20.12.15

Kangaspuiden kätköstä aarteeksi ja suodatinpusseista joulukartioksi


Kesäisen lämmin joulutervehdys (+8) täältä etelästä. Nurmikko vihertää ja kukkasipuleita näkyy jo penkissä. Joutsenpariskunta poikasineen uiskentelee rennon oloisesti mökkirannassa ja nyhtää syötävää meren pohjasta. Meri on auki ja voisi vaikka veneen laskea vesille. Monet eivät ole vielä edes nostaneet omaa paattia talviteloille.
Muistan juhannuksen aikojen alussa kun isännän kanssa oltiin ekoja kertoja telttailemassa saaressa. Yöllä oli tosi viileää ja makuupussissa tuli nukuttua pipo päässä. Aamulla kun herättiin oli +6 astetta , toppatakki päällä ja varpaat kohmeessa. Nyt on joulukuussa lämpimämpää kuin silloin. huh huh

Jouluvalmistelut alkaa olla loppusuoralla ja on hetki hengähtää.
Sain Kosotätiltä nelisen viikkoa sitten (askarteluillan) tuliaisiksi tämän mahtavan puisen
"sydänsiipikolmion"
Se on osa vanhoista kangaspuista ja hän toi sen minulle sanoen:
Kassotaan mitä sie saat siitä aikaan.

Hyvän joulun tervetulotoivotus on tämännäköinen.
Kiitos sinulle


Siellä askarteluillassa aloittelin suodatinpussikukilla päällystettyä kartiota joka sai sisälleen pienet ledvalot. Valmistuhan tämäkin vihdoin vaikka tuntui, että kukkia saa väsätä jatkuvasti eikä kartio peity ollenkaan. Sirkalle ehdottomasti kuuluu kunnia askarteluillan vinkkien toteutuksesta. Hänen yhdeksän ystäväänsä saavat joulutervehdyksen suodatinkukkakranssin muodossa. Lisäksi Sirkka päällysti useita palloja. Näin innokkaita "oppilaita" on tosi kiva opastaa. Kiitos kaikille muillekin mukana olleille.


Joulun rauhaa Ystävät!
Kaisa

11 kommenttia:

  1. Hyvän joulun toivotus sinulle!

    VastaaPoista
  2. Sama täällä meillä, lämpöasteita plus 8 samanlaiset lämpöasteet oli juhannuksena taisi olla muutama aste vielä silloin kylmempääkin, aivankuin kerroikin.
    Sinä saat aikaan Aina taidokkaita askarteluja mihin sitten ikinä ryhdytkin, halauksin<3
    Joulu rauhaa Ystävät<3

    VastaaPoista
  3. Toivotaan lunta ja kaunista maisemaa - kaikkea ihanaa olet taas tehnyt <3 Ihanaa joulua sinne Pajupirttiin.
    Ilona

    VastaaPoista
  4. Joulun rauhaa myös sinulle Kaisa♥ toivottaa Tuta!

    VastaaPoista
  5. Kohta Joulu on täällä!
    Näetkö se jo kääntyvän portista pihaan, sillä on tuomisinaan sylillinen iloa ja hyvää mieltä,taskuissa pieniä,onnellisia ajatuksia,ripoteltavaksi kuusen alle.
    Oikein ihanaa joulua sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  6. Siitähän tuli tosi ihana,arvelinkin siun kehittävän jotain upeaa.

    Valokartio on kaunis.

    Oikein iloista joulua siulle :)

    VastaaPoista
  7. Kaikenlaista ihanaa olet taas loihtinut! Meillekin taitaa tulla musta joulu, sillä lämpöaalto tuli tännekin ja lumi sulaa kovaa vauhtia. Kiitos Kaisa menneestä vuodesta ja oikein ihanaa joulua sinulle ja läheisillesi toivoo Liisa

    VastaaPoista
  8. Voi noita teidän kelejä...täällä pohjoisessa on niin jouluinen valkea maailma. Ruusupuu on täälläkin tuloillaan. Ihanaa joulunaikaa ♥

    VastaaPoista
  9. Hyvin tuunattu tuo Koson kangaspuun kappale :) Hyvää joulunaikaa.

    VastaaPoista
  10. Erittäin lämpöistä joulua! ♥
    On muuten aivan UPEA tuo ns. ruusupuu!

    VastaaPoista

Kiitos viestistä♥ Skicka en kommentar♥Leave a message♥