15.2.2010

Kolibri ja HuuliVeikot Harmaaröyhelön kuiskeessa

Tuulentuivertamat , lumikuorrutteiset vanhat mökkipuut olivat pudotelleet näin mahtavia risuja alas reippaassa merituulessa. Arvatkaappas vaan kuka keräili niitä innoissaan roskaamaan auton takapaksia??? Jos vaikka niistä jotain syntyisi~~~~

Löytyihän tuosta Jouko Rikkisen opuksesta , Jäkälät ja sammalet Suomen luonnossa , mainiot kuvat kyseisille lehti- ja pensasjäkälille. Jo kouluaikoina kiinnostuin niiden kauniista nimistä.
Girlandissa käytin Hankakarvetta, Harmaaröyhelöä ja Sormipaisukarvetta.
Lehtikuusen oksanpätkistä tein pohjan johon pyörittelin tueksi rautalankaa. Leikkureilla pätkin
erimittaisia oksanpätkiä ja harmaalla rullalangalla kiristin ne pohjaan kiinni. Mielestäni hykerö ei
tarvitse mitään koristeita sillä luonto on tehnyt tehtävänsä.


Jenni innostui kokeilemaan huovutusta iskän opastuksella. Sujuihan se ilman kommelluksia.
Neula pysyi kädessa lähes ammattilaisen ottein ja nokkakin on parempi kuin aidolla kolibrilla konsanaan.:) Taitaa syntyä oikea lintuyhdyskunta kun innostus painoi päälle "Dumpperin "lailla.



Pajupirtin isäntä heltyi pupujussien pistelyyn. Niitä syntyi muutama huuliVeikko opetustoimen ohella.

Kiitos teille kaikille Ystävänpäiväviestin laittajille ja Marjalle "spesölhalaus" on onni omistaa BlogiYstäviä, KIITOS.

Kaisa , U-P, ja Jersu

19 kommenttia:

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Todella kaunis kranssi!!! Aivan ihana!!! Ja teillä huovutus jatkuu, tulee yhä hienompia ja hienompia eläimiä. Koko perheen harrastus taitaa olla kyseessä.

Mukavaa viikkoa teille!

Tytti kirjoitti...

Kivannäköinen ovikoriste,ihania huovutustöitä..

aimarii kirjoitti...

Hienoja kädentöitä!

Marge kirjoitti...

Voi mahoton, että olette niin taitava perhe!!!:)
Ja myöhästyneet ystävänpäivätoivotukset, mutta eikös ystävänpäivä olekin joka pivä?;)
Ja tuo onnenavain on niin ihana, tykkäsin kovasti!!:)
Halein, Marge

keijukainen kirjoitti...

Kolibri on ihana! Ja nuo puunoksat, kyllä luonto on ihmeellinen. Olen itse meinannut kerätä lehtikuusen oksia, niissä on ihania käpyjä, mutta kun en ole varma saako niitä ihan noin vain käydä teiden varsilta katkomassa...

Risusydän kirjoitti...

Naava- ja jäkäläoksat on ihania ja niillä on niin hauskoja nimiäkin :)
Aikas upean kranssin taas teit!
Teillähän on siellä oikea huovuttamo, toinen toistaan hienompia eläimiä syntyy taitavissa käsissänne :)
Kiitos sinulle, Kaisa, blogiystävyydestäsi, vuoden kaikkina päivinä ♥
Marja

Mi kirjoitti...

ihania huovutus juttuja

Alice kirjoitti...

Todella kaunis kranssi!!
Ja ihana lukea että teillä koko perhe mukana huovutustöissä ja niin ihania huovutustöitä teettekin :)

Ruostevilla kirjoitti...

Saatte sen näyttämään niin helpolta!

Nina kirjoitti...

Kylläpä jäkäliäkin löytyy montaa erilajia ja kauniita ovat kaikki.
Ihana girlandi ja suloinen juuri tuollaisenaan naturellina hopeaa hohtaen.

Ja huopainen eläintarhanne on saanut jälleen uusia jäseniä. Kiva!

Mai kirjoitti...

Kaunista täällä taas, kätenne ihan tihkuu taitavia juttuja :)
Blogissamme on pieni kuvahaaste, en nyt muista oletko sen jo muualta saanut aiemmin.

