14.9.14

Hortensiakellot


 
 
 
Pienen pieni Mustilan hortensiani kukki tänä kesänä muutaman hennon kukan. 
Voi miten herkkiä ja hentoja ne ovatkaan. 
Vielä olen ihan pyörryksissä muutaman viikon takaisista esikoistyttären häistä. Äiti kulkee "huuhaana" pitkin plantaschia ja haaveilee. Muistelee ja naureskelee . 
Se on sitä anoppionnea

Hääkoristuksissa oli hortensioilla suuri rooli. Kiitos toisen anopin joka hymyssäsuin 
napsutteli työpaikan runsaista pensaista muhkeat tupsut hääpöytien koristeluun.
"Ethän sentään kaikkia vie? "kysyttiin ;)
Morsian teki itse hääkimput ja vieheet joihin tuli hortensiaa.
Heittokimppu  osui kaiken kukkuraksi omaan perheeseen joten lisää häitä on odotettavissa;)


Syksy on tehnyt oman tehtävänsä myös näihin kukkakaunokaisiin. Vaan ei lannistuta.
Kuivuneet kukat on suhteellisen vahvoja askarteluun. Liimasin kukkia ja pieniä nuppuja Sinellin terrakottakellon reunoille kuumaliimalla. Juuttinarusta sidoin ripustuslenkit ja puuhelmistä syntyi kilkuttimet. Nämähän menisi hääkoristeista täysillä näin syystunnelmissa.


Syyskuun hämärässä tunnelmassa ja  kyntilöiden välkkeessä
nämä pienet kellot soittelee meille syyssäveliä.

 
Kiitokset kaikille jotka olette jaksaneet käydä kurkkimassa täällä Pajupirtissä, vaikka täällä on sattuneista syistä ollutkin turhan hiljaista. Erityiskiitos niille jotka ovat jättäneet viestinsä minun iloksi,
niistä saa sitä voimaa. Kiitos!

Kivaa alkavaa viikkoa 
Kaisa

13 kommenttia:

  1. Onpa kauniita, jälleen kerran! Ja voin vain kuvitella, miten kaunis hääjuhlapaikka on ollut! Onnea vielä! =)

    VastaaPoista
  2. Oi miten herkän kauniita hortensiakelloja :)

    VastaaPoista
  3. Oi miten kauniit kellot, romanttiset ja herkät.

    VastaaPoista
  4. Oi, onpa ihania, herkkä tuli minullekin mieleen,,,,,
    ja
    sellaista se on häähumu, ennen nyt ja jälkeen,,,,heh

    VastaaPoista
  5. Onpa toooosi ihania kelloja :) Etkä toki ole ainoa, jonka blogissa on hieman hiljaista kesällä ;)

    VastaaPoista
  6. Upeat kellot! Näitä ihania askarteluja olen jo odotellut;)

    VastaaPoista
  7. Oletpa tehnyt taas ihania. Nämä sinun työsi viehättävät aina, käytät niin kauniisti luonnon ja puutarhan antimia.

    VastaaPoista
  8. Tekemäsi kellot ovat varsin somat!

    VastaaPoista
  9. Oi miten kauniit kellot. Hienoja ideoita sinulta löytyy jälleen :) Mukavaa viikkoa :)

    VastaaPoista
  10. Riensin tänne hetimiten kipinkapin ja kuinka saatoin jo matkalla hymyssä suin nähdä jälleen kauniit kädentaitosi.
    Kellot soi niin herkkää ja kaunista taitavilta naisilta omin käsin valmistettuja hortensian kukista.
    Onnea ja iloa kaikkeen tulevaan nauravin suin ja ilon tunne sisällä kiitollisin mielin kohti tulevaan.
    Onnea<3
    Eilen huomasin pihallamme, että valkoinen rodo kukkii, joten valkoisin hennoin kukin Onnea tuokoon hääparille jokaiseen päivään<3

    Syyskuun lämpöiset terveiset halauksineen Kaisalle<3

    VastaaPoista
  11. Hääonnittelut koko perheelle!
    Hortensia sopii ihanasta hääkoristeluun!

    Kaunistakin kauniimmat kellot kilkattavat onnea Pajupirtin väelle!

    VastaaPoista

Kiitos viestistä♥ Skicka en kommentar♥Leave a message♥