7.6.09

Tuijanjuuripallot

Pitkästä aikaa olen tänään päässyt kiinni lempiaskartelumateriaaliini ,juuriin. Tropiikin tyttö jätti äidille kaksi Tuijaruukkua talvisäilöön . "Muista sitten kastella niitä joskus!" Oli evästys
puutarhurilta. Juu tietenkin hoitelen niitä huolella. Mutta miten kävikään? Lämmin syksy ja unohteleva äippyli ei muistanutkaan kastella kaksosia ja kevätaurinko vielä teki tepposensa Tuijaparoille.Pelkkää ruskeaa käkkärää oli molemmissa ruukuissa. Ei hätää, sakset käteen ja tyvestä poikki. Jos ne siitä vielä tekisi uutta kasvua kuten pihamaan Tuijakin on tehnyt. Mutta ei elonmerkkejä koko keväänä.
Tyhjensin ruukut kompostiin ja kopistelin vielä mullatkin talteen ja voi mitä sieltä oikein paljastuikaan. Ihastuttava tupsake pikkiriikkistä juurakkoa täynnä koko ruukku. Heitin juurakot kuivahtamaan puupinon päälle ja ajattelin käyttää niitä askarteluun.

Saksin kuivuneet Tuijan juuret irti rungosta ja tein sammalesta pienen pallon. Kieritin tavallista ruskeaa rullalankaa sammalen ympärille ja lisäsin juuret pallon ympärille. Sit vaan tiukasti lankaa ympärille ja niin oli uudet juuripallot valmiina. Helppoa ja nopeaa toteuttaa.
Juuripallot on mainioita koristeita niin kukka-asetelmiin kuin kransseihinkin.


Kesäinen kastelukannu juuripalloineen , sireenein ja virpiangervoin toivottelee leppoisaa kesäkuun viikkoa kaikille.

16 kommenttia:

  1. KIva! Nyt minäkin tiedän kuinka käy minun ruskettuneille tuijille! Samoja kukkia ollaan kuvailtu...

    VastaaPoista
  2. Kauniit pallot. Voi kunpa olisin itsekin noin kekseliäs ja saisin jotain noin kaunista aikaan.

    VastaaPoista
  3. Mukavaa tehdä kaikkea kaunista, kun hoksaa ja on sormenpäissä taitoa. Sinulla näyttää olevan.

    Omat tuijani kasvavat suuoraan maassa, juurtuivat hitaasti ja joka talvi hieman pelkään, että paleltuvat, mutta toistaiseksi ovat selvinneet.

    VastaaPoista
  4. Kiva keksintö, hauskan näköisiä palleroita :)

    VastaaPoista
  5. Oletpa sinä kekseliäs!!! Palloista tuli upeat. Tuo asetelma kastelukannussa on kaunis!

    VastaaPoista
  6. Vau, ihana idea! Ja kiva löytö siis tuo juuristo.
    Ihanat ovat ja kivan ruskean sävyisetkin.
    Suloinen on nyt kastelukannusi asetelmineen.

    Mukavaa viikkoa!:)

    VastaaPoista
  7. Hupsis, mutta kätevä keinot keksii;)Mielettömän ihana myös tuo betonikynttilänjalka!!

    Kesäterveisin Titta :)

    VastaaPoista
  8. Voi sinä näpertelijöiden kuningatar..kaikkea kivaa keksitkinn...ihana pallkukat...

    VastaaPoista
  9. Vautsi, onpa hienot!!!
    Sinä se keksitkin kaikkea ja saat kaunista aikaan!!!

    Asetelma on kaunis:))

    Mukavaa viikkoa:)
    ^_^Piitis

    VastaaPoista
  10. Hei! Kiva blogi sulla kans - pitääpä lisätä listalle.. :))

    VastaaPoista
  11. Voi Kaisa kyllä sinä olet kekseliäs. Nuo juuripallot on kyllä hauskat.

    Aurinkoa päivääsi!

    VastaaPoista
  12. Ihana saada kommenttejanne hyvät Ystäväiseni.Ei sen askartelumatskun tarvi kummoinenkaan olla kun saa jo vaikka mitä aikaan.
    Eilisiltainen aarteenetsintäretki meren rannalle toi taas uusia ideoita.
    Aallokko oli sopivasti silpunnut kaislanpätkiä noin viiden sentin pituisiksi. Näitä pätkiä oli rannassa 30:n sentin levyinen vana ja se näytti jo sellaisenaan sievältä.Raksuttimet vaan surisemaan ja ehkä jonain päivänä on jotain valmista.
    Kaislat onkin tämän ajan trendiainetta.
    Arvatkaa muuten syyhyääkö sekatöörit kun viikonloppuretken matkan varrella tönötti sadoittain maasta nostettuja kantoja isoissa kasoissa? Ei voi olla nooooin paljon hyvää mateeriaalia menossa jonnekkin.Yksi kasa olis joutanut meidän pihalle. Siinä ois ollut temmellyskenttää vähäksi aikaa:)
    Innostusta juurien käyttöön kaikille jotka möyritte mullassa.

    Pihajasmikkeen juuret varttuu jo rapulla, lähden....

    VastaaPoista
  13. Voi nämä sun idikset saa minut aina niin hyvälle tuulelle ;)

    VastaaPoista
  14. Mitäpä Pajupirttiin kuuluu...
    jälleen jännittäviä aikaansaannoksia olet puuhastellut ja siten saanut mukavat palleroiset koristamaan...veikeät ovat mielestäni!

    Mukkelista!

    VastaaPoista
  15. Toisen onni on aina toisen epäonni..ja toisinkin päin. :D Hyvä äiti, että keksit tehdä jotain kaunista kuolleista tuijaparoistani. Saattoi niiden kuivettuminen olla kyllä ihan itse puutarhurinkin syy, hän kun ei myöskään ollut kovin hyvä kastelemaan...

    VastaaPoista
  16. Hauskoja palloja! Muistankin vihjeesi juurista, katajan juurtakin olisi! Menen käymään mökillä lähipäivinä, ja tarkoitus olisi leikkoa pitkät notkeat pajut tuolta tien reunalta!
    Ojennan sinulle tunnustuksen, ole hyvä! Punaista ja keltaista blogissa.
    Mukavaa juhannusviikkoa ja juhannusta sinulle!;)

    VastaaPoista

Kiitos viestistä♥ Skicka en kommentar♥Leave a message♥