14.3.09

RiSuHaTtU moneen tarkoitukseen

Risuvarasto on taas täynnä ja uutta askarrusta pukkaa innolla. Viime sunnuntaina ,naistenpäivän illansuussa, käväisimme risuvarikolla täyttämässä materiaalivajetta. Uusia koivuja oli kaadettu ja oksanjäänteet lojuivat iiisossa kasassa kuin noutajaansa odotellen.Sekatöörit naksui ja pussukka täyttyi pikavauhtia. Jes, taas on vähäksi aikaa tekemistä. Olkkari täyttyi tuoreen koivun tuoksusta ja uusi hattu sai alkunsa. Olkkari on onneksi menossa täysremonttiin joten vielä hetken voi askarrella ihan ilman sääliä.
Muovimatto on kovia kokenut mutta on siitä ollut valtavasti hyötyä kun ei ole tarvinnut huolehtia sen pilaantumisesta. Koivun mahlatäplät vaan on aika liisteriä. Sukanpohjat jää kiinni ja norkkoja on joka puolella. Ei se mitään, annan palaa, onhan lämmin askartelutila.
Valmis risuhattu odottelee koristenauhaa.

33 kommenttia:

  1. Kyllä on hieno. Täytyy ihan hattua nostaa, olet niin taitava.

    VastaaPoista
  2. Samoissa puuhissa ollaan täälläkin, risut levällään lattialla =). Hattuja en tosin ole tehnyt, vaan kranssipohjia tarvitsen taasen lisää! Mutta tuo hattu on kyllä hieno! Mulla alkaa risuvarasto olla käytetty, mutta uusi risuapaja on jo vainuttu ;). Mukavaa lauantaita!

    VastaaPoista
  3. Voi kun pääsisin oppia saamaan luoksesi!! Niin mielelläni tuollaisen hatun haluaisin oppia tekemään! Se on hyvän näköinen!
    Minun risut kun taipuvat vain kranssin muotoon ja palloon.. Sidoitko rautalangalla vai millä aina kerrokset toisiinsa?

    Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  4. Kyllä on ihana tuo tekemäsi risuhattu. Jälleen niin siistiä työtä.
    Olet onnekas, kun olet saanut materiaalia risutöihin. Minulla ei ole täällä tällä hetkellä mailla eikä halmeillakaan risua.
    Pajua kyllä löytyisi, mutta se ei jotenkaan nyt innosta.

    VastaaPoista
  5. Uskomatonta miten kätevä olet! Käyhän kurkkaamassa blogissani, siellä on sinulle jotain!

    VastaaPoista
  6. Kiitos Jossu* hatunnostosta.
    Hyvä Reisku*, risuviikonloput meneillää. Hauskaa sellaista.
    TeeKoo* ei se ole kuin järjestelykysymys.Opettajuudesta en ole takuuvarma mutta hauskaa tulisi varmaan olemaan.
    Teko-ohjeen lisääminen sanallisesti osoittautui aika vaikeatajuiseksi joten odotellaan kesää ja kesälomia, ehkä poikkeamme luonasi.
    Ninalle* kyseleppä kaupungin puutarhatoimelta onko heillä risuvarastoa. Ovat varmaan mielissään jos joku hakee matskua.
    Olivienolle superkiitokset, oli ihana yllätys.Viikonlopputeveisiä.

    VastaaPoista
  7. Jo vain olikin kiva, hieno ennennäkemätön hattu :)

    VastaaPoista
  8. Risuhattusi on upea! Risupuuhiin toivoisin itsekin pian pääseväni.. uudet sakset ja rautalanka ovat puutoslistalla. Mukavaa viikonloppua blogiystävälleni!

    VastaaPoista
  9. Eija* ja Sanna* Intoa vaan askareisiin ja nautitaan kevätauringosta.

    VastaaPoista
  10. TeeKoon kanssa samaa mieltä, voikun pääsisi luoksesi oppiin.
    Minä kerään keväisin tuulen tiputtamia risuja pihaltamme ja .....väännän kranssin ....yllätys yllätys.
    Ihana hattu!
    Kivaa sunnuntaita toivoopi Lennu

    VastaaPoista
  11. Oot niin taitava...hyvää sunnuntai iltaa Vaaralasta..

    VastaaPoista
  12. Huomenta Kaisa!
    Blogissani olisi sinulle jotain jos tahdot ottaa vastaan terkuin Lennu

    VastaaPoista
  13. Voi Kiitos Kaisa!
    Enhän minä tuota huomannutkaan, luulin vaan että olet tehnyt uudella tavalla luettelon.
    Lämmöllä Sinua ajatellen Lennu

    VastaaPoista
  14. Wauuu! En pahemmin piittaa hatuista mutta tuollainen olisi mieluinen:)))

    VastaaPoista
  15. Komea risuhattu:)) Kiva kun löytää "apajan" mistä kahmia risuja. Saa sitten toteuttaa kaikkea kivaa.
    Idea rikasta viikkoa Sinulle:))
    Terkuin Piitis

    VastaaPoista
  16. Ja tänne minä haluan antaa myös yhden jutun...Käy kurkkaamassa blogissani :)
    Kaunista alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  17. Sinun luoksesi kun saisikin tulla risukurssille:)
    Ihana tuo hattu!! HAtunnoston arvoinen:)

    Ripsakoita risutteluhetkiä sinne!!

