Nyt hyökättiin oikein urakalla levälautan kimppuun. Ei auttanut muu kuin kuopus lauttoi omatekoisen lautan kanssa ja hiljalleen uitteli levämerta lähemmäs rantaa. Me isännän kanssa haravoimme ja nostelimme repaleita rannalle naapureiden kanssa. Koko viikonloppuhan siinä puuhassa meni mutta pieni pala Suomenlahden rantaa on nyt puhdas.
Jotain hauskaakin oli tuossa leväsulkeisessa. Haravalla lautanpalasia nostellessa katselin uskomattoman kaunista väritystä mitä sieltä paljastui. Vihreän, keltaisen ja ruskean eri sävyjä nousi ylös. Laitoin parhaimmat palat kuivumaan mattojen kuivatusputkelle ja merituuli pörrötti repaleita oikein kunnolla. Haju ei nyt niin mahtavan mainio ole noissa palasissa mutta eihän niitä tarvitse sisälle viedä. Isäntä näppäränä huovuttajana kokeili huovutustakin mutta se ei oiken ottanut tuulta purjeisiin. Huovutusvillan kanssa aine toimi mutta ei yksinään.
Rautalankahenkarin väänsin pohjaksi ja kuivuneista repaleista kieputtelin kranssinpohjan levästä.
Leväkerroksia kun repi erilleen paljastui huopamaista villaa jota laitoin kranssi päällyskerrokseen.
Nyt lehahtelee meri myös meidän pihalla vaikka ei nyt ihan rannalla asuta.
Levä on rihmaista viherlevää joka nousee meren pohjasta kuumien hellejaksojen aikana. Näin ainakin lueskelin netin syövereistä. Joka kesähän moista mössöä on ollut jonkin verran mutta tämä kesä toi oikein urakalla töitä mökkiläisille.
Leväkerroksia kun repi erilleen paljastui huopamaista villaa jota laitoin kranssi päällyskerrokseen.
Nyt lehahtelee meri myös meidän pihalla vaikka ei nyt ihan rannalla asuta.
Levä on rihmaista viherlevää joka nousee meren pohjasta kuumien hellejaksojen aikana. Näin ainakin lueskelin netin syövereistä. Joka kesähän moista mössöä on ollut jonkin verran mutta tämä kesä toi oikein urakalla töitä mökkiläisille.
Helliköön elokuun aurinko teitä kaikkia ja superkiitokset kommenteista.
Kaisa
Kaisa
Voi että, tuota ällöttävää levää voi hyödyntää noin ihanasti! Toivottavasti pääsette lopusta levästä eroon että on mukavampi pulahdella, kun näitä lämpimiäkin vielä riittää. Mukavaa päivää!
VastaaPoistaKaunis kranssi ja ihana vihreän sävy! Kun osaa katsoa asioita "sillä silmällä", löytää aarteita myös sellaisista asioista, joissa muut eivät näe. Ja se taito sinulla kyllä on! =)
VastaaPoistaEipä olisi tullut ensimmäisenä mieleen kranssin teko, mutta mahtava idea :)
VastaaPoistaKivan näköinen sydänkranssi. Se on kuin jotain salaperäistä.
VastaaPoistaOi että on kaunis, vihreä väri tulee niin esiin, kaunis vihreä.
VastaaPoista♥ vau,miten upea kranssi!
VastaaPoistaOlette tehneet valtavan urakan levän poistossa! Ihan huippua, tämä täytyisi olla uutisissa ja päivän lehdissä! Osa Suomenlahden rantaa on puhdistettu oma aloitteesti, se on hieno ja upeata se!
VastaaPoistaKranssikin kiittelee täydestä sydämestään, siitä tuli tosiaan kaunis ja puhutteleva, merellinen tuoksu huokuu siitä tänne saakka!
Kauniita elokuun päiviä ja kranssia kun katselee niin se muistuttaa hyvistä suorituksista<3
Lämmin kiitos<3
Tulipa nätti! Aivan ihanan näköinen ja värinen!
VastaaPoista