8.12.10

Rautalankasiipien suihketta


Joulumarkkinoita ja myyjäisiä on koluttu viikonloppuna ahkerasti. Soihtulassa oli mahtava maalaishenkinen luomujoulu josta löytyi kotiintuomisia ja joululahjoja. Wepskin Aarteiden Joulu oli kutistunut viimevuodesta pienempiin tiloihin mutta tunnelma oli tosi tiivis. Voisi jopa sanoa, että aika ahdas. Onneksi jo pitkään hakusessa olleet lautasten alusliinat löytyi kuin sattumalta. Piipe pääsee pälkähästä:)

Pitkästä aikaa kierittelin rautalankaa kun nuo risuhommat piikkasen jo tökkii. Olen ihastellut noita kynttilöihin laitettavia siipiä ja kokeilin onnistuisiko se mitenkään. Pontevat läpyttimet sieltä putkahti.Siinä olikin sitten virittelemistä oikeaan kokoon. Kaikki kynttilät kun ei ole saman kokoisia. Ratkaisin asian siten, että laitoin siipien toiselle puolelle yksinkertaisen lenkin johon tein pienen helmisydämen. Sitä sydäntä sitten pyöräyttämällä saa renkaasta sopivan kokoisen.

                                             

Rautalankasiivet ja helmikoristeita


                                       

 Siivet käy myös kukkakimpun pirtsakkeena.


                                              

 Tehkää Joulua rauhallisin mielin, Kaisa

13 kommenttia:

  1. Ihanainen :) En ole tuommoisia ennen nähnytkään.

    VastaaPoista
  2. Suloisista suloisimmat siivet!!
    Tahtoo..... :)
    Kiitos sanoistasi.

    VastaaPoista
  3. Hieno keksintö tehdä rautalangasta siivet! Todella kauniit ovat!
    Mukavaa joulunodotusta!

    VastaaPoista
  4. Ovatpahan kauniit siivet!
    Minäkään en ole tuollaisia ihanuuksia missään nähnyt ennen.
    Sinulta se sujuu kaikki näprääminen.

    VastaaPoista
  5. No..kukas niitä keksiikään..Kaisa tottakai..hienoja ovat...

    VastaaPoista
  6. Ihanat nuo rautalankasiivet!!! :)

    VastaaPoista
  7. Ompas todella kauniit rautalankasiivet,tuollaset mullakin,ihanat:)Sinä se olet taitava tekee kaikenlaista pientä näpertelyä:D.Mukavaa joulun odotusta♥

    VastaaPoista
  8. Moi Kaisa!

    Tack för besöket och dina fina ord hos mig! (jag skriver på svenska, min finska stavning är inte så bra;))Vilken trevlig blogg du har!

    Här kikar jag gärna in igen!

    Hauskaa päivänjatkoa!

    Halein Jenny

    VastaaPoista
  9. Kiitos Kaisa vielä viimeisestä! Oli kiva vierailla Pajupirtissä ja kaikkia tekemiänne somistuksia ihailla. Huovutetut lampaat jäivät suloisuudellaan mieleen.

    Kauniit nuo siivet ja todellakin kukkakimpussa ovat oikein nätit piristeet.

    VastaaPoista
  10. Että sitten osaakaan olla kauniit kauneimmat rautalankasiivet saanut lepattava kynttilä hartioilleen...kaunista, kaikesta saat syper ihanuuksia aikaiseksi, se se on taito se ja että välähtääkin..!

    juu kuvaan sen pöytäni sitt:)) jos niin käy..viime vuonna sen jalat kyllä taipuivat uhkaavasti, mut mies sai ne väännettyä kuosiinsa..et saapi nähdä kuink nyt käypi:)

    VastaaPoista
  11. Kauniit enkelinsiivet! Lahjakkaasti osaat kyllä napata ideoita milloin mistäkin!

    VastaaPoista
  12. Heips!
    Kaikkea kaunista taas olet puuhaillut. Käsissäsi taipuvat kauniiksi niin rautalanka kuin risutkin.
    Mukavaa viikonloppua Pirttilään toivoo Lennu!

    VastaaPoista

Kiitos viestistä♥ Skicka en kommentar♥Leave a message♥