan Reiskun sekä Ninan Hahtuvanheijastuksesta samalla kuvalla koska se on niin hauska. Olisi kiva tietää kenet Paavo valitsi.

8 kommenttia:

  1. On siinä isännällä valinnan vaikeus edessään ;D

    VastaaPoista
  2. Voi että hauskan jutun tuosta kuvasta saitkin aikaan, kiitos kun otit haasteen vastaan. Päivän naurut on naurettu ;D. Minustakin tuo kuva on tosi metka, otin niitä puoli tusinaa, kun kerra tuohon paikkaan pysähdyttiin lättykahville. Kai tiedätkin tuon paikan Kainuussa?

    VastaaPoista
  3. Niin ja unohdin sanoa että eipä tuo haittaa vaikka smasta kuvasta haasteen laitoitkin eteenpäin. Katsotaan sitten mitä hauskaa uudet kirjoittajat saavat siitä aikaan :D

    VastaaPoista
  4. Hei! Hiljainen kansa minullekkin tuttu, muutama vuosi sitten pysähdyttiin heitä katselemaan.

    Karita

    VastaaPoista
  5. Voi ei, Kaisuli! Mulla meni jauhot ihan suuhun asti. Ei ny runosuoni syki ja ihan peljästyin Paavon puolesta tuota emäntäkerhoa.
    Taidan vain jatkaa tähän samaan syssyyn, että tuo haaskan näkönen Paavo pökki pöpelikköön karkuun nuita rimpssuhelmaisia heinähattuja ja kiitti luojaansa nopeista jaloista :))
    Se siis lienee tarinani hyvä uutinen - siis nuo Paavon nopiat kintut.

    Ja jään odottelemaan, mitä Reisku tuumii Paavon kohtalosta... :)

    Kyllä sinä Kaisu olet melkoinen sananvääntäjä, niin pisti naurattamaan!

    VastaaPoista
  6. Kuva on mainio ja on siinä Paavolla miettimistä, kenetkä ottaa. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  7. Hauska tarina! Ja kiitos haasteesta! Nämä jutut ei vaan ole ihan mun ominta alaani, joten pientä rimakauhua nyt kyllä pukkaa... Mutta jos jotain tuolla alitajunnassa alkaa valmiiksi muhia, niin palailempa asiaan... Voi olla että Nina ehtii ensin ;)

    VastaaPoista
  8. Ei kannata murehtia turhia haasteiden takia.Jokainen voi ottaa vastaan jos tahtoo tai olla vastaamatta.Aika paljon haasteita heitellään tietyille tyypeille, kuuluu kai blogien luonteeseen.
    Mutta niista ei saa tulla rasitetta. Siksi laitoin jäähaasteenikin ns. yleiseen jakeluun.Osallistuu ken haluaa -tyyliin.Tää Selman kuva oli kyllä niin hauska, etten voinut olla keksimättä Hyvää Uutista.

    VastaaPoista

Kiitos viestistä♥ Skicka en kommentar♥Leave a message♥