19.12.08

Iisakin 1-vuotispäivä

Vihdoinkin pääsin "miehen" ikään. Tänään on nimittäin se suuri päivä.Meillä täällä porojen
maailmassa on vallalla sellainen perinne, että eniten jälkeläisiä aikaansaanut saa vuodeksi
eteenpäin PukkiPoron valtaistuimen.Nyt kuulkaas kuomaseni aion sen kyllä tänään napata nimiini.Eilen iltamyöhään yksi vaimoistani ,Jenni nimeltään,pykäsi tuoreen tulokkaan Aapo
poropojan maailmaan ihan suitsait. Kuiski minun korvaani vielä, että vatsanpohjassa möyriskelee siihen malliin, että tuntuu kuin ainakin kuusi olisi vielä tulossa.
Olen tässä yrittänyt saada osan lapsosistani yhteiseen perhepotrettiin . Osa heistä on jo tallustellut omiin uusiin tokkiinsa. Voihan tokkiinsa, onhan yksi heistä matkannut ihan Pariisiin asti. Pääkaupungissammekin kuuluu muutama olevan.
Nyt alkaa kuitenkin ankara aituuksien puhdistus ja sorkkien puunaus tulevaa suurta juhlaa, omaani sekä ensi viikolla Isoa juhlaa varten.Koittakaa ystävät jaksaa siivoilla, leipoa ja paketoida. Älkääkä unohtako askarrella. Toivoo Iisakki ja lapset

9 kommenttia:

  1. Onnea Iisakille sekä uudelle tulokkaalle ja myös kaikille tuleville jälkeläisille:))
    Mahtavaa kun niin monet saavat ilon vasoistasi:)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Monta viriliiliä vuotta on Iisakilla vielä edessäpäin, kun 1-vuotispäivää vasta viettää!;) Nyt Iisakki istahtaa ja nauttii jälkikasvusta oikein sydämensä kyllyydestä!;)
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  3. Emäntä kiittää Iisakin puolesta
    Mimosamammaa ja Rahkasammalta.
    Pojan kanssa kyllä on ollut aikamoista kyytiä.Toivottavasti vähän rauhottuu kun joulunpyhät koittaa. Huiskitaan pölyjä ja imuroidaan , rauhoitutaan sitten jouluna toivottelee Kaisa

    VastaaPoista
  4. Onnea miehenikään päässeelle!:)
    Ja jälkikasvuakin syntyy tiuhaan tahtiin.

    Kovasti ahkerana olet risutöitä tehnyt ja vielä niin ihania!

    Tsemppiä sinulle itsellesikin kaikkiin joupupuuhasteluihin!:)

    VastaaPoista
  5. Tattista vaan Ninalle. Tämä päivä on mennyt lahjapuuhissa ja siivouksissa.Joulutavaroita on viritelty ympäriinsä. Alkaa näyttää jo vähän jouluisemmalta vaikka ulkona sataa räntää.
    Eiköhän me saada valkoinen joulu.
    Valkoista olen yrittänyt lisätä ainakin sisustukseen. Rauhallista adventtisunnuntaita sinulle.

    VastaaPoista
  6. Onnea 1-vuotispäivänsankarille Iisakille!
    Rauhoituhan jo Kaisa siellä pirtissä., ettei jouluna pyörytä:)
    Mukavaa ja reontouttavaa tätä päivää ja oikein ihanaiset joulunpäivät siellä mahtavassa Pajupirtissä.
    Diplomin kyllä ansaitset!

    VastaaPoista
  7. Oikein Hyvää Joulua Pajupirtin väelle!
    toivottelee Marja

    VastaaPoista
  8. Kiitos Sirkka. Sanasi sai minut vakuttuneeksi siitä, että olen tehnyt tarpeeksi. Nyt levätään.
    Rauhallista Joulua Sinulle.
    Mimosamammalle samoin Oikein Suloista Joulunaikaa ja palataan
    puuroastialle joulun jälkeen.
    Kaisa

    VastaaPoista
  9. Näin eräässä mainoslehdessä kuvan rottinkiporosta, josta heräsi ajatus että voisikos tämän tehdä myös risuista...? Nähtävästi voi ja upealta näyttää! Täytyypä joskus kanssa kokeilla millainen otus näillä näpeillä syntyisi!

    VastaaPoista

Kiitos viestistä♥ Skicka en kommentar♥Leave a message♥