Pirkko Kuuselan ja Sirpa Elorannan Munankuorimosaiikki on ollut uuden
askartelukokeiluni innoittajana. Kirjastosta bongasin tämän muutama
vuosi sitten ilmestyneen kirjan ihan sattumalta. Selailin sitä hetken ja tuumasin,
että tätähän täytyy kokeilla.
Kaikki alkoi leipomisesta. Kääretortun munankuoret meni heti materiaalikoriin.
Valoin betonisen kynttilänalusen salaattirasiaan. Annoin kuivua ja
maalasin sen mustalla spreimaalilla ja taas kuivateltiin.
Erikeeperiä levitetään haluttuun kohtaan ja munakuori
painetaan varovasti rikki liiman päälle.
Näin jatketaan kunnes haluttu määrä kuoria peittää alueen.
Kuoret maalasin sieltä täältä ruskean- ja petrolinvärisellä kalkkimaalilla.
Kirjassa kerrotaan selkeästi eri tekniikoista ja
innostavat kuvat antaa lisää inspiraatioita.
Tähän tosi yksinkertaiseen toteutukseeni olen ihan tyytyväinen.
innostavat kuvat antaa lisää inspiraatioita.
Tähän tosi yksinkertaiseen toteutukseeni olen ihan tyytyväinen.
Pienet betonivalut on hyviä harjoittelualustoja munankuorimosaiikille.
Myös puisia huonekaluja voi päällystää tämän tekniikan mukaan.
Tosin kananmunia tarvitaan ainakin kanalan verran;)
♥
Innostavia kokeiluja kananmunankuorien parissa.
Halauksin Kaisa
Olipa mielenkiintoinen askarteluidea. Tavallista mosaiikkityötä on tullut kokeiltua, ihan minipalasista. Mutta tuossa ei materiaalikulutkaan ole suuret, kun kananmunia kannetaan joka tapauksessa kaupasta kotiin :)
VastaaPoistaHuonekalujen päällystyksestä tuli mieleen toinen kiva tekniikka, nimittäin decoupage. Silläkin voi päällystää vaikka mitä. Oletko kokeillut?
Kiitos Maikkuli kommentista. Mosaiikkityöt on myös kivoja. Olen päällystänyt kaakelinpaloilla pöytälevyjä ja peltipurkkeja ym. Decoupagea olen muutaman kerran kokeillut. Muutama postaus aikaisemmin tein linnunpönttöön pienen D-koristeen. Käy kurkkaamassa. ARTULLE terkkurapsuja❤
VastaaPoistaKiitos marja-terttu♥ Jännä juttu ettei mulle ole ennen tullut eteen ko. askartelutekniikka. Kahvinporot ja kaarnarouheet on kokeiltu mutta ei kananmunankuoria. Kaunista kesän jatkoa sinulle.
VastaaPoistaERikoisen näköistä pintaa maalattuna. Betonivaluun näyttää sopivan.
VastaaPoistaMinulla on jo kuoriakin kerättynä, mut innostus vähän lopahti. Kaikkea on kuitenkin hyvä olla valmiudessa :)
Kun maalaat yksiväriseksi ja hiot pintaa, tulee taas erilainen. Lakkakin tekee ihmeitä. Minä en lakannut tätä vaan tupsutin vesiväripensselillä tuon maalin. Sitten silläkin on väliä kummin päin kuoren liimaat siihen työhösi. Kovera vai kupera puoli ylöspäin. Jälki on taas erilaista.Kannattaa kokeilla, tämä on hauskaa. Aina tulee uusia ideoita kun tekee.
VastaaPoistaTätä tekniikka en ole kokeillutkaan. Pitääpä alkaa jemmaamaan kuoria...
VastaaPoistaIhana tekmniikka!
VastaaPoistakuoret valamiina.
kiitos maalaus vinkistä;))
Halauksin Liisa!
Hieno tekniikka ja kaunis pinta. Mullakin on ilmeisesti tuo samainen kirja. Olen sitä selaillut ja ajatellut, että pitäisi jotakin keksiä.
VastaaPoista