    VastaaPoista
  18. ...Ja vielä tulin kiittämään hymynaamasta, jonka tahdot antaa :)
    Ilahduin..Kiitän!

    VastaaPoista
  19. Nappasin tuon napin tuolta...Kiitos ja kumarrus : D

    VastaaPoista
  20. Tuhannesti taas kiitoksia kommenteistanne Lennu*, Krisse*,Mimosamamma*, Piitis*,Tee Koo*, Tinttarus*, ja Suvi*, olette ihania.
    Myös teille kaikille innokasta askarteluviikkoa.Lunta tuli taas mutta ei anneta sen masentaa.Uusi lumi on vanhan surma.
    Kiitos tunnustuksista Lennu ja Tee Koo.

    VastaaPoista
  21. Minäkin nostan hattua sinulle, en käsitä kuinka osaat loihtia noita upeita juttuja risuista.

    Kiitos sinulle mukavasta yllätyksestä ja oikein aurinkoisia päiviä :)

    VastaaPoista
  22. Titta , Kiva kun piipahdit ja ole hyvä itsellesi tunnustus.
    Risuideoita surra kaiken aikaa. Teonalla muutama tilaustyö ja pitänee harkita oman isomman metsän ostoa, koivusellaisen:D

    VastaaPoista
  23. Näyttää jo risublogeissa hommelit käynnistyneen ja kevätmarkkinat lähestyvät uhkaavasti :) Hattu on kyllä komea!! Kauniita risuilupäiviä vaan Pajupirttinkin.

    VastaaPoista
  24. Voi että taas Kaisaa!
    Siis sinun askareesi työsi ovat uskomattomia..ja kekseliäisyydelläsi ei ole mitään rajoja...vaikka olisi kuinka risukasan ympäröimänä, niin totta tosiaan tuohon tarvitaan TAITOJA, ja sinä olet aina näyttänyt tekeleesi taidonnäytteilläsi!!
    Huippua! Lehdistö tänne!! ja ateljee pystyyn! Monenetko sekatöörit ovat jo menossa:)

    Mukavaa iltaa!

    VastaaPoista
  25. Selmalle* , siitä vaan risuja rustailemaan sinäkin. Se on hauskaa.
    Sirkka* senkin satutäti.Pirteää viikon loppupuolta sinne sinisen oven taakse

    VastaaPoista
  26. Hauska risuhattu! Saat kyllä hienoja ideoita vaikka risuista ja kauniita tuotoksia noin vain!
    Minunkin pitäisi löytää sellainen oksankarahka tuonne Rahkasammaleeseen!;)
    Mukavaa viikonloppua Pajupirttiin!

    VastaaPoista
  27. Marja-Leenalle*hyviä karahkanhakureissuja. Mitä lie suunnitelmissasi moiselle karahkalle, voinen vain arvailla:)
    Mukavaa viikonloppua Sinullekin.

    VastaaPoista
  28. Sinä olet tosi taitava! Ihania olet saanut aikaan. Olen vuoden etsinyt pihalleni "mörrimöykkyä!, yritin jopa tehdä itse sellaisen. Siitä tuli ihan pandakarhun näköinen, jouti roskiin. Jos olisi sinun taidot, saisi pikku peikko uuden kodin meiltä kuusen alta, kärpässienen vierestä.

    VastaaPoista
  29. Hieno hattu niin kuin täällä on kaikkea muutakin kivaa, Risulinnun pihasta tänne lennähdin ja lukeudun suosioonne vastakin - kirjauduin heti saman tien lukijaksi:) Tuohon hattuun olisi aivan ihana alkaa virittää vaikka pääsiäiskranssia...

    VastaaPoista
  30. Hei taas. Kiitos vierailustasi luonani. Tulin takaisin kertomaan, että minulla on kans ikkunanpoka ulkona. Se on kesällä ihana kun hentoinen kukkaköynnös siinä kiipeilee. Ja olen jo pitkään etsinyt sopivaa ovea ulos laitettavaksi, olisi ihana astua siitä vähän kuin toiseen maailmaan. Ihana kun lumet päivä päivältä sulaa, ja saa ilolla tervehtiä kevättä!

    VastaaPoista
  31. Taidan olla ensimmäistä kertaa visiitillä, löysin tänne nyt minäkin ihastuksesta mykkänä katselen kädentaitojasi...voi mahdotonta miten upeita töitä=O)

    VastaaPoista
  32. Kiiitos Pajupirtin Kaisalle useista vierailuista ja kommenteista blogissani. Niitä on ihana ja piristävä lukea. Kannustavaa.. Valoisaa ja reipasta alkavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  33. Tervetuloa uudet blogiystävät Keijukainen*, Inkivääri*, ja Mimmuli*.Kiitos kommenteista.
    Vastavierailulle tullaan varmasti.
    Sannalle* lämpimät terveiset, sun luona on niin kiva käydä.Herkullinen blogi.
    Kevätmieltä kaikille!

    VastaaPoista

Kiitos viestistä♥ Skicka en kommentar♥Leave a message♥