31.7.09

Ensimmäinen oma KURKKU

Tsadaaa.... tässä ihan ensimmäinen OMA kasvihuonekurkkuni. Pieniä piikkisiä alkuja on tulossa useita. Joka aamu käyn niille juttelemassa ja virvokkeita tarjoilemassa.
Tomaatteja on syöty jo muutaman viikon ajan. Tosin kaikki kasvatuksen salat ei ole vielä hanskassa.Yksikin tomaatti pyrkii ulos ikkunasta, niin hikiset tunnelmat sillä reppanalla on.
Aamuisin poimin kahvikupillisen pensasmustikoita jogurtti-pellavansiemen-hunajamössön sekaan ja nautiskelen aurinkoisista loma-aamuista ulkosalla.
Vaalean roosanvärinen ruokalautanen on kierrätyskeskuslöytöjä viime viikolta. Satuin löytämään neljä kappaletta englantilaisia matalia ruokalautasia hintaan 1€/kpl. Tyhmä kun olin en ostanut kahta syvää lautasta jotka oli myös myynnissä.Maanantaina niitä ei enää ollut kun kävin tarkistuskäynnillä. Harmittaa.

Maanantaipäivän "löydöt" on kaksi puista kansituolia ja pyöreä pöytälevy jo aiemmin löytämääni pöydänjalkaan. Nämä sattui olemaan kaatsilla kun veimme tyttöjen kanssa remonttijätekuormaa. Kannattaa pitää silmät ja korvat auki kun käyskentelee aarrepaikoilla.
Nyt meidän grillipaikalla on lokoista kellotella hämytunnelmissa.
Mietiskelen kannattaisiko noita tuunailla vai antaako olla luonnon armoilla?

Merihaastetta on vielä jäljellä vajaat 12 tuntia joten vielä ehtii.
Lämpöisiä terveisiä Pajupirtistä

9 kommenttia:

  1. hienoja löytöjä!:) mukavaa loman jatkoa!

    VastaaPoista
  2. niin , ja tosi hieno kurkku!:)

    VastaaPoista
  3. Omat kasvattamat kurkut oisivat vallan ylellisyyttä, siis nuo kasvihuonekurkut. Avomaan kurkkuja on toki kasvatettu paljonkin. Muuten mulla on tuollaisia lautasia 2 kpl, mutta sinisillä väreillä. Olen ne anopiltani saanut aikoinaan vähän niinkuin hylkytavarana :) kokeileppas tehdä sinäkin risuankkuria. Isotöinen se on mutta tykästyin kyllä itsekin niihin :) Nautinnollisia lomapäiviä :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos Pippa* ja missä sun blogi viipyy.Tsemiä vaan, kylä se siit lähtee
    Selmalle *hagii.Hylkynä niitä itsekin ajattelin kun aina etsii sitä arapiaa mutta kun oikeeen tarkkaa katselee niin ne on aika lailla Arabian Maiseman kaltaisia. Sitä yhtä hepoa en vaan tiedä miksi se makoilee siinä puron rannalla.liekö kaatunut vai muutoinko leppäilee.
    Ne siniset on varmaan kauniit, onko vaaleen vai tummemman sinisiä?

    VastaaPoista
  5. Vau,mitä löytöja kaatsikalta.Minäkin huolisin.
    Minä odottelen tomattien punerrusta,muutama tulossa.

    VastaaPoista
  6. Voi mahdoton Kaisa tuota kurkun kauneutta ja komiaa varta! Koskaan en kasvattanut kurkku..aina haaveissain, mutta sinä sen teit! Tomaatteja olen...tosin en tänä vuonna...muistelen menneitä..:)namskista...ja naapurin pensasmustikoita olen kastellut:)

    Tuo lautaen kiinnitti heti..kauneudellaan, todella edulliset ja se saa hyppelehtimään ilosta! Tuolit...pöytä...kaikkea on...
    ja rauhaa ja hyvää mieltä toivotan ja iloa sisimpään...heipsuluvei Kaisuliini!:)

    VastaaPoista
  7. piti vielä sanoa, että lautasen ja kurkun värisävy sopii...huomenna viedään pus...koppiin:)

    VastaaPoista
  8. On se onnen hetki maistella ensimmäistä kurkkua omasta kasvihuoneesta! :) Valitettavasti en ehdikään osallistumaan merihaasteeseen. Reissuilla en pystynytkään tekemään arkarettani vilkkaan kaksivuotiaan takia, keräsin kyllä materiaalia. Kun pääsimme kotia, ukkonen tuhosi tietokonetta seuraavana päivänä ja vasta tänäiltana se taas toimii. Harmittaa kun olin niin innoissani haasteesta ja ideoita oli useampia. Toisinaan olosuhteet ovat toteutuksen esteenä. Ehkä mä jotain jossain vaiheessa sit teen keräämistäni materiaaleista. :) Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  9. Kaatsi on oikea aarreaitta...
    älä tee niille mitään, ne ovat kauniita just tuollaisina...
    Vaaralan vihannespenkissä kasvaa kaalia..kohta saadaan kaalisoppa omasta kaalista..:-))
    Mukavaa viikonloppua..

    VastaaPoista

Kiitos viestistä♥ Skicka en kommentar♥Leave a message♥