18.4.15

Ennen ja jälkeen

Maalari tai ei, maalattu kuitenkin. Vanha perintöpiironki sai uuden pinnan ja uudet vetimet vihoviimein. Syksystä asti olen mietiskellyt miten ja milloin maalaisin "askartelupiironkini"
Törmäsin Vintage paint -kalkkimaaleihin läheisellä W&M Centerillä. Ihastuin ensihetkestä maaliin ja sen upeisiin sävyihin. Tämä on juuri se mitä olin kaivannut. Ei välttämättä hiomista vaan antaa pensselin heilua. Innoissani esittelin maaleja isännälle ja hehkutin, ei tartte hioa. Sain osakseni kummastelevan, syvän katseen-- ei tartte HIOA?? Vanha piironki on usean erivärisen maalin peitossa ja niin tiukassa maalitökötissä ettei siitä taatusti irtoa mitään, selitin. Mutta päätin kuitenkin uskoa ja hioin kiiltävän maalipinnan kauttaaltan koneella. Ei kestänyt kauaa eikä tehnyt kipeää.

Piironki ENNEN

 Suunnitelmissa oli maalata laatikot eri väreillä. Se toteutuikin sillä litran purkki perusvaaleaa sävyä on helppo sekoitella pienissä purkeissa oleviin värisävyihin. näin saa juuri sen sävyisen lopputuloksen kuin haluaa. No,värikokeilu on sitten ihan toinen juttu. Tänään ylälaatikot on sinisävyiset, huomenna kaakaonväriset. Niin helppoa on vaihtaa väriä. Maali kuivuu tosi nopeasti ja jos et ole tyytyväinen väriin voit maalata toisella värillä päälle. Huomisesta ei tiedä minkä värinen piironki on silloin ;)

Piironki JÄLKEEN


  Vintage paint -maalien herkulliset värisävyt houkuttelee jatkamaan maalikokeiluja. Maaleihin on saatavana lisäksi väritöntä ja värillistä vahaa jolla viimeistellän pinta. Työvälineet on helppo pestä vedellä ja maali ei haise. Siksi sitä on kiva maalata vaikka keittiössä.

Maalaustunnelmissa
Kaisa

8 kommenttia:

  1. Liisan kotona18.4.2015 klo 12.38

    Tulipa hieno lipasto ja ilmeikäs. Aivan outo maali, mutta pitää laittaa korvan taakse. liisa

    VastaaPoista
  2. Tuli kaunis, ihanat värit!♥
    Mukavaa viikonloppua!♥

    VastaaPoista
  3. Ihana muodonmuutos, lipasto uusissa väreissään on namu. :)

    VastaaPoista
  4. Hieno, kannatti nähdä vaivaa ja uudistaa :)

    VastaaPoista
  5. Kivan näköinen lipasto - uudessa kuosissaan kelpaisi mullekin! Täytyypä selvittää, mistä noita maaleja täällä päin maata saa.

    VastaaPoista
  6. Tulipa siitä hieno! Minulla olisi täällä myös yksi odottava maalausprojekti - nimittäin vanha arkku. Kiitos siis maalivinkistä! =)

    VastaaPoista
  7. Onpa kaunis! Minullakin olisi yksi tuollainen maalia kaipaava kaappi, mutta se hiominen hirvittää...

    VastaaPoista
  8. Ihana :) Oon kanssa tykästynyt noihin kalkkimaaleihin, niin söpöjä värejä!

    VastaaPoista

Kiitos viestistä♥ Skicka en kommentar♥Leave a message♥