11.11.2009

Mustikanvarpukranssi

Kolmas kädentaitajien Ideapäivä on takana ja olo on huojentunut.Mietintää ja järjestelyä on ollut viimeiset pari viikkoa lähes yötä päivää. Iloisia käsityöystäviä oli mukana kaikkiaan kuusitoista.Kuusi uutta näpertäjää olin saanut mukaan houkuteltua ,tai oikeastaan, ei tarvinnut edes houkutella. Minnan Tildat saivat monet ihastelemaan ahkeruutta ja taitoa. Piipen kivat heijastinkukat välkkyi aamun valjetessa kilpaa villasukkien kanssa.Pian pajuenkelikuoro oli aivan hurmaava. Anna-Liisan huovutetut tontut sekä "joulun sanoma pähkinankuoressa" olivat suloisista suloisimpia.Minski , tuo taitava keraamikko oli loihtinut kauniita lyhtyjä , tonttuja ym. ihanuuksia.Sirkan virkkaus- ja neuletyöt loisti lumenvalkoisena pilvenä.Vanhoja idispäiväläisiä oli mukana monia.Suoraan sanottuna olette kaikki NiiiN taitavia luojia.Kiitos teille kaikille kun olitte mukana ja teitte päivästä onnistuneen.

Mustikanvarpukranssi on veivattu eilen illalla . Pohjaksi kieputun pajua ja koristeena muutama ruostekello sekä ruzet.
Tulihan se TALVI vihdoin Pajupirtinkin leveysasteille.Saisi vaan jäädä pitemmäksi aikaa. Kädet syyhyää sitä lumiukkoa tekemään.


Reipasta ulkoilua ja lumitunnelmia Ystäväiseni!
Kaisa

27 kommenttia:

Lennu kirjoitti...

Heipsan Kaisa!
Mukavaa että lunta leijaili sinnekin päin. Meillä pyrytti eilen koko päivän aikas sakeasti ja illan tullen muuttui tiet loskaiseksi mössöksi. Mutta valkoista on puissa ja nurmella vielä.

Miä tein joskus muutama vuosi sitten mustikkakranssin ja se kesti tosi pitkään, portinpielessä oli pari vuotta kauniisti ruskettuneeena en raskinut heittää poiskaan. Nättejä nuo ruostekellot ja rusetti kranssissasi.

Kulkekaa varovasti Pajupirtin väki!

Terveisin Lennu

Eija kirjoitti...

Kaunis kranssi, hienosti sopivat nuo kaniin ruskeat siihen mukaan:))

Risusydän kirjoitti...

Hienoa, että ideapäivänne oli taas menestys!
Tuo kranssi on todella kaunis :) Mistä oletkin löytänyt noin kauniita mustikanvarpuja, meidän metsässä on tosi paljon sellaisia, joissa oksan kärjet on ihan ruskeat :(
Eikä meillä ole edes lunta! Epistä!
Mukavaa alkutalvea sinne Pajupirttiin!
Terveisin Marja

Olivieno kirjoitti...

Kaunis kranssi! Ruosteiset kellot ovat ihanat! Oletko ne itse ruostuttanut?

Pajupirtti kirjoitti...

Kiitos lumiterkuista. Nokka kohti pilviä, kärsä :8)pystyssä täällä astelen lumisella pihamaalla.Jee meil on lunta. Hassua, että tuntuu niin kivalta.
Joo kilikellot on jo valmiiksi ruostutetut. Niitä myy täällä meilläpäin ainakin Viherrinki Onnenpensas.Samaa ainetta on olemassa tähdenmuotoinenkin koriste.Ovat vain niin tyyriitä(1€kpl) ettei niitä kovin montaa raaski ostaa.

Olivieno kirjoitti...

Vau! Tuollaiset täytyy saada...

Tulin uudestaan katsomaan tuliko kommenttini ollenkaan perille vai mahdollisesti x5. Jotain häikkää linjoissa...

Nina kirjoitti...

Aivan ihastuttava mustikanvarpukranssi! Kestäviähän nuo ovat ja sitten voi, jos tahtoo jossakin vaiheessa, vaikka spreijata sen valkoiseksi.
Ruostekellot ovat niin, niin sievät..

Kiitos vielä kertaallen mukavasta ideapäivästä!

Nautitaan nyt lumesta, kun sitä tuli!:)

Susanne kirjoitti...

Ihana kranssi. Todella kaunis!
Paljon olette saaneet sinne lunta. Meillekkin satoi lumen tänne. Maisema on nyt niin kaunis.

Hanna kirjoitti...

Kylläpä kranssista tulikin ihanan ilmava! =o) t:hanna

Mi kirjoitti...

no olipas kaunis kranssi-tykkäsin todella. ja ihania juttuja täällä kertkaikkiaan. tykkäsin myös tosta sydämmestä alemmalla.

Marge kirjoitti...

Niin kaunis kranssi jälleen!:)
Teillä on ollut varmasti todella hauskaa ja mukavaa!!

Tänään aion mennä tuonne Pirkkahalliin, Suomen Kadentaidotmessuille, odotan innolla, kun monenna vuonna on pitänyt mennä, mutta aina on jostain syystä jäänyt...Sieltä saa varmaan paaaaljon ideoita:)

Tuula kirjoitti...

