31.10.20

*TÄHTIkurpitsalyhty*

 

Erilainen,  ihan ensimmäinen kurpitsalyhtymme syntyi

 kaksissa tuumin nuorimman prinsessani kanssa. 

Aluksi oli tarkoitus kokeilla ihan perinteistä naamalyhtyä

 mutta jokin tuossa tähtimallissa vaan veti puoleensa.

 Kaksi jättikokoista kurpitsaa olikin jo jonkin aikaa odotellut kaivertajia. 

 

                                                                               

Aikamoinen työ ja näpertäminen noissa pienissä tähdissä kuitenkin oli. 

Kuori ei ollut paksu mutta syömäkelpoista kurpitsaa löytyi runsaasti. 

Työn tuloksena kuopukseni sai ansiotyössä kipeytyneen ranteensa

 paranemaan ja ihan eka Pumpkin Pie tuli leivottua.

Vielä kaiken kukkuraksi saimme tähtikurpitsalyhdyn 

tarkistuksen ja tyyppihyväksynnän puutarhamme

sulostuttajan  the Greatest Gardenerin puolesta.

Sulo muistaa joka päivä käydä nuuhkuttelemassa tähtiaukoista *

                                                            


 Tunnelmahetkiä viikonloppuun

Kaisa, Maama ja Sulo

15 kommenttia:

  1. Kaunein kurpitsalyhty ikinä <3
    Lyhdyn tarkoitus onkin valaista, ei pelotella ;)
    Kurpitsapiiras kuulostaa hyvältä, teillä on ollut niin monipuolinen ja ekologinen askarteluhetki, että Sulolla riittääkin pitkäksi aikaa miettimistä ja tarkastettavaa. Onneksi hän hyväksyi lopputuloksen :D
    Me laiskurit yritämme muistaa edes kynttilän parvekkeelle sitten kun alkaa hämärtää.
    Hyvää pyhäinpäivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (。♥‿♥。)Artulle, piiraasta ei sitten loppujen lopuksi kovin hyvää tullut. Kompostiin päätyi viimeinen palanen.

      Poista
  2. Ompas hieno! Tuollaisen voisin minäkin portailleni laittaa, ne naamajutut eivät ole koskaan oikein innostaneet..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (。♥‿♥。) Hannelelle, mulla kans menee yli ne hirviönamat. Tämä on kesympi versio tai onko versio ollenkaan. Tähdet on aina kauniita.

      Poista
  3. Täydellistä yhteistyötä jälkitarkastusta myöten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (。♥‿♥。) Sartsalle, yhteistyössä on sitä poveria. Kiva tehdä yhdessä ja vielä kun saa tunnelmia aikaan niin saavutus jo sinänsä. Sulo oli koko ajan mukana hommissa... joko nyt saan tarkistaa, voinko vähän maistaa, nuuhkin tähteä jne...leima- hyväksytty. Päivittäin veijari käy tarkistamasta liiterin penkiltä vieläkö kurpitsa on voimissaan.

      Poista
  4. Kaunis näkemäni kurpitsalyhty,on siinä olla väkertämistä:)
    Kauniisti valo kajastaa tähdistä 🔯
    Nyt vasta toisella katselu keralla huomasin " Sulo-tarkastajan"
    Tyyppi hyväksytty,sertfigaatti se on selvä 🧡
    Hyvää pyhäinpäivää!! Kaisalle 🧡🤍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (。♥‿♥。) Liisalle, tyyppihyväksyjä illan hämärtyvässä tunnelmassa. malttoi hetken istahtaa viereen kun oli koko ajan valvonut tekemisiämme.

      Poista
  5. Hieno on, ja varmasti vaativaa kaiverttamista - Levollista Pyhäinpäivää ja HalloweeNI ....Ja hyvä, että oli tyyppitarkastus kohdillaan....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (。♥‿♥。) Ritvalle, kiitos ja kiva kuulla sinustakin pitkästä aikaa. Tulen vastavierailulle.

      Poista
  6. (。♥‿♥。) Marja-Tertulle sunnuntaihalaus meiltä kaikilta.

    VastaaPoista
  7. Kyllä onkin upea lyhty, mutta kova homma siinä on ollut. Lopputulos kuitenkin palkitseva. Mukavaa sunnuntaita!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (。♥‿♥。) Liisalle kiitokset. Aikamoinen leikkeleminen noissa pikkusydämissä mutta tämä on ollut jo niin kauan haaveissa, että kuopus päätti ottaa tehtäväkseen ennen kurpitsan mätänemistä. Itse veistelin tuon päällisen monisakaraisen ihan "lonkalta". Mukavia marraskuun päiviä sinulle.

      Poista
  8. Hieno lyhty <3 Tykkään just tällaisista hyvän mielen kurpitsalyhdyistä <3 Olette taitavia kurpitsalyhdyn tekijöitä!

    VastaaPoista
  9. Voi Tarja♥ kiitos paljon viestistäsi. Minuakaan ei oikein säväytä nuo naamat kurpitsan kyljessä ja siksi koitettiin jotain erilaista. Tämä on juuri niitä *hyvän mielen lyhtyjä* Mukavaa kun liityit Pajupirtin lukijoihin, tervetuloa♥.
    Käy kurkkimassa minun aikaisempia tekeleitäni esimerkiksi tuosta Askarteluissa käytetty materiaali - Gadgetista oikeassa sivupalkissa.Innostavia hetkiä blogini parissa.

    VastaaPoista

Kiitos viestistä♥ Skicka en kommentar♥Leave a message♥