6.2.10

Ken lehtikuuseen kurkottaa.. löytää Napoleonin



Sylillinen lehtikuusen oksia on huhuilut jo usean viikon ajan kuistilla. Tylysti olen vain ohi kulkenut ja samalla kuitenkin mietiskellyt mitä niille tekisin. Keräisinkö ne somasti nippuun ja sujauttaisin takkaan ja tulta perään vai levittäisinkö retkifiltin olkkarin lattialle. NOOoo, jälkimmäinen vaihtoehto oli luonnollisin - minulle.

Tropiikin tyttöni oli kerännyt oksat koulunsa metsätilalta. "Agronominalku" oli heilunut moottorisahoineen kireässä pakkassäässä umpihangessa ja kuvitelkaa~~tuonut takahudlarissa kauniita oksia äidilleen. Käpysiä kans, oli toive.

Siinä sitten filtin päällä tunnustelin oksien taipuvuutta ja sitkeyttä. Aika helposti napsahtaa poikki tuo lehtikuusi. Oksissa on hauskoja pieniä nystyröitä jotka on kivan koristeellisia. Vanhemmat oksat on harmaita ja niissä on havaittavissa hitusen jäkälää tms. Näitä vanhoja oksia ei paljon kannata taivutella, niin hauraita ne ovat.

Sydämen muoto löytyi yllättävän helposti. Vähän rautalankaa kieputtelin pitämään kranssin koossa. Oman haasteen antoi kävylliset risut. Kuinka saisin ne pysymään kiinni oksissa? Varovaisuutta ja varovaisuutta, kyllä ne pysyy kun malttaa.
 
 
Napoleon -norsunpoika ja Golombo -nuori kirahviuros
Ukko-Pekan norsuhuovutuskin valmistui. Täytyy nostaa hattua tuon veijarin sitkeydelle. Ilman ohjetta syntyi Napoleon-norsunpoika joka pääsi keikistelemään Golombon viereen.
Pienen posliinitytön sydämineen löysin Ollin Onnista.

Hitusen on jo kevään merkkejä ilmassa. Muutama talitintti viritteli eilen huilujaan soittokuntoon.
Sylillinen hyvää mieltä kaikille kommentteja jättäneille ja kaikille uusille lukijoille.

 Pajupirtin väki

19 kommenttia:

  1. Kerrassaan taitavia olette kumpikin.Nuo kävyt antaa kivasti koristusta sydämeen.
    Ihailla pitää noita miehesi tekemiä eläimiä.Monelta mieheltä jäis tekemättä.

    Mukavaa viikonloppua:)

    VastaaPoista
  2. Hieno kranssi. Lehtikuusen oksat ovat tosiaankin kauniit nystyröineen ja kävyt ovat upeita.
    Teillä on oikein innostuttu huovuttamaan - hienoja eläimiä.

    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  3. Teillä asuu luovaa porukkaa... kiva kranssi ja NORSU!!! ;)

    VastaaPoista
  4. Ihana blogi sulla!
    Ja helluusia nuo huovutuseläimet!

    VastaaPoista
  5. Vautsi!HIENOT eläimet se teidän isäntä on tehnyt! Ei voi kuin ihailla :)
    Hienosti sait lehtikuusen taipumaan ja nuo kävyt tekevät kranssista erityisen hienon.
    Minun risuni ovat tällä hetkellä aika paksun hangen alla. (Onneksi)... ei vielä ole nimittäin inspiraatio iskenyt ;)
    Tehdään nyt vielä vähän aikaa näitä sisähommia.
    Oikein rattoisaa viikonloppua sinne Pajupirttiin
    t. Marja

    VastaaPoista
  6. Lehtikuusen oksat ovay kauniita ja kauniin kranssin niistä olet taiteillut. Taitava olet huovuttamaankin.

    Palautetta hieman uudesta blogisivutaustasta, harmaa fontti ei meinaa näkyä, ainakin tälläiselle "huonosilmäiselle" tekstin lukeminen on vaikeaa. Anteeksi, jos olen kriittinen, mutta ihan ystävällisellä mielellä ajttelin sanoa mielipiteeni :)

    VastaaPoista
  7. Rakastan lehtikuusenoksia! Juuri ne nystyrät ja kävyt...! Ihana kranssi!

