30.1.22

Tuohikranssi Valtteri-Myrskyn kourissa

                                                                     

   Onneksi sain pelastuttua Tuohikranssin myrskyn kourista myöhääm lauantai-iltana. 

Tänne Suomeen oli koko päivän luvattu sellaista myrskyä ja lumikaaosta ettei moista aikaisemmin täällä ole tavattu.

Pajupirtin takka ja puuhella oli lämmitetty ekstralämpimäksi mahdollisten sähkökatkojen varalta. Kynttilät ja paristokäyttöiset valot ole tsekattu ja taskulamput ja polttopuut oli ojennuksessa tulisijojen kupeella.



Tekemistäkin oli riittävästi. Polttopuissa oli niin ihastuttavan valkoiset tuohet ja

Arvaat vaan kuka oli niistä iki onnellinen.

Vihdoinkin oli sopiva hetki kauan kaivatulle tuohikranssille.


                                                                           

☆☆☆



                                                 

Minikokoinen piparkakkumuotti on oivallinen apuväline tähtien tekoon.

Hapsut syntyy helposti saksilla.


Talvimyrsky sai meillä täällä Suomessa nimekseen Valtteri eilisen Valtterinpäivän mukaan.

Lumi ja jää sai tällä kertaa olla taiteilijoita. En ala kilpailemaan luonnon kanssa.

Sen tietää kuka sen kisan voittaa.

😄 

Ikkunoissa kuurankukkia.


 

 

Kukkuu....

Arvaas mitä täällä pumpulipeiton alla pilkistää.



Ei  dyynejä hiekasta vaan lumesta.


Talvista sunnuntaita
Sinulle
♥ 
Olisi mukava kuulla  miten myrskytuulet on riepotellut sinun kotiseudulla.
Koko Eurooppa on varmaan saanut niskaan niin lunta kuin puhuritkin.
 
Nyt meillä jo on rauha maassa mutta lumentulo ei vielä hellitä. 
 
 Halaus Sinulle,
jääpuikot ei vielä kasva villamyssyssä.

9 kommenttia:

  1. Hienoa, että tuohikranssi pelastui myrskyn kourista. On se sen verran kaunis.
    Myrsky toi meille lunta n. 35 senttiä ja märkää sellaista. Tämä sunnuntaiaamupäivä meni miehen kanssa lumitöissä; kahteen pekkaan yhteensä kolme tuntia kolattiin märkää lunta. Lisäksi pyrin pelastamaan märän ja painavan lumen alle painuneet katajat ja tuijat. Nyt on väsy, mutta illalla homma odottaa uusintana, sillä lunta tulee edelleen. Leppoisaa sunnuntaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä on saanut kola ja harjat viuhua. Ihanaa hrmikuuta☺

      Poista
  2. Voi ihanuuksia mitä sinulla onkaan valmistunut meidän silmäniloksi❤
    Taattua kaunista sinua ja luonnon materiaalien kauneutta🥰
    On kyllä niin järkky ilma kaivoin autoni tänää lumien seasta. Katolla puoli metriä lunta🤦‍♀️ ja joka puolella lunta.
    Tiellä kauhea keli.
    Kerrassaan keli ollutkin.
    Iloa alkavaan viikkoosi❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi🥰 nautitaan nyt kun kerrankin saatiin oikea talvi.

      Poista
  3. Kiva ja herkän kaunis kranssi! Täytyypä muistaa, kun kesällä ollaan taas mökillä ja halkopuuhissa, että katselisi muutamaa tuohenpalaa kranssisilmällä :) Paljon tuli lunta tänne kaakonkulmalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku. Minäkin keräsin nämä tuohet ihan vain keittiön koivuhalkojen korista. Kovin ovat kiinni mutta vähän muskelivoimaa kehiin.Helmikuu tuo ruuneperit ja laskiaiset. Kohta on jo supervaloisaa. Halauksia sinne naapuriin🥰

      Poista
  4. Kurkkaa minun aikaisempiakin tuohitöitä.Älä ihmeessä polta kaikkia tuohia. Askarreltavaa niistä saa vaikka ja kuinka. Helmikuu tuo taas kesää lähemmäs🙃

    VastaaPoista
  5. Ihana, ihana kranssi ja kiva oivallus.
    Pitääpä itsekin muistaa tuohen kauneus rantteella kevään korvalla.

    Myrsky taisi ajaa meidän ohi. Eikä yhtään kyllä harmita! :)

    VastaaPoista
  6. Kauniita ovat Sinun tuohityöt,hyvä että pelastit 🤗🤍.
    Minä keräsin kaikki heiluvaiset pihalta .mikä hakkasi heinäseivästikkaisiin ,mikä seinään.Lyhdyt sen verrn korkeat,jos pääsevät hyvään vauhtiin myrskytuulessa.
    Lunta on ,mutta meillä on totuttu täällä pohojosessa siihen ,että viimeiset rippeet lähtevät kesäkuussa 🌞.
    Kiitos Kaisa näistä blogi-vuosista,Blogini olen poistanut " kirjoitus-virheiden vuoksi."
    Olet ollut minulle tärkeä Kiitos Kaisa 🤗🧡🤍 .en ,edes oppinut linkittämään ,en niin olen 🤪
    Oikein Ihanaa ,idea rikasta talvea,!
    Lämpöisin halauksin Liisa

    VastaaPoista

Kiitos viestistä♥ Skicka en kommentar♥Leave a message♥