23.5.10

Risulintu vai sarvihanhi?

Arktisten lintujen muutto on täällä etelärannikolla parhaimmillaan. Aamuvarhain ja iltahämärissä voi omalla pihalla katsella satojen ja jopa tuhansien lintujen muuttoretkeä. Hento pulputus kuuluu kaukaa , kuin kylän eukot siellä kilvan kertoilisivat juoruja. Hetken kuluttua pulina yltyy ja yltyy. Onkohan yläkylän ukot palaamassa paikallisesta bubista tähän aikaan?? Ei ne  voi pitää tollasta meteliä. Mitähän oikein tapahtuu??
Kunnes ~~ pään yllä kaakattaa ja pulputtaa huikea määrä valkoposkihanhia. Siinä vaihdetaan paikkaa ja pölistää ja jättäydytään joukon hännille. Matka jatkuu ja vetäjät vaihtuu tiuhaan tahtiin. Minnehän niillä on kiirus? Upeinta on kun läheiselle pellolle laskeutuu kierrellen ja kaarrellen satoja hanhia ja voi sitä mökää.
Kyllä siinä on luonnon Tarjoukset kohdallaan. Ei tingitä niistä.

Yksi hanhineito, sarvineen kaikkineen, laskeutui meidänkin pihalle. Tehköön tänne pesänsä. Olette aina tervetulleita.

Heleää Helluntaita !
Kaisa

14 kommenttia:

  1. Enpä muista että olisin ikinä nähnyt valkoposkihanhien ylilentoa, taidamme olla sivussa niiden reitiltä.
    Mutta vähän aikaa sitten meille kotiutui järripeippolauma. Vajaan viikon ne vieraili lintulaudalla, komean värisiä olivat. Ja arkoja, jos vähänki joku liikahti edes ikkunassa, koko parvi katosi metsään.

    Mutta sinä sait kauniin neitokaisen teidän pihalle jäämään. Mihin lie uroksen hukannu?

    Helei, taitaa olla sitten helteet ohi tällä haavaa, eikä pieni sade nyt huonoa teekään. Joka paikka keltaisenaan männyn siitepölyä, meillä kun niitä mäntyjä riittää...
    Suloista alkavaa viikkoa Pajupirttiin:)

    VastaaPoista
  2. Muuttolintujen tulo on tervetullutta!! Kesä alkaa olla vakiintunut nyt tänne pohjolaan vaikka sää hiukkasen viilenikin... Tikka on meidän pihapiirissämme nakuttanut tämän päivän aikana vähän väliä. Olet kyllä taitava siellä vääntämään risusta kaikkea!!!

    VastaaPoista
  3. Hieno lintu ,olen samaa mieltä että olet todella taitava risunvääntäjä,hienoja töitä..

    VastaaPoista
  4. Jälleen hienoja töitä risuista. En voi ymmärtää, miten joku voi olla noin taitava. Upeaa!!

    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  5. Aivan uskomattoman upea lintu!
    Täälläkin näimme melkoisen muuttomylläkän, isoja parvia lensi ylitse.

    VastaaPoista
  6. Mä en myöskään oo nähnyt valkoposkihanhia, mutta kurkia ja joutsenia kyllä :)

    VastaaPoista
  7. Upea lintu ihanassa puutarhassa! Sinne jäisin mielelläni minäkin loikoilemaan.

    VastaaPoista
  8. Voi mikä lintu -ja tarina!!

    VastaaPoista
  9. Hieno lintu...olet taitava tekijä..taas kerran huokaisen..voi kun osaisi. Mutta ihaillen katselen töitäsi.
    Terveisin Krisse Etukylästä
    harmi kun ei osuttu näköyhteydelle...

    VastaaPoista
  10. No, jo on sarvihanhi laskeutunut pihaanne. Melkoinen ilmestys, hauska!
    Tuohan on jo taidetta kerrassaan!
    Voi teitä onnekkaita, kun saatte nauttia lintujen kevätmuutoista! Me ollaan syksyisin mökin yli lentäviä muuttoparvia seurailtu.

    Iloista viikkoa näistä sateisista keleistä huolimatta! :)

    VastaaPoista
  11. Voi Kaisa sun juttujasi...sinä se osaat hauskasti kertoa. Tuollaisen linnun mäkin haluaisin pihalle, mulla on kolme risulintua, mutta en ole viittinyt niitä vielä kuvata, tarvitsee varmaan ehostaa ensin. Hih.

    Terkkuja Pajupirttiin!

    VastaaPoista
  12. Upea lintu! Vielä sulla on risuja joista tehdä. Minut aikainen kesän tulo pääsi yllättämään,enkä ehtinyt kerätä talteen. Pajujakaan en kerännyt ollenkaan! Mistähän mää nyt pihaamppelit ja korit teen?? :)
    Vastaan viestiisi blogissani...
    Kyllä nyt täytyy tunnustaa, etten ole petonihommissa...vähän kevyempää, kun viittaus oli virkkaukseen. Saat ehdottomasti ottaa ideoita blogistani, siitä perhosesta. On ilo minulle, jos joku löytää ideoita tekemistäni töistä! Tänään oli oikein mukava sää illalla ja sainkin pihalla monenlaista aikaseksi. Kesäisiä päiviä odotellaan silti. Touhukasta torstaita sinulle! Jälleen kerran piristit minua viestilläsi ja postauksellasi! Oot ihana!

    VastaaPoista
  13. Onpas kaunis muuttolintu, risuinen vain sellainen;D laskeutunut teidän pihalle!!:)
    Kyllä sain nauraa tekstillesi, tosi hauska!!!;D

    VastaaPoista
  14. Mulla tulee mieleen joku afrikkalainen lintu. Se on lentänyt savannin kuumuutta pakoon sinne teille =o)

    VastaaPoista

Kiitos viestistä♥ Skicka en kommentar♥Leave a message♥