12.11.21

Valoa, valoa vaikka millä - tunnelmavalaisin

                                                                 

Nyt täytyy saada ihan oikeesti valoa tähän säkkipimeään.

Eri medioissa on toitotettu kuinka pihavalot, jouluvalot, kaamosvalot,

hämyvalot ja vaikka millä nimellä kutsutut valon lähteet ovat

 syttyneet tänä vuonna paljon aikaisemmin kuin aiempina vuosina.

Ihmekös tuo kun ei meinaa eteensä nähdässä tämän vesisateen ja 

myrskyn tuiverruksen keskellä.


                                                                              

Minä ainakin nautin näistä  pimeyden enkeleistä jotka tuovat paljon 

silmäniloa ja mielihyvää ja jotka taistelevat synkkyyttä vastaan.

Iltaisin on ihana tehdä pieni hämylenkki vaikka omalla kylällä ja ihastella

mitä kaikkea kaunista naapurit ovat tänä vuonna keksineet.


                                                                             

Ikkunalaudalle on myös kiva askarrella jotain uutta. Satuin saamaan

Hepskukkuulta valtavan kassillisen huuhtohylsyjä. On näet mahtavaa 

kun ystävät muistavat minua kaikkien kierrätyskelpoisen

 materiaalin hamstraamisessa.

 Tarvitsetkos Kaisa,  mulla olis sulle Kaisa, keräsin sinulle Kaisa,

meinasin heittään pois mutta jos Kaisa tarvisi.

Ja tarvitseehan Kaisa

💖 

Varastossa on useita erikokoisia vanhoja  lasipurkkeja.

Huuhtohylsy-kanaverkko-lasitölkki -kynttiläpurkki

syntyy kahden litran lasitölkistä jonka päällystin

kanaverkolla.

 Huuhtohylsyt, ne WC- paperirullien sisällä olevat rullat jotka liukenee veteen ja

 jotka voi pumpsata veskipöntöstä alas on mainiota askartelumateriaalia.

Hylsyjä laitetaan haaleaan veteen niin paljon, että saadaan aikaan sakea

 puuromainen massa.

Kanaverkkoa kastellaan massassa ja annetaan kuivua. Tätä Uita ja Kuivata

 toimenpidettä tehdään niin monta kertaa, että saadaan haluttu lopputulos.

Vinkkinä - minun täytyi uittaa noita yläreunan "korvia"  varmaan seitsemän kertaa.



 Lopulta" jänispurkki" oli miumaumukkaa

😂

Kieritin vielä luonnon niinestä muutaman kiepin yläreunaan ja

tupsut ja rusetti pienen tuikkukynttilän seuraksi.

Jo on ihme jos ei pimeys pakene ainakin hetkeksi.


Valoa pimeyteen

toivottelee

Kaisa

7 kommenttia:

  1. Voi, että siitä tulikin kaunis. Minusta se on kuin luminen kukka. Ihana.
    Hyvä, kun muistutit tästäkin tekniikasta.

    VastaaPoista
  2. Kaunis ❤ Tosi kiva tekniikka, jolla saa kauniita teoksia. Kausivalot sopivat tähän pimeään aikaan.

    VastaaPoista
  3. Nyt osu ja upposi tänne myös🤗..minä joka rakastan kaikkia valoja niim sisällä, kuin ulkonakin. Suoranaisesti nehän ovat, kuin elämän suola🥰
    Miten kaunis tuo sinun loihtima valo kauneus💛 ei ole tuollaista joka akkunalla.
    Tiekkö teen samoin lenkillä ihastelen muiden laittamia valoja tähän pimeyteen.
    Ja kyllä onkin pimeää ja tulee niin aikaseenkin.
    Ihanaista isänpäivä viikonloppua sinulle!
    Ja tunnelmallisia hetkiä❤

    VastaaPoista
  4. Ihastuttava! Olin jo unohtanut nuo huuhtohylsyasiat, kiitos muistutuksesta :)

    VastaaPoista
  5. Das Windlicht sieht zauberhaft aus! Hast du wunderschön gemacht!
    Liebe Grüße und noch einen wunderschönen Abend
    Christine

    VastaaPoista
  6. Ihanaista lauantai päivää sinulle!
    Pikku ylläri sinulle tähän aamuun...4 vuotias onnettareni nosti sydänrasiasta
    sinun nimesi arvonnassa! Paljon Onnea!
    Ollaan viikonlopun aikana sähköpostitse yhteydessä,niin lähetän paketin maanantaina sinulle!....Mukavaa viikonloppua!
    T.Päivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips🥰..minun blogin profiilissa on linkki minun sähköpostiini (toivottavasti se toimii)..niin skriivaile sinne sinun yhteystietosi.
      Pääsee paketti PostiPaten matkaan🤗
      Iloa ma päivääsi ❤

      Poista

Kiitos viestistä♥ Skicka en kommentar♥Leave a message♥