Laitoin itseni tänne lukijaksi. Kiva käydä katsomassa aina välillä mitä toiset värkkäilevät :)
Itsellä odottelisi pikkupussukka sammalta, jos siitä jotakin palleroa...
Sinä ainakin olet puuhannut jo monenlaista!

kati kirjoitti...

Voi mikä mahtava ideapäivä teillä onkaan ollut! Ja kaunis kranssi, tykkään! Meiltäkin löytyy pari vanhaa mustikanvarpukranssia, jotka ovat varmaankin ainakin 3-4 vuotta vanhoja. Aitan ovessa ovat vain ajan saatossa kauniisti punertuneet.

sasu kirjoitti...

voi kun kaunis kranssi ja ihanan talvisia kuvia. Kyllä tuo pehmeän valkoinen lumikerros on kaunis ja tekee maisemasta niin herkän.

Elina kirjoitti...

Hyvää lauantaipäivää!

Muistelin, että olin jo kommentoinut tätä kaunista kranssia, vaan hupsista keikkaa, eihän näin ollutkaan! Mistä tosiaan löytyy noin hyviä mustikanvarpuja? Minuakin melkein olisi innostanut kokeilla! Noh, seuraava isompi "ulkoprojekti" on sammalpuut, joita meinasin pykätä itselle ja koko suvulle lahjoiksi. Ulkona on pakko tehdä, ettei sitten tukehdu niihin pienen pieniin öttiäisiin sen jälkeen.

Talvi on tullut, ihanaa :)

sanna kirjoitti...

Ihanan kranssin olet tehnyt. Mulla aika menee nyt sairaiden lasten hoitamiseen...kunhan paranevat, niin sitten on aikaa kvoihin askareisiin. :) Hyvää viikonloppua sinulle!

Pihlajanmarja kirjoitti...

On sinulla tunnelman tajua. Niin rauhaisaa ja herkkää todella. Jotenkin hassulta tuntuu nähdä noita omia pohjia toisten blogeissa. Mutta tosi kivaa, kun tykätään.

TuijaR. kirjoitti...

Kyllä on paljon kaikkea kaunista tullut blogiisi sitten viime käyntini.
Ja nuo ihanat tähdet... <3

Tytti kirjoitti...

Kaikkea todella kaunista täältä löytyy,olet kyllä taitava ja kekseliäs nainen.mukavaa viikkoa<3

Sokrutin kirjoitti...

Todella kaunis kranssi.
Saisi vielä poimittua mustikanvarpujakin kun lumet suli..
Hmmmm ;)

Pajupirtti kirjoitti...

Lämpöiset kiitokset kaikille kommentteja jättäneille.
Varpuja tosiaan on taas esillä kun nuo lumet häipys sen siliän.
Koivunrisua tosin on vielä peräkärry puolillaan.Muutaman kiehkurasydämen olen kieputellut tuossa viikonlopun aikana, jos vaikka joululahjoiksi.
Ruostemaali on tilattu paikalliseen rautakauppaan ja lauantaina toivottavasti pääsee sen kimppuun.
Onko kenelläkään ollut lähempää tuttavuutta kyseisen maalin kanssa ja mitä olette pitäneet siitä??Ajattelin löytämääni kynttilänjalkaan kokeilla sitä.

aimarii kirjoitti...

Viehättävä kranssi!
Onnittelut onnistuneista kädentaitajapäivistä.
Lumi muutta harmaat päivät heti kauniimmiksi, mielenkin. Tykkään myös kovasti lumesta, mutta pihani on aivan vihreä ja lämpöasteita mittarissa paljon. Vettä sataa tihuuttaa.

Suvi kirjoitti...

Tuo on kyllä nätti tuo kranssi...Voi jospa itsekin olis niin ahkera ja keräis tuosta metsästä noita mustikanvarpuja =)

Anna-Lena, Drömmar av silver kirjoitti...

Hej!

VAd roligt att du vill vara med i min utlottning, Det är synd att min finska är så dålig... din blogg ser jättefin ut.

Kram Anna-Lena

keijukainen kirjoitti...

Kaunis on kranssi! Nyt voi muuten sanoa, että lumi tuli, lumi suli-ainakin täällä meilläpäin.

Pajupirtti kirjoitti...

Kiitos Aimariille, Suville ja Keijukaiselle terveisistä.kyllä sitä lunta vielä tulee.
Pidetään nyt tätä"kevättä" vielä jokunen hetki kun on niin lämmintäkin.Krookukset pyrkii ylös maasta ja perennoissa on muutaman millin alkuja kun oikein tarkkaan syynäilee. Eilen paistettiin makkarat iltahämyssä pihalla kun oli niin ihana ilma.
Anna-Lena, tack för din besök.Det ser fint ut i din Drömmar av Silver-blog.Vi friar "våren"
(+7')här i Finland:)
Trevligt veckoslutet till dig,
önskar Kajsa

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Erittäin kauniin kranssin olet taas väsännyt! Tosi hyvin sopii laittamasi rusetti ja ruosteiset kellot kranssiin.
Puttipajassa myydään ruosteisia kilikelloja 0,30e kpl ainakin täällä meilläpäin.
Mukavaa lauantai-iltaa!