Archien vuoro: Moron, Kaisan poppoo! Mulla on tylsääääääääää! Mamma luulee, että jaksan viihdyttää itteeni sen vanhalla jättikokoisella koiratossulla (viihdytin sillä kyl mammaa: tossussa on reikä sekä jalkaa varten, että siellä pohjassa tuuletussyistä, ja kun temppuilin tossun kanssa ja heiluttelin sitä pään yläpuolella ja joka puolella, niin mun pää meni siitä pohjareijästä läpi. Mamman mielestä oli kai koomista, kun mulla olikin yhtäkkiä koiratossun riippukorvat ja iso turpa, ja mun oma naama kurkkas pienenä sieltä reijästä. Mamma nauro vedet silmis... ?????)
Sit se luulee, että namien etsiminen pussilakanan sisältä jotenki väsyttäis mua. Muutama nenän nuuskaus ei viel auta tähän tylsyyteen, sanon minä.
No, eilen tehtiin mulle joku kauneuskäsittely! Mamma leikkas multa kynnet (sillä oli jonkun toisen mäykyn blogista opittu uus tyyli, ja mä en huomannukkaan vollottaa lopuks ollenkaan..), putsas mun korvat (tää on tuttua, eikä sitä kannata porata), harjas kumisukalla turkin ja pyyhki sen jollaki nihkeellä rätillä, rasvas mun anturat (ei kiva, mutta rauhassa mä siinä köllöttelin, kun muuten sylissä olemista on liian vähän nykyään. Ja rasvaamisen jälkeen kävin pyyhkimäs keittiön mattoon ylimääräset, samallai kun ulkona potkin ja isottelen hajujen takia) ja lopuks se viel putsas mun kahvan. Ai minkä vai... no SEN! Siin on joku tulehdus, ja semmonen ruskee petadine auttaa. Ei sekä ollu paha, sain namia, lepo-käskyn kyljelleni pyyhkeen päälle, sit hetki sitä petadinee, ja taas namia.
Mamma on aika taitava kauneushoitaja, mut sais enemmän touhuta mun leikkejä. Esim. sen koiratossun heittely aamusta iltaan olis kohtuullista.
Mulla on kuulemasti hassu tapa kakata... Kiipeen jonku kiikkerän lumikokkareen päälle niinku kissa selkä kaarella ja annan pudota! Tai ainaki semmonen lumikokkare on oltava vattan alla tomituksen ajan, vaikka jalat oliski maassa. Tai sitä mä peruutan melkein kiinni vasten puuta, aitaa tai lumipenkkaa, mieluummin takakintut 20-30 cm ylhäällä maasta sitä estettä vasten. Ja mamma ei uskalla hengittää, kun pökäleet kai melkein putoo mun päksille... Ja sit se taas jynssää talouspaperilla kotona mua hännästä asti. Outoo??
K&R, onks teitä huvittanu ulkoilla? Kai tekin sit tuijotatte emäntää lopun päivää, jos ei mitään tekemistä oo? Hyvä, niin mäkin teen :) Hau-Moron!

tuuluska kirjoitti...

Harmaapintaiset oksat on hienoja. Yksinkertaisia ja kauniin värisiä. Mutta nuo teitin perheen villaelukat ovat tosi huippuja!!! Nooan arkki on kohta lähtövalmiina ^_^.

-T kirjoitti...

Nuo jäkälän peittämät oksat ovat sellaisenaan kauniita! Ihanan idean olet niistä kehittänyt, niinkuin aina!! Olen keräillyt vastaavanlaisia harmaita oksia joskus ja laittanut niitä vain yhdeksi nipuksi maljakkoon koristeeksi... Mutta tuo kranssi on kivempi idea :)

kati kirjoitti...

Jälälä on kyllä niin kaunista luonnon taidetta, hienon kranssin teit siitä.. Knnatti kerätä talteen. Kolibri ihanan iloinen. Hienoja juttuja teette!!!

LENNU kirjoitti...

Persoonallinen ovikoriste!
Teillä taitaa olla siellä huovutustehdas, hih. Ihania elikoita taasen ilmaantunut.

Hanna kirjoitti...

Olipa kerrassaan ihana kolibri. Voi että, pitäisi kyllä joskus kokeilla jonkun hahmon huovuttamista, nyt kun kerta huovutuskärpänen on iskenyt tosi pahasti ;o). Kivaa viikonloppua. t:Hanna

Sirkka kirjoitti...

Arvaan Kaisapa hyvinkin kävi oitis aarteita hypistelemään!
Kaunista jälkeä saat aivan mistä vaan, jälleen kaunista kranssia katsella saan..
puput somat nököttää, odottaa porkkanaa purtavaa!D

sanna kirjoitti...

Ihana kranssi yksinkertaisuudessaan! Ei tosiaan tarvitse koristuksia, kun on riittävän kaunis sellaisenaan. On taas upeita huovutuselukoita tehty Pajupirtissä! Te todella osaatte! Puputkin niin ihania... :) Hyvää sunnuntaita koko porukalle!

Anskukka kirjoitti...

Voi valtava, miten ihania huopaelukoita olettekaan tehneet. Minä olen vasta muna-asteella, mutta onhan tuollaisiakin kokeiltava. Jos vaikka tipu, pääsiäisen kunniaksi. :)