Kranssien teko jatkuu. Valkoisen ja kitin yhdistelmä maustettuna lilan ja valkoisen ohuilla paperilangoilla oli askarteluillan suosikki. Tämä jämälankagirlandi syntyi pelkästä kokeilunhalusta.
Dramaattisempaa syntyy mustasta paperinauhasta ja ohuesta valkoisesta langasta.
Dramaattisempaa syntyy mustasta paperinauhasta ja ohuesta valkoisesta langasta.
Torstai-illan hämärtyessä kokoontui innostunut joukko nauravaisia naisia yhteiseen askarteluiltaan. Paperinauhaa ja -narua olin hakenut Kissanviiksestä iiiison ikeallisen, kiitos Merjalle.
Ensimmäisenä täytyi miettiä minkä muotoisen ja minkä värisen kranssin tekee. Paperinauhaa on saatavana mitä ihanimmissa väreissä. Mieti siinä nyt sitten omia mieltymyksiä. Onneksi valikoimasta löytyi jokaiselle se oma. Vähän olin kuitenkin kysellyt jo alkuun toiveita.
Pyöreitä kranssipohjia löytyy askarteluliikkeistä eri kokoisia mutta muut valmiit pohjat onkin jo kiven takana. Eipä hätää - valmistamme itse! Meidän illassa väännettiin rautalangasta kaarikranssipohjia. Rautalankaa vain haluttuun muotoon useampi kierros ja päällystys kukkateipillä.
Paperihauhan ja -langan pätkiminen oikeaan pituuteen oli seuraavana vuorossa. Sitten alkuun.
Raiskin tyylinäyte on - ei niin ergonominen. Selkähän siinä jumitti illan edetessä.
Hyppy pystyyn muutama venytys ja eikun lisää tätä - tähän tulee himo.
Vai mitä?
Mimmi on kokenut askartelija ja kolmituntisen aikana syntyi valmis kaarikranssi näpsäkästi.
Raikas valkoinen sai seurakseen kitinväriset ohuet paperilangat ja rusetin.
Sirkkiksen pyöreä kranssi alkoi myös valmistumaan pikavauhtia kun hankalasta alusta selvitettiin.
Se "kolmas käsi" oli kotona mutta toivottavasti siitä oli apua illemmalla.
Arjalle iloiset vauvaonnittelut♥ -annan sinulle yksityisopetusta myöhemmin.
Kiitokseni kaikille osallistuneille
Raiski, Ansku, Piipsu, Tytsy, Mimmi, Ritsu ja Sirkkis
Toivottavasti sain teidät innostumaan.
Kaisa
Upeita töitä olette saaneet aikaan. Yhdessä tekeminen on kivaa. Terv Liisa
VastaaPoistaIhana värien harmonia.
VastaaPoistaUpeita!
VastaaPoistaOi jospa oisin saanut olla mukana...ihania juttuja olette tehneet!
VastaaPoistaVoi ihania töitä, ihan jouluisia höpellyksiä, lunta muistuttavia ja kynttilän valo mukavasti taustalla:)
VastaaPoistaHienoja väriyhdistelmiä ekoissa kuvissa.
VastaaPoistaUpeita kransseja kerrassaan
VastaaPoistaVoi miten kauniita nämä ovat!
VastaaPoista