5.11.13

Talvinallen joulukutitus

 

Kyllä se joulun tunnelma alkaa hiljalleen kutittelemaan sormenpäissä ja varpaissa. Varpaat vaan veisi metsään materiaalihakuun ja sormet syyhyää tekemistä.
Paperinaruihin olen tällä hetkellä innostunut ihan täysillä. Muutama tekele on valmistunut ja lähes valmiina on jokunen kranssinpoikanen. Lisäksi muutamia innokkaita askartelijoita on tulossa minun oppiin kunhan saadaan päivä sovittua. Mukaan mahtuu toki jos olet kiinnostunut paperinarutöistä.

Tämän lilanvärisen kranssin tein omatekoiseen rautalankapohjaan. Halusin neliönmuotoisen pohjan mutta sen löytäminen valmiina olikin aikamoinen urakka. Ei auttanut muu kuin itse vääntää se rautalangasta. Tosin se olisi saanut olla puolet tanakampaa tekoa sillä kranssista tulee aika painava. Mutta tekemällä ja kokeilemalla oppii.

 
Vanha Talvinalle sai oman paikkansa kranssin keskeltä. Valot olen vain viritellyt kranssin ympärille kokeilumielessä. Sen väri ei vaan tule oikein esille. Vääristää mokomakin kameraruppana.

 

 Valkoisen paperinauhakranssin tein pyöreään pohjaan. Ai miten se onkaan rauhallinen yhdistelmä.
Wanha kilikello on Tamburiini -kaupan löytöjä. Käykäähän piipahtamassa puodissa sieltä ei tyhjinkäsin lähdetä koskaan.




Tässä hämytunnelmaa lisäsin myös paperinauhasydämeen
 

Mukavaa marraskuuta lukijoille!
Kaisa

5 kommenttia:

  1. Kauniita kransseja, paperi loistaa ihanasti valojen kanssa, molemmat kranssit ovat tosi joulusia.
    Ihanhan tuo kello näyttää vanhalta lehmän/lampaankellolta ja nyt tuli asiaa navettaan sillä jossain siellä on kello:))))

    VastaaPoista
  2. Hei!

    Avan ihania kransseja olet tehnyt.
    Olen juuri opetettlut tekemään paperinarusta verhon ja haluaisin tehdä seinätekstiilin, johon laittaisin valot.

    Sirpa

    VastaaPoista
  3. hei, voiko sinulta ostaa tuollaisen sydänkranssin (paperinaru) paljonko maksaa?

    VastaaPoista
  4. Voi Kosotäti, sinä onnellinen jolla on paikka mistä etsiskellä aarteita. Näissä kelloissa on ajan patinat kohdallaan. Osaisivat vaan kertoa mitä kaikkea ovat nähneet. Laita kuvia blogiin jos löydät.
    Sirpa, käy kurkkimassa tekeleitäni materiaalit -kohdasta paperinaru, siellä on vinkkejä jos haluat katsella. Into piukeena minäkin niitä väsäilen. Kun vaan aika riittäisi.
    Hei T uisku kuten sanottu tekisin niitä ja koitankin tehdä mahdollisimman monta kunhan aikaa olisi riittämiin. Muutamat joululahjakranssit on työn alla ja jos saan valmiiksi hyvissä ajoin ennen joulua laitan viestiä. En kuitenkaan voi varmuudella luvata. Nämä on ihan hauskoja askareita ja ei mitään vaikeita itse tehdä.
    t. Kaisa

    VastaaPoista
  5. Olisiko mahdollista tilata uudet postaukset sähköpostiin? Toisilla on sivupalkissa kohta mistä se onnistuu, voitko lisätä sellaisen? Kiitos, jään odottamaan tietoa kransseista <3

    VastaaPoista

Kiitos viestistä♥ Skicka en kommentar♥Leave a message♥