10.3.10

Pääsiäismuna kanaverkosta


Kevät uhittelee runsaille lumimassoille oikein toden teolla. Pienet purot lirisee katuviertä pitkin ja meidän pihan sinitiaiset on pesäntekopuuhissa. Ne ajavat toisiaan takaa ja koputtelevat pesäpöntön aukon reunoja kuin merkitäkseen, että tämä on meidän. Kirjoittelevat pistekirjaimilla ovenpieleen oman nimensä.

Pääsiäisaskartelujen tekemistä minäkin ajattelin. Ei mitään perinteistä kranssia  taas. Jotain uutta pitäisi kehitellä. Olisikohan tässä mitään itua??
Kanaverkosta naksuttelin kaksi munanmuotoista palaa. Yhdistin ne toisiinsa rautalangalla ja venyttelin vähän pyöreyttä siihen. Valkoista spreimaalia vaan pintaan ja pohja on valmis.
Kukat taivuttelin rautalangasta ja käsittelin ne InstantRust ruostemaalilla. Tuo ruostutusaine on muhinut kaapissa jo jonkun ajan kun en ole uskaltanut siihen perehtyä. Inhottaa yleensä nuo maalikatkut joten varovasti avasin pulloja. Yllätys olikin positiivinen. EI hajua! Näitä kokeilujahan voi jatkaa ilomielin.
Kevään ensimmäinen
Sisalkuitua on pyöritelty kukan ympärille.
Kierrätysrusetti vanhasta kukka-asetelmasta.

Kevään ensihenkäyksiä kaikkien  iloksi.

Halauksin Kaisa ♥♥


17 kommenttia:

  1. Ihana pääsiäismuna,olen itsekin hurahtanut tuohon kanaverkkoon ja rautalankaan,siitä saa vaikka mitä.
    Mukavaa ja aurinkoista kevään odottelua<3

    VastaaPoista
  2. Ihanan keväinen kanaverkkomuna!
    Hienon inspiraation ne kevään ensihenkäykset sinulle puhalsivatkin.
    Tuota ruostemaalia pitääkin kokeilla, miten se nyt onkin sellainen kausi, että pitää olla valkoista tai ainakin ruosteista ;)
    Risuwerstas alkaa täällä heräillä talviunilta ja uusia lintuja ja sydämiä putkahtelee maailmaan kissojen avusta huolimatta :D
    Ihan vähän pitää jotain siemeniäkin kätkeä multaan...kissoilta salaa ;)
    Tänään täällä puhaltelee oikea kevätpuhuri ja aurinko paistaa, kinokset saavat kyytiä!
    Aurinkopäiviä sinulle ♥
    Marja

    VastaaPoista
  3. Ihanan pääsiäismunan olet keksinyt! Mun pääsiäinen menee matkoilla lämpimässä, enkä tee oikein mitään pääsiäisjuttuja kotona. Pääsen Pesahin viettoon, sinne alkuperäisen pääsiäisen tunnelmiin.

    VastaaPoista
  4. Ihana pääsiäismuna! Koristelutkin niin kauniita. Kananverkkoa mullakin tuolla odottaa ideoitaan... Aika näyttää milloin siirryn ompelupuuhista rautalankapuuhiin. Aikansa kutakin, niin se mulla aina menee. Jokin vaihe on aina jonkin aikaa päällä ja nyt on ompeluvaihe menneillään. Mä en ole ehtinyt vielä pääsiäistä ajatellakaan... ;) Ehkä sit pääsiäisviikolla! Hyvää keskiviikkoa ja inspiroivia hetkiä sinulle edelleen!

    VastaaPoista
  5. Inspiratiosi on ihanan luova. Minusta on aina mukavaa tulla katsomaan, mitä uutta ja kivaa olet keksinyt.
    Kanaverkkopääsisäismuna lisähöysteillä on persoonallinen ja kaunis.

    VastaaPoista
  6. Hienon pääsiäismunan oletkin tehnyt! Tosi upea!!

    VastaaPoista
  7. Tosi mukavan näköinen,keväisen kepeä verkkomuna:). Ja Risusydän sen sanoi:ruosteiset ja valkoiset jutut vie näköjään naisen mennessään:).

    VastaaPoista
  8. Ihana pääsiäismuna on syntynyt taitavissa käsissäsi!
    Kyllä kevättä on selvästi jo ilmassa, ihanaa!:)

    VastaaPoista
  9. Ihana pääsiäismuna!Kevättä on tosiaankin ilmassa. Jokohan raeruohon voisi laittaa kasvamaan :)

    VastaaPoista
  10. Vautsi...hieno ja kiva idea.
    Aurinkoa on muutaman päivän riittänyt ja rännit loiruttanut vettä.

    Aurinkoista -ja keväistä mieltä Pajupirttiin!!!

    ^_^Piitis

    VastaaPoista
  11. Näppärästi pyöräytit kanaverkosta todella kauniin pääsiäismunan. Ihana nähdä ja löytää uusia vinkkejä.
    Kevät on uusien ajatusten ja ideoiden aikaa.

    Iloa Pajupirtin viikonloppuun!:)

    VastaaPoista
  12. Metka pääsiäismuna, ei ollenkaan hassumman näköinen! Nyt kyllä toden totta lumikerros hupenee huippuvauhtia, lorina ja lirinä täyttää ulkoilman ^^.
    Mukavaa viikonloppua Pajupirtiin!

    VastaaPoista
  13. Voi että sinulla on taitoa ja osaamista. Mukava kun kävit vierailulla blogissani.
    Harmi kun ei osuttu yhtäaikaa Sammolle.

    VastaaPoista
  14. Ihana! Olet todella uusiutumiskykyinen. Hauskaa kun annat meille uudenaikaisia ideoita! Kevättä, kevättä Pajupirttiin. Sammalmetsä vielä uinuu...

    VastaaPoista
  15. Oi miten ihana! Ja suloiset kukat vielä! Hurmaavasti kirjoitettu postaus!

    VastaaPoista
  16. Huikean kaunis tuo jääpuikko asetelmasi...samoin veikeän munan olet askarrellut, oikea taideteos konsanaan!
    Ihailen aina sinun kirjoituksiasi, osaat niin valloittavan upeesti ne kirjoittaa, miten ois kirjan laita..

    Kysyit onko kasvihuoneeni hukkunut lumeen, kauniisti esillä on ja katolla sulavat lumet nopeasti, kun alkuun niille kyytiä antaa..eli ei jätä kinostumaan pitkäksi aikaa..muuten on kyllä lunta pikkupihassa ihan yllin kyllin ja hiukan enemmänkin! Eiköhän se aurinko pian ala jelppaamaan..

    Mukavaa päivänjatkoa iloiselle Kaisuliinille!

    VastaaPoista
  17. Persoonallinen muna ja niin ihana!!
    Meillä eivät purot vielä lirise, lunta 5 m, hih hih. Tai ainakaan meidän pihassa. Kaupungissa kyllä on jo likaista lunta ja yöllä kun jäätyy niin on tosi liukkaat jalkakäytävät.
    Pääsiäisaloituksia en ole edes ajatellut, viikko vierähtänyt etten ole paljon konetta aukaissut, liekö kevätväsymys.
    Mutta iloa ja aurinkoa sinne päin!

    VastaaPoista

Kiitos viestistä♥ Skicka en kommentar♥Leave a message♥