3.11.18

Hortensiaa lempiväreissä


Jo pitkään olen haaveillut omasta hortensiakranssista. Muutama vuosi sitten ostin Mustilan hortensiapensaan  pihalle ja joka kesä olen odotellut sen kauniita kukkia innolla. Ekana kesänä se kukki muutaman muhkea kukinnon enkä hennonnut taitella niistä ainuttakaan ennen pakkasien tuloa. Muttä mennyt superkesä teki tehtävänsä ja runsaan kastelun vuoksi se pysyi hengissä. Kuihtukoon kaikki muu pihassa mutta tämä kaunotar sai joka päivä kannullisen vettä.


Seurasin nuppujen kehittymistä, kuinka niistä yksi toisensa jälkeen avasi herkullisenvärisiä 
kukkakaunottaria. Jospä nyt tulisi se hetki, että toiveeni toteutuisi. Näinhän siinä sitten kävi, että uskomaton värileikki lemmikissäni oli palkinto hellästä hoivasta.


Ensin kauniin valkoiset kukat avautuivat ja niitä seurasi vaaleanpunaisten ja 
syvän liilan eri sävyjen tulitus.
Kiitos Kaunokaiseni, kaipauksella ensi kesää odotellen.

Villiviinikranssipohja sai olla kiinnitysalustana tälle haaveelle.
Eikä muuten yhtään homannut pienestä pensaasta, että kranssillinen kukkia katosi. 
Lisäsin kranssiin kaveriksi vielä keijunmekkoa sekä harmaan käävän.



BlogiYstäville tunnelmallisia syysiltoja ja kiitokset viesteistä.

UUden tietsikan ja uuden version opiskelu vie aikansa mutta eiköhän tämä tästä lutviudu.

Kaisa

14 kommenttia:

  1. Todella upean krannsin oletkin tehnyt!

    VastaaPoista
  2. Todella kaunis kranssi♥ Niin ihanat värit siinä♥
    Ihanaa marraskuun jatkoa♥

    VastaaPoista
  3. Ihana kranssi. Itsekin teen joka syksy samaisesta hortensiasta kransseja. ovat myös tosi kestäviä. Ihanaa marraskuuta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa, kranssi on olkkarissa nyt ja hiukan on väriään muuttanut. Ehkä ens kesänä saan seuraavan. Kivaa marraskuuta sinulle myös.

      Poista
  4. Voi miten suloinen kranssi <3
    En uskaltanut napata puistostamme yhtään kukintoa, kun olivat parhaimmillaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mai, joo niissä puistomalleissa piilee aina kiinnijäämisen pelko:)Kannattaa kysellä kavereilta. Terkkuja karvatassuille💖

      Poista
  5. Oi, sinä teit nyt sen hortensiakranssin!🤗
    Upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisu, niin tein jibii, kiva kun pidät siitä, kiitos

      Poista
  6. No onpas kaunis, palkitsi hyvän hoidon :)

    VastaaPoista
  7. Todella kaunis kranssi ja hortensiassa on niin ihanat sävyt♥

    VastaaPoista
  8. Kiitos Väkertäjälle, kyllä sillä jano olikin joka kerta kun kippasin kannullista.

    VastaaPoista
  9. Hortensia on kyllä uskomaton kaveri kun vitivalkoisesta kaunokaisesta tulee niin monisävyinen. Lämmin kiitos sinulle kommentista.

    VastaaPoista

Kiitos viestistä♥ Skicka en kommentar♥Leave a message♥