    VastaaPoista
  8. Kiitos Pikku-Bertta, Ulla-Kristiina,Tuuluska, Unelma-Alli,Risusydän ja Lallukka kommenteista Ukko-Pekan puolesta.
    Trinalle erityiskiitos palautteesta. Pieniä ongelmia on ollut eilen iltasen käsittelyn jäljiltä. Koitan korjata asian.Ymmärrän"yskän"ihan tosiaan, omakohtaisia kokemuksia on:)
    Kiitos!

    VastaaPoista
  9. Upea tuli lehtikuusikranssista!
    Upeita ovat myös Napoleon-norsunpoika ja Golombo-nuori kirahviuroskin! Nimetkin on niin ihania!:)

    VastaaPoista
  10. Lehtikuusen oksat ovat kyllä minustakin kauniita, en vain ole itse niistä mitään saanut aikaan. Kiitos kauniista kranssivinkistä siis! Meidän tyttö on muuten ihan villinä kirahveihin, ihania huovutuseläimiä!!

    VastaaPoista
  11. Ihana tytär sinulla, kun muisti äitinsä noin mukavalla tavalla. Kaunis sydänkranssi jälleen sinulta syntyi. Kivan röpelöinen on lehtikuusen oksa, joten ilmettä riittää ja nuo kävyt niin suloiset.
    Eläntarha on teillä vain kasvanut! Hienoa!

    Oikein iloista viikkoa!:)

    VastaaPoista
  12. oi kun kauniita huovutus juttuja-ihailen. itsellä ei hermot kestä huovutusta-en saa mitään ikinä aikaiseksi

    VastaaPoista
  13. Aivan ihastuttava kranssi ja loistava idea käyttää lehtikuusta siinä. Ja tuo norsu... :) Todella taitavasti tehty. Tulin taas niin hyvälle mielelle kun luin kirjoitustasi. :) Kiitos kun kirjoitat niin kivasti. Hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  14. Sun näppäristä sormista syntyy sit kaikkea kivaa. Ja isäntäkin taiteillut norsun, hieno!
    Meillä satelee lunta hiljalleen.....voi kun tulisi jo kevät.

    VastaaPoista
  15. Kyllä olette aivan mahdottomia molemmat!!:)))
    Todella upeaa työtä kummaltakin!!! Miehesikin on niin käsistänsä kätevä!!:)

    Luovaa viikon jatkoa koko perheelle!:)

    VastaaPoista
  16. Täältä tullaan kanssa nostamaan hattua Ukko-Pekalle!
    Mahtava suoritus, nyt voitte rinta rinnan yhdessä huovutella, kaksin aina kaunihimpi!

    Kranssisi on jälleen kärkilistoilla!

    Terkkuja täältäkin!!

    VastaaPoista
  17. Iloinen tervehdys Pajupirttiin ja kiitos mukavasta kommentista. Piti heti tulla katsomaan mitä tänne kuuluu ja kylläpä täällä onkin tapahtunut, sitten viime käynnin. Hyllyeläimet ovat saaneet jalansijaa ja niin eläväisinä seisovat että ja koko perhe olette niiden synnyssä olleet mukana. Hienoa!
    Nyt kun saadaan kevät alkamaan, kunnon talven jälkeen, niin ei tiedä mitä tässä saa aikaan länsirintamallakin. Rahkasammalkin päivittyy taas pikkuhiljaa, ainakin oireet ovat sellaiset:DDDD
    Mukavaa viikon jatkoa Pajupirttiin!

    VastaaPoista
  18. Sydämmellistä lehtikuusenoksistasi sait aikaiseksi.
    Itse paljon kiertelen sidoksia normaalin kuusen oksalatvuksista,sellaisista,joista jo neulaset varisseet.
    Minusta oksat ihania, kuin kerrattua lankaa.
    Siellä odottavat hangen alla hakijaa.
    Kevään keritessä taas kierrellän kransseja täälläkin päin.
    Kaikkea hyvää sinulle!

    VastaaPoista
  19. Heipä hei pajupirtin väki! Ihmeitä on täällä sivuillasi tapahtunut, ihanat:) Eikö ole ihme, mitä kevät saa aikaan, tekee mieli uudistaa ihan kaikkea! Minäkin olen koko päivän vetänyt tavaroita keittiön kaapeista ja siivonnut hyllyjä, pessyt astiatkin niistä. Ja löytänyt tavaroita, joita en tiennyt olevankaan. Iloista kevätpäivää!

    VastaaPoista

Kiitos viestistä♥ Skicka en kommentar♥Leave a message♥