6.11.20

Saniaisgirlandi ja jäkäläsydän

Superlämmin marraskuu. Lämpömittarin lukemat ovat olleet uskomattomissa lukemissa. Aamuisin on pakko hieraista silmiä ettei kuvittele vielä nukkuvansa.

Kurpitsalyhty on kiikutettu kompostin päälle sillä on aika uusien juttujen.

Portti kaipasi uutta ilmettä. Jokin aika sitten tein vanhan, rikki menneen  korituolin selkänojan kaareen kuunmuotoisen kranssin ja ripustin sen porttiin c -kirjaimen näköiseksi. Hauska juttu sattui kun  Pajupirtin isäntä palasi kotiin koiraharkoista ja porttia sulkiessaan homasi, että emännän uusi girland -mallinen tekele roikkuu yhdestä reunasta portissa. Huomaavaisena miehenä hän oli oitis valmis korjaamaan ripustusta mutta kysäisi kuitenkin minulta onko aihetta oikaista koristetta.

Nauroin katketakseni kun vähän vihaisena tokaisin, että et kai tehnyt sille mitään?

Sen kuuluukin olla silleen.

Nyt girlandi on saanut paremman paikan kukkarinteessä vanhan vajan oven päällä.


Uutta ilmettä syntyi jäkäläsydämestä johon lisäsin tuijan oksia, maksaruohon kuivuneita kukintoja, jäkälöityneitä oksia ja oravansyömiä käpyjä.

Nyt vanha girlandi ja jäkäläsydän ovat sulassa sovussa odottelemassa joulua.

Pienet jäkäläpallot ja hamppupellavainen rusetti piristää syksyistä kranssia.



Lämmin marraskuinen halaus, etänä, kaikille Pajupirtissä piipahtaneille.

Lisäksi tervetuloa viimeisimmät lukijani Ruusu-unelmien Tarja♥  ja

Kari Rudi ♥ ,velkommen ihanasta Atelier Kari -blogista Norjasta.

Kaisa


13 kommenttia:

  1. Onpas näyttävä!sydän!
    niin Kaisamaisen ihana 🧡😊
    Tuo jäkälä on niin monikäyttöinen,ihanat nuo jäkäläpallot:))

    (tänään vihdoin lähden jäkälän hakuun...autopakattu,muovin/laatikoin ja sannomalehdin
    .Siilien talvihoitaja,viestitti aamulla 5.25..Pauli-Siili 🦔 kaivannu ittensä vapauteen...ei nukuttanu kun lämmintä lopulle 10 astetta:(,Harmi noille siileille/intuile menevät ihan sekasin,Kirjoitin...kyllä routa ajaa siilin 🦔nukkumaan lämpöiseen pesään,,ruuan ääreen:)
    Älytön myrsky -tuuli meillä.Risupallon oli viskannu suihkulähteeseen...pitääkin laittaa uudet valot)
    Kiitos Kaisa-ystäväin.
    Sinun blogissa vierailu tekee minustakin "touhuajan,,,sitä olen aina ollut ,ennen tätä:(,MUTTA nokkapystyyn ja Väinön kanssa aamulenkille🐶🧡😊
    ja Erityis kiitos tästä Norjalaisesta -Sinun uudesta lukijastasi,kun laitoit linkin hänen blogiin 🌹🧡🌞⛄❄, monta tuntia luin hänen blogiaan illalla:)
    AnTEEKSI ,nyt poikkesi kirjoitukseni,polulta:))..mutta onneksi oli sammaleinen ja jäkäläinen 🧡💛🤎💜💙🤍😊

    Oikein HYvää ISÄNPÄIVÄ VIIKONLOPPUA !🌹

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti vielä mainita tuosta Karin Ateljeesta sen verran , että sieltä sitten löytyy vaikka mitä. Minäkin kirjoitin hänelle kommentteja ruotsin kielellä ja luulin, että hän on Tanskasta mutta sain vastauksen ihan selvällä ruotsin kielellä jossa mainitsi olevansa Pohjois Norjasta. Niitä kuvia vain katselee ja ihastelee. Kääntäjän kanssa on pakko välillä kääntää suomeksi.

      Poista
  2. ..:) ne miehet..:)
    Olen kyllä vähän kade teille joilla on tuo askartelun kädentaito...missähän olin silloin, kun sitä jaettiin..:)

    VastaaPoista
  3. Ihania koristeita ja kivoja tuunauksia. <3
    Ja nuo miehet. <3 Kiva, kun hoksaavat katsella vaimonsa kättentöitä.

    VastaaPoista
  4. Jestas miten kaunis jäkälätaide. Miten ihmeessä keksit sen tehdä vanhan korituolin kaareen 🤗❤
    Millä olet jäkälät kiinnittänyt... rautalangallako?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila 🧡, jäkäläsydän on tehty rautalangasta väännettyyn sydämenmuotoiseen kehikkoon ja tuo vanhan oven päällä oleva kaareva kranssi on siihen korituolin selkänojan kaareen väännetty. Se tuoli on ollut pihalla ja lahonnut istuinkelvottomaksi. Pilkoin sen pätkiksi mutta sellainen kaareva selkänojan yläkaari oli niin jämäkkä eikä mennyt käsivoimin poikki niin päätin hyödyntää sitä kranssipohjana. Sanoin sille kun pilkoin tuolia että, uskotaan , uskotaan, älä katkea ,saat olla kranssissa sitten.

      Poista
  5. Voi sinua hupsua Marja-Terttu 🧡, kiitos nimityksestä. Nää nyt vaan on niitä Ota Mitä Löytyy -kansseja. Harakka kun on niin kaikki säästetään ja käytetään hyväksi.

    VastaaPoista
  6. Kiitos Suvi 🧡 samoin sinulle.

    VastaaPoista
  7. No johan taas olet loihtinut ihanaa <3 Olet kyllä niin taitava ja idearikas :) Ihanaa marraskuuta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa ♥️. Vähän talvisempia hetkiä kun pakastaa ja hento tomusokerikuorrutus on siellä täällä. Eka adventti lähestyy pikavauhdilla mutta ei vielä lasketa täysillä. Viikonloppuhalaus 🤗

      Poista

Kiitos viestistä♥ Skicka en kommentar♥Leave a message♥