23.8.20

Hortensiakransseja kummitytön kanssa





Hortenssiat kukkivat nyt kauneimmillaan. Valkoinen väri muuttuu
 hiljalleen limenvihreästä vaaleanpunaiseen. Pienet nuput avautuvat
yksitellen viehkeiksi kukiksi muodostaen jo pelkällä yhdellä kukalla
sanoinkuvaamattoman kauniin kokonaisuuden.
♥♥♥
 Kukista on aina PAKKO tehdä edes yksi kranssi vaikka ei millään hennoisi.
Tuntuu kuin tekisi vääryyttä pienelle pensaalle joka haluaa tuottaa iloa 
uutteralle kastelijalleen.


Pienet limenvihreät kukat napsin lähes silmät kiinni upouudesta hortensiastani 
Little Lime. (Pensaan ostin kesälomamatkalla Mustilan taimitarhalta.)
Pyytelin anteeksi ja vannoin etten ainakaan tänä kesänä enää yhtään kukkaa siitä katko.
Kranssiin leikkelin runsaallaa ja reippaalla kädellä kiinankärhön 
hauskoja tupsukoita (siemenkotia).
Osa niistä oli jo niin kypsiä, että siemenet pöllysi jo ennen kuin ne ehtivät kranssiin.
Toiset siementupsut, vähemmän kypsät, kiiltelevät hopean lailla kukkien seassa.



♥♥♥
Koulujen alkua edeltävällä viikolla ehdimme vielä kummityttöni Saran kanssa 
pitämään jo lähes perinteiseksi muodostuneen askartelupäivän.
Tyttö on siin innokas askartelija, kehen lie tullut?
Tuoreista pajunoksista tyttö kieputti kranssipohjan ja
Hortensian kukkien lisäksi pieniin kimppuihin lisättiin mustikanvarpuja.



Tää on niin kaunis, tuumi tyttö kun kranssi oli valmis.
"Äiti ei kyl usko et miä oon tän tehny."

Tämä on sitä laatuaikaa♥


♥♥♥ 
Askartelijoina Sara ja Kaisa

 
 


7 kommenttia:

  1. Kauniit!!!!
    kranssit!
    Olette tehneet Saara ja Sinä-Kaisa!💛🧡
    Niin herkät hentoiset kuin keijun tanssi:))
    Ihanaa viimeistä elokuun viikkoa!
    Sinulle Kaisa!,kranssi-mestarille!🧡💛💚💙💜🤎🤍

    VastaaPoista
  2. Todella kauniita molemmat!!

    VastaaPoista
  3. Onpa kauniita kransseja. Yhdessä tekeminen on niin mukavaa. Olen tehnyt myös hortensiasta, mutta vasta kun ne on alkaneet muuttaa väriään. Usein olen myös värjännyt niitä. Ovat kestäneet vuosikausia. Ihanaa elokuun loppua Kaisa <3

    VastaaPoista
  4. OI, mitä kauneutta olet siellä kehitellytkään.
    Juuri tässä yhtenä päivänä hoksasin, että minulla ei ole ollut tänä kesänä hortensiaa lainkaan.
    Että ei ole sitten kuivattuja kukintoja eikä muutakaan hortensiaista tässä talossa.

    Ihanaa laatuaikaa olette siellä viettäneet. Nuo muistot kantavat! <3

    VastaaPoista
  5. Kranssi on niin kaunis... yhdessä askartelu on sitä parasta laatuaikaa. Ihanaa loppukesää.

    VastaaPoista
  6. Kauniin herkkiä ja taatusti kivaa puuhaa tyttöin kesken!

    VastaaPoista
  7. Oih, on kuin höyheniä hortensioiden seassa <3

    VastaaPoista

Kiitos viestistä♥ Skicka en kommentar♥Leave a message♥