29.5.2010

Pajupirtin kukkakranssi


Pajupirtin puutarhasta löytyneistä kukista tein vaihteeksi pikapika-kranssin.
Vuorenkilvet vetelee viimeisiään, kielo aloittaa kukintaansa ja ylläri ylläri, sireeni on tuota pikaa täydessä terässä. Tuijasta napsin pikkiriikkisoksia ja voi kuin ne olikin söpöläisiä. Suokeroalpi  on pihistetty Esikkomme varastosta. Hän toi omat kesäkukkahankintansa meille säilöön kun muuttopuuhat on olleet kiihkeimmillään. Voinen vain kuvitella millaisen komeuden tyttö loihtii ikkunalleen.
Kukkakranssin pohja on tehty koivunrisuista ja kun tuo risuilu on niiiin kivaa niin ei meinannut tulla loppua noille koukeroille.
Kranssiaineet:Koivunrisu, mustikanvarpu, tuija, vuorenkilpi, kielo, syreeni ja suikeroalpi
Kielontuoksuinen tuulahdus täältä meren ääreltä.
 Lämmöllä Kaisa

Mitä keksisi lehtokotiloista askarrella?
Olen kerännyt päivä toisensa jälkeen useita satoja kotiloita ämpäriin. Aina niitä vaan tulee lisää eikä mikään tunnu auttavan. Ferramolilla saa hetken hengähdystauon nauhusten syönnille mutta jo seuraavana päivänä on tullut uusi joukkio narskuttelemaan lapinnauhustani, törkeää.
Jo viikon päivät olen "keittänyt iltateetä" kotilo(ystävilleni).
Nyt olisi hulppea arsenaali kuoria odottelemassa työstöä. Onkohan liian karmivaa askarrella
vaikka kranssia kotilon kuorista?? Jos nyt en kuitenkaan.

16 kommenttia:

Hannele kirjoitti...

Onpa kaunis kranssi, tosi taitava olet kyllä näissä hommissa! Mulla ei nuo sidontajutut oikein suju, mutta pitää sitten tehdä muuta :)

Vikki kirjoitti...

Voi mitä silmänruokaa, valtavan kaunis kranssi ja sopivasti kiemuroita :)
Kyllä siellä on kevät pidemmällä.
Löysin vähän aikaa sitten 2 kotiloa omasta puutarhasta ja jatkohan on selvä, harmittaa jo etukäteen.

Eija kirjoitti...

Ihana kranssi. Nuo kotilot ovat vihoviimeisiä niljakkeita. Meillä olleet kiusana jo 10v. Niitä on kerätty ja kerätty... Koskahan tulee joku tauti ja nihtaa ne. No, kuitenkin sinulla on kiva blogi. Aurinkoista kesää toivoen....

-T kirjoitti...

Just tänään ajatuksissa oli uusi kranssi ulko-oveen. Kivoja aineksia sinun kranssissasi!! inspiroidun näistä kuvistasi lisää...

keijukainen kirjoitti...

Ihana kranssi jälleen. Kestääkö tuollainen kranssi miten pitkään hyvänä, vaiko nuukahtaako se?

Minä en muuten osaa aavistaakaan noista kotiloista, minkä näköisiä ne oikein on. Mielestäni täälläpäin ei ole sellaista ongelmaa, ainakaan vielä. Ja toivottavasti ei tulekaan, vielä kun niitä joutuisi metsästää.

Harmittaa, ku nytkin on ollut niin kiirus, etten ole koko viikkoon puutarhaan ehtinyt. Rikkaruohot siellä ainakin näkyy rehottavan...

keijukainen kirjoitti...

Ai niin, jotain kaunista on sinulle blogissani..

sanna kirjoitti...

Ihana kesäinen kranssi! Kaunis sekoitus erilaisia kasveja. Mä olen yrittänyt tarkkailla kukkapenkkiin, nouseeko sieltä sinulta saamani kärhö...mitään en ole ainakaan vielä nähnyt. :( Toivottavasti jotain nousis niistä siemenistä. Oletko sinä onnistunut kasvattamaan siemenestä kärhöä? Hyvää sunnuntaita!

TuijaR. kirjoitti...

Oi kuinka kaunis kranssi, tuoksunkin voi melkein tuntea. :)
Meilläkin kotiloita on surullisen paljon, joskaan ei niin hirvittävästi kuin silloin kun muutimme tänne. Lisäksi olen kauhukseni löytänyt jo kolme espanjansiruetanaa! Tiedäthän, niitä etusormen kokoisia. :O

Krisse kirjoitti...

Kaisa se osaa loihtia kaikkea kaunista...nyt tuli halu kokeilla osaisiko itse. Hei..menen kokeilemaan...
Aurinkoista alkanutta viikkoa toivottaa Krisse

Eija kirjoitti...

Heippa, vastasin kysymykseesi omassa blogissani. ;D

Mi kirjoitti...

kokeiles tuhota kotilot syömällä :D-eikös ne ole herkkua. itse käyn sotaa vuohenputkea vastaan (harmi kun edes etanat eivät syö sitä. niinpä päätin syödä hengiltä tuon vuohenputken ;).

ihana kranssi.

p.s. muuten yks kylän rouva oli yhden päivän aikana keränny pihaltaan 800 kotiloa!

Olivieno kirjoitti...

Ihana kranssi! Täällä kärsitään myös kotilotuhoista, ja juuri nauhukset ovat meilläkin niiden herkkua ainakin pitsilehdistä päätellen. Yhdeksän vuotta sitten ensimmäisenä kesänä tässä talossa niitä oli niin paljon että ne kiipeilivät ulkoseiniäkin pitkin... yök yök ja vielä kerran yök. Hauskaa että mietit jo niillekin uusiokäyttöä! Minä tahtoisin adoptoida jonkin elikon joka söisi niitä, esim ankat, ja siilitkin mutta niitä on nykyisin tosi vähän. Ei meillä sentään nyt satoja kotiloita ole mutta joka päivä muutama löytyy. Minulla on pihalla pullo jossa on etikkaa ja sinne ne sitten tipautan. Lapsillekin olen luvannut viisi senttiä jokaisesta jonka pulloon pistävät, no eivät ole vielä euroakaan jaksaneet kerätä ;-)

villasukka kirjoitti...

Ihania kransseja,kaunista silmänruokaa

Nina kirjoitti...

Kielon tuoksu on ihanaa...
Ihastuttava kranssisi toivottaa kesäkuun tervetulleeksi.
Punomasi kiekura taustalla on kaunis.
Hento suikeroalpin vihreä ja vuorenkilven vaalea roosa sopivat niin suloisesti yhteen.
Ja mikseipä kotiloista voisi jotakin askarrella, askarrellanhan simpukoistakin ;)

Hanna kirjoitti...

Upea kranssi kerrassaan =o) t:Hanna Kuopiosta

Hanna kirjoitti...

Upea kranssi =o) t:Hanna Kuopiosta