Raparperiunelmien aika on parhaimmillaan. Voi miten olen odotellut näitä ryppysen ruttusia pallukoita ylös mullasta. Arvatenkin suureksi osaksi sen askartelumateriaalin takia. Toki, onhan sitä tullut muutamat rahka-raparperipiirakat väännettyä ja kavereiden puskaita himoittu niiden kehittyneempien lehtien toivossa.
Kokeilin raparperin lehteä kipsimuottina ja mitä kivaa siitä voisi tehdä. Ison (leveys n. 20 cm) sain Hessun pellosta, jossa kasvaa vallaton määrä näitä kaunottaria. No, entäs se pieni sitten? Se reppana on minun omasta Rapsusta jonka pelastin viime keväänä Oravalasta autoliikkeen alle jääneen omakotitalon pihalta. Se teki satoa jo viime kesänä ja sain jopa valettua muutamat betoniaskelmat sen lehdille.
Pienen kipsilehden kiinnitin isoon lehteen kaksikomponenttiliimalla. Kuumaliima kun ei kestä ulkoilmassa pitkään.
Muovikuoriset , läpinäkyvät tuikkukyntilän kupit päällystin toisen jäkälällä ja toisen männyn karveella. Aika hauskat niistä tuli ja odottelen iltaa, että näkee miten valo siivilöityy tuikun reunoista hämärässä.
Alkuasetelma ihan alusta näytti tältä. Tarvitaan kipsijauhetta, vettä sekä rapaprperinlehtiä. Kaikki muu on kiinni omasta mielikuvituksesta.
Kesän makuja, tuoksuja ja tunnelmia tarjoilee
Kaisa ♥
Ompa ihana.
VastaaPoistaMiulla aina nebetoniset halkeaa laitako niihin rautaverkon tueksi.
Todella kaunis!
VastaaPoistaOnpa kiva - hieno idea tuo tuikkuteline. Raparperin lehdet ovat tosi kivoja muotteja, mä olen tehnyt samaan tapaan betonista astinkiviä yms.
VastaaPoistaKaunis miten olet tuon pienen lehden siihen kiinnittänyt?
VastaaPoistaOnpa huikean kaunis raparperinlehti tuikkukippoineen:)
VastaaPoistaOletpa keksinyt kivan ja kauniin tavan käyttää raparperinlehtiä. Joitain betonisia olen itsekin tehnyt, mutta tuo tuikkujuttu on todella ihana!
VastaaPoistaOvatpa kauniita!!! Voin vain kuvitella, miltä tuo näyttää vielä illan hämärässä!
VastaaPoistaIhan mielettömän ihana asetelma! Täällä raparperit vasta nousevat maasta...
VastaaPoistaAurinkopäivän halaukset teille kaikille ihnaisille ja kiitokset kommenteista.
VastaaPoistaVastauksia kysymyksiin:
Kun olen valanut betonia raparperinlehdelle olen laittanut askellaattoihin kanaverkosta lehdenmuotoisen palan vahvikkeeksi. Ensin betonimössöä n. 20mm sitten verkko ja taas päälle 20mm betonia. Kannattaa katsoa ettei verkko tule ikävästi näkyviin ainakaan lehden puolelta.
Omat askellaattani on 40-50mm paksuisia. Ainakin minulla laatta kesti viime talven halkeamatta.
Pienen tasoksi tehdyn rapsulehden kiinnitin kaksikomponenttiliimalla, sellaisella jossa on erikseen liima ja kovettaja. Näitä kahta kun sekoittaa keskenään saadaan aikaan pitävä liimaseos. Tämä kaikki piti laittaa blogitekstiin mutta innoissani unohdin. Pahoittelen.
Nyt eikun raparperipenkille ja kokeilemaan, vaikka betonista.
aivan ihana! :)
VastaaPoistaHei!
VastaaPoistaKyllä olet tehnyt ihanan lampetin!
Miten tuollaiset kipsityöt kestää ulkona? Pidätkö ne taivasalla vai katoksen suojassa? Miten teit tuon kynttilänpidikkee? Onko se ihan sykeröllä oleva raparperin lehden alku vai?
Täällä näkyy vasta punaiset "molikat" nousevan maasta, niin pitkä on Suomi.
Upea idea! Kaunis!
VastaaPoistaSirpa T, kiitos kommentista. Kipsilampettini, niinkuin hienosti kutsuit sitä, on minulla ulkokuistilla katoksessa. Sen tein kahdesta erikokoisesta (n.20 cm ja 7cm)levyisistä raparperin lehdelle valetusta kipsistä.Alimmainen kuva.
VastaaPoistaOtin kipsijauhetta noin litrankokoiseen muoviseen jäätelörasiaan noin puolet rasian tilavuudesta. Lisäsin vettä vähitellen ja sekoitin kunnes se oli tarpeeksi löysää.Pitää varoen lisätä vettä ettei seos tule liian löysäksi.Lusikalla kun sekoittelee voi välillä valutella sitä lusikasta ja sitten kun se on tarpeeksi löysää mutta kyllin jämäkkää pysyäkseen raparperin lehden päällä voi laittaa sitä valettavan lehden päälle.Alakuvasta näkyy myös seokseni koostus, eli ei liian löysää ettei se valu yli. Voi sanoa, että on kuin löysä kaurapuuro.Annetaan kuivua vuorokauden verran ja kaksikomponenttiliimalla liimatan pieni lehti kiinni isoon. Ensin tietysti poistetaan raparperinlehti siitä kipsin päältä. Olen tehnyt sen pienen lehden suoraksi siitä kiinnityspäästä. Näin saadaan leveämpi tartuntapinta siihen "hyllyyn". Valmista kipsilehteä voi hyvin hioa hiomapaperilla tai vaikka puukolla rapsutella teräviä kulmia pois. Ripustusreikä tehdään vaikka terävällä saksenkärellä tai poralla. Itse laitoin pillinpätkän jo valuvaiheessa mutta sen irrotus oli tosi hankalaa kun mokoma junttasi kuunni suhteellisen tiukkaan. Olisi pitänyt rasvata ensin. Luulin, että se lähtee kuivasta kipsistä irti noin vaan nyppäsemällä , mitä vielä, se istui siinä niin tiukkaan etten saanut sitä irti kuin pyörittämällä ja lopuksi puukolla kaivertaen. Aina oppii kun kokeilee.
Tuikkukuppiin liimasin jäkälät ja paisukarveet kuumaliimalla.
Oiskohan tämä selvästi ohje olen niin huono ohjeiden laatija.
Tämä kipsijuttu on niin ihanan näköistä luonnossa, että suunnittelen jotain isompaa työtä innolla. Ehkä lakkausta tai värjäystä, saas nähä mitä syntyy;)
helteen hellittäväksi lähden tästä, iloista askartelupäivää. tartun lapioon ja talikkoon.....
Noi on ihania. Olen tehnyt betonista monenlaista, mutta noita raparperijuttuja en lainkaan.
VastaaPoistaOnpa kaunis lampetti.
VastaaPoistaOnpa todella upeannäköinen taideteos!!!!!
VastaaPoistaSinulta aina onnistuu omin kätösin ja oivalluksin kaikkea kaunista kuin nytkin tämä rapsu unelma<3 Oiva idea on päällystää muovikuorinen tuikkukynttilän kuppikin jäkälän ja männyn karveella.
VastaaPoistaNiin on luonnonkaunis kokonaisuus!
Aurinkoterkut sillä vielä paistaa:)