30.3.09

Kesäaika NyT

Laiska askarteluviikonloppu takana.Vain yksi riukusäärinen kranssi valmistui.Päässä muhii jokunen toteutuskelpoinen askartelu kesäpihalle.
Jos vain löydätte käsiinne Truus Stoltin kirjan Willow Weaving ette voi olla inspiroitumatta.
Toteutuskelpoinen pihakoristus on esimerkiksi kanaverkosta rakennetut nukenvaunut joihin on istutettu kukkameri.Tai ihana päivävarjo köynnöskasveineen.Oma päivävarjoni koki määränpäänsä jo viime kesänä.Useita vuosia kukkalaatikossa seissyt kokeilu lahosi viimein.
Täytyisi yrittää tehdä uusi vielä ennen kesää.

Ruusupavun koristama päivävarjo kesätunnelmissa. Kukkalaatikon vierellä tuhisee kaksi pajuista rakentamaani siiliä.Näillä vanhuksilla on ikää jo ainakin viisi vuotta.Talven ne viettävät horroksessa leikkimökissä.Edessä on muutamien piikkien vaihtaminen uuteen.
Inspiroivaa viikkoa askartelijoille.

Kiitos keväisestä tunnustuksesta Risusydämelle

Risusydän lennätti Pajupirttiin tunnustuksen jonka lähetän edelleen Marja-Leenalle,ole hyvä!


13 kommenttia:

  1. Kyllä on inspiroivaa!! Olet siis tuon päivänvarjonkin tehnyt itse? Kaunis tuo kokonaisuus, ehdottomasti!! Hyvä idea myös pajusiilit (yritin saada suuremmaksi kuvaasi, mutten saanut...)

    Mukavaa alkanutta uutta viikkoa :)

    VastaaPoista
  2. Pakko saada kirja käsiin,kun niin hyvin sitä "mainostat". Kiva muuten, että kävit jättämässä puumerkkiä blogiini. Itse koen olevani vielä lapsenkengissä,kun risutöistä on kyse, mutta suuresti teitä toisia taitajia ihailen. Mieli tekisi enempikin itse tehdä, mutta iso osa ajastani kuluu "mineillessä" (=olen nukkekotiharrastaja) Aina silloin tällöin täytyy saada kokeilla muutakin, mm. risutöitä.
    Inspiroivaa kevättä tänne pajupirtin hämärään :)

    VastaaPoista
  3. Kaunis ryhmä kukkivana. Ihmekään jos siilit varjon alle hakeutuvat!;) Voisitko joskus panna kuvaa noista risusiileistä? Suunnittelin jotain isoa otusta, noiden mökkikivien päälle/sivuun. Tässä alkaa pikkuhiljaa suunnittelemaan tuota mökkielämääkin!;)
    Mukavaa alkavaa viikkoa pajupirtin hämärään!;)

    VastaaPoista
  4. Sinä olet ihmeellisen taitava! Minäkin olen inspiroitunut...kävin tänään keräämässä kaksi jätesäkillistä risuja, josko niistä saisi aikaiseksi vaikka sydämen tai haaveilemani linnun...?
    Onko sinulla ohjetta tuohon ihanaiseen päivänvarjoon?

    VastaaPoista
  5. Voi kuinka ihania risutöitä! Tosiaankin alkaa inspiroitumaan näistä kuvista! Ja aivan ihania kukkia!

    VastaaPoista
  6. Taas täällä ihailemassa sinun ihania risutöitä. Päivänvarjoa katselin jo aiemmin jossain kuvassa. Hieno on!!

    Ihanaa viikkoa toivotan sinulle.

    VastaaPoista
  7. Keijukaisen sivuilta hyppäsin tänne. Ihania risutöitä olet tehnyt *huoks* Olet kyllä taitava!

    VastaaPoista
  8. Postia blogissani Sinulle, ole hyvä !

    VastaaPoista
  9. Kiva kun inspiroidutte TeeKoo* ja Vuokko*.Kannattaa kokeilla.Itselläni ei ollut mitään ohjetta varjoon. Avasin vain sateenvarjon ja tutkailin sen mekanismeja.Siitä syntyi sitten tuokin varjo. Mahdollisuushan olisi tehdä sellainen avattava malli mutta mulle riittää ihan avattu versio.Kesällähän paistaa aina aurinko!
    Rahkasammal*-ystäväin,otan kuvan siileistä kun aurinko paistais.Tulee ikävä kuva kun räntää rätkii taivaan täydeltä.
    Keijukaiselle* ja Olivienolle* kivat inspikat ja teen kuhta uuden varjon, laitan siitä kuvia ja ohjettakin ,jos osaan.
    Jossu* ja Mari* ilolla otan teidät vastaan ja heitän ahkeruutta harrastuksillenne.
    Risusydämelle* haleja ja oikein iso rutistus, kiitos!

    VastaaPoista
  10. Täytyypä yrittää metsästää tuota mainitsemaasi kirjaa jostakin. Kuulostaa niin mielenkiintoiselta.

    Nätin risusydämen olet taas ahkeroinut!
    Pajutyöt, kun säilöö hyvin ne kestävät vuosia.

    Ja onnitteluja jälleen tunnustuksestasi!:)

    VastaaPoista
  11. Voi kiitos Pajupirtti! Otankin tuon tunnustuksen heti mukaani, kun tänne koneellekin ehdin!
    Sinä olet merkin myös ansainnut! Lähetän sen sinulle paluupostissa :)

    VastaaPoista
  12. Nina*, kannattaa tutustua kirjaan, toteutuskelpoisia malleja löytyy paljon.
    Marja-Leenalle* kiitos kannustuksesta.

    VastaaPoista
  13. Hyvää tiistaita Pajupirttiin!
    Mä kävin eilen kirjastossa ja etsin yleensäkin pajukirjoja, niin käteeni osui juuri tuo Willow Weaving -kirja ja muistin heti että sä olit maininnut siitä blogissasi. :) Olin ihan innoissaan kun selailin sitä. Aivan ihania ideoita toteutettavaksi. Varsinkin mainitsemasi vaunut. Perhosista pidin erityisesti, niitä varmaan tulee kokeiltua. Mukavaa hiljaista viikkoa!

    VastaaPoista

Kiitos viestistä♥ Skicka en kommentar♥Leave a message♥