15.12.14

Sammaltähden lento



Ei, ei , ei lentänyt tämä sammaltähti mihinkään. Se meinasi vaan jäädä syttymättä kun tämä etelän talvi antaa vielä odotella. Viinkonloppuna tuli sellaista räntää taivaan täydeltä ettei metsäretkeä uskaltanut edes ajatella. Tuuli oli tuivertanut voimalla niin, että mökkirannan männyt olivat heitelleet alas ihanista ihanimpia jäkäläisiä oksia. Onneksi sunnuntai oli jo rauhallisempi ja keräilin matskua  mökin pihalta joulutähteä varten.


 Nämä joulunaluspäivät on täynnänsä kaiken moista myyjäistä ja markkinameininkiä. Olen ne kuitenkin onnellisesti ohittanut. Kivoja lahjaideoita löytyisi varmaan kaikista. Yksi asia mikä itseäni vähän pistää hampaita kiristelemään on käsitöiden arvostus.Villasukat pitäisi saada muutamalla eurolla. Askarteluista tuskin saat edes materiaalikuluja pois. Innolla ollaan ostamassa joulukranssia ym. mutta kaikki tyyliin SuloVileeni -kun halvalla sais.
Ei muuta kun itse toimeen vaan niin saa mitä haluaa - ja halvalla.

Loviisassa vietettiin tunnelmallisissa kodeissa JOULUA.
Aivan mahtavat kodit oli sisustettu  kauniilla koristeilla ja muhkeilla joulun tuoksuilla.
Ekaa kertaa oltiin mekin mukana haistelemassa, maistelemassa ja hyviä jouluideoita poimien.
Kiitos ihastuttaville ja ystävällisille asukkaille kun jaksoitte meitä ilostuttaa.

Lämmintä joulun odotusta kaikille
Kaisa-tonttu


9 kommenttia:

  1. Kaunis luontokranssi :) Mukavaa joulunodotusta!

    VastaaPoista
  2. Ihana tähti.
    Olen samaa mieltä tuosta käsityön arvioinnista, ei ymmärretä että työtä niiden tekeminenkin on, ei se sukkapari hetkessä valmistu.Helposti 20 euroa menee turhuuteen, mutta jos sen pyydät sukista(sekin on halpa hinta) niin naama on värässä ja naristaan että kallista on.

    VastaaPoista
  3. Kaunis sammaltähti!
    Olen samaa mieltä että käsityötä ei osata arvostaa. Ehkä ne jotka eivät tee käsillä mitään eivät tiedä miten suuri työ kaikenlaisten käsitöiden tekmisessä on ja miten paljon materiaali niihin maksaa.
    Oikein ihanaa joulun odotusta Kaisa! ♥

    VastaaPoista
  4. Ihana kranssi jälleen. Mukavaa joulun odotusta tv Liisa

    VastaaPoista
  5. Aivan ihanainen sammaltähti!

    VastaaPoista
  6. Miten ihana luomus ja tuo kulkunen aiiiivan ihqu

    VastaaPoista
  7. Lunta tosiaan tuli taivaan täydeltä. Nyt on kaikki sulanut. Harmi. Kaunis tähti. Hyvää joulun odotusta myös sinne.

    VastaaPoista
  8. Upea sammaltähti! Rauhaisaa joulun odotusta sinulle!

    VastaaPoista

Kiitos viestistä♥ Skicka en kommentar♥Leave a message♥