20.8.16

Keijunmekkoja kranssissa



  Hei, Reilusti on kulunut aikaa edellisistä postauksista. Mihin tämä aika oikein kiitää? Vai onko se sitä elämänhallinnan puutetta? Arvojärjestyksen uudelleenasettelua, kenties? Isovanhemmuus, maailman paras olotila ♥, en vaihda sitä sijalta yksi.
Uusi työpaikka on korkattu ja täytyy myöntää, että siinä on ollut tosi paljon opeteltavaa. Lähes koko työssäoloajan olen tottunut työskentelemään itsenäisesti mutta viimeiset puoli vuotta olen opetellut mitä on kun on niitä lähityökavereita. Supertiimi on meillä  kasassa ja vvs.Lauraa kaivataan.  Vaikeaa on ollut myös "luovuttaa" töitä toisille sillä eihän mun tarvi tehdä kaikkea.(Tottunut nääs)

Elokuun tummiin iltoihin rakensin valkoisen keijunmekkokranssin
  Villiviininistä taivuteltu kranssipohja sai ylleen valkoista spreimaalia sekä jämät pinkistä pullosta sinne tänne. Sitä pinkkiä olisi voinut olla enemmänkin mutta loppui mokoma. Vanhat pikkuriikkiset ruukut suhautin sillä samalla valkoisella maalilla. Vähän rautalankaa ympärille ja sammaltäytteiset ruukut kiinni kranssipohjaan. 
Kukkakoristeiksi keräsin pihalta keijunmekkoa, hortensiaa sekä helminukkajäkkärää.


Pienet saviruukut maalattu valkoisiksi ja täytin ne oman pihakevenpäällyssammaleella.


                 
 
Ihastuin keijunmekkon, sen kauniiseen kukintoon varmaan ikiajoiksi.
Etupihan seinäamppelissa se viihtyy superhyvin.

 
 
 
 


Ensi keväälle on kerätty kaikki siemenet, kokeilen omakasvattaa.


Aurinkoista ja lämmintä viikonloppua
Kaisa

8 kommenttia:

  1. Viehkeä♥ ja niin kaunis kranssi jälleen♥

    VastaaPoista
  2. Liisan kotona29.8.2016 klo 18.17

    Hei! Olenkin jo kaivannut sinua. Onnea uuteen työpaikkaan. Aivan ihanan kranssin oletkin tehnyt taas.Liisa

    VastaaPoista
  3. Onnea uuteen työpaikkaan!
    Kyllä on kaunis kranssi, olet niin taitava :)
    Puolison tytär sai esikoisensa, joten isovanhemmuuteen on meilläkin totuteltu ja se tosiaankin on numero 1.
    Mukavaa syksyä!

    VastaaPoista
  4. Suloinen kranssi! Taidanpa jäädä lukemaan muutakin :). Käy vierailulla blogissani ja voit osallistua samalla arvontaan: www.parasta-aikaani.blogspot.fi. t. Tarja s

    VastaaPoista
  5. Ihana, ihana kranssi! Tuo keijunmekko onkin uusi tuttavuus, taidanpa lisätä sen "puutarhamuistiinpanoihini", voisin vaikka ensi kesäksi hankkia sitä itselleni.

    VastaaPoista
  6. Hei hei,
    sinulla on ihania ohjeita!
    Olisitko kiinnostunut julkaisemaan muutaman printtituotteessa ja samaan siten mahdollisesti lisää lukijoita? Etsin käsillä tekemiseen luonnonmateriaalista mukavia ohjeita ja kuvia. Otathan yhteyttä: mira.halonen@terassi-lehti.fi

    VastaaPoista

Kiitos viestistä♥ Skicka en kommentar♥Leave a message♥