25.4.09

Oma Paratiisini

Pajupirtin Paratiisi kutsuu jälleen kykkimään ja puuhastelemaan.
Peräkärrillinen haravointijätettä odottelee kuormassa pääsyä kierrätykseen. Oman pihan kompostit on muhimassa mullaksi eikä näihin citypuutarhoihin mahdu mielettömästi ylimääräistä.Onneksi kaupungissa on risujen ja haravointijätteen vastaanottopiste jonne voi maksutta viedä lastinsa.Viimepäivien myrskytuulet kun pudottelivat isoa ja pientä männynoksaa pitkin pihaa ei auta muu kun viedä ne muualle. Paksut ja känkkäräiset oksat saa jäädä risutöiden pohjamateriaaliksi. Niistä saa tosi hauskannäköisiä "taideteoksia"pihalle.

Eilen väsäsin muutaman sisustussydämen kierrätyskeskuksesta ostamistani pellavaisista lautasliinoista (0,50€/kpl). Ripustuslenkiksi laitoin luonnonläheistä hamppupellavanarua ja
yritin testailla uusia tekstiilitussejani. Kalligrafian taito on vielä hakusessa mutta opetellaan!
Ajopuista nikkaroidut tikkaat on loihtinut Jenni. Teimme viime keväänä monta unohtumatonta retkeä etsiskellessämme rannalle ajautuneita ihania harmaita laudanpätkiä. Kun kesä koittaa ja saan tyttöni taas takaisin "tropiikista"jatkamme seikkailuja.
Taustalla näkyy koivunrangoista tekemäni pikkuaita kukkapenkin reunalla. Se on ollut taivasalla jo ainakin neljä vuotta ja pysynyt suhteellisen hyvänä.
Innostavia ulkoiluhetkiä teille kaikille ihanille piipahtajille.
Linnut jo kutsuvat pihatöihin, täytyy mennä.

18 kommenttia:

  1. Vanha puu on niin ihanaa, samoin tekemäsi sydämet! Ja tekstikin on oikein hyvää, vaikka itse epäröitkin =). Ja vielä täytyy antaa kehuja uudesta sivupohjastasi! Aivan ihana! Mukavaa viikonloppua! Itse taidan suunnata risunvääntöön tuonne aurinkoon =).

    VastaaPoista
  2. Ihania nuo vanhat ajopuut!!! :) Ja kauniita sydämiä!

    VastaaPoista
  3. Upeat tikkaat! Ja nuo sydämet on ihkuja. En ole tiennytkään, että tekstiilitusseja on muita kuin mustia. Nyt tiedän senkin. Ihanaa päivää Sinulle :)

    VastaaPoista
  4. Ekaksi huomioni kiinnittyi uuteen pohjakuvaan. Tätä mietin itsellenikin, mutta jätin kopioimatta. Kauniilta näyttää ja sopii hyvin blogiisi.
    Ajopuista tehdyt tikkaat ovat kyllä luonnontaidetta parhaimmillaan ja nuo sydämesi sopivat niihin tosi hyvin. Rentouttavaa viikonloppua pihapuuhien parissa. Lähden tästä itsekin kohta jatkamaan perennapenkkien puhdistamista. Maa on vielä jäässä, mutta talventörröttäjiä poistelen ja aikomuksena on vielä pesaista kasvihuonekin....

    VastaaPoista
  5. On sitten hienot sydämet...vau ja vau...
    Kauniit myös nuo tikkaat...

    Uusi tausta sopii hyvin blogiisi..
    hyvää viikonloppua toivottaa Krisse

    VastaaPoista
  6. Sinullä on kyllä alati ihastuttavia taideteoksia, olet niin luova , kuin olla ja voi sekä, sekä aikaansaava...
    vai kasvarin pohjustustyötä...ihanaa ja jo paketissa, ehdottomasti se on maljan kohotus!
    Huikeaa ja ihanaa..! Onnea!
    Ystävillä on yhteiset eväät.

    VastaaPoista
  7. Hei ystäväiseni, voi kun voisin oikeasti keijukaiseni tulla luoksesi katsomaan kaunista pihaasi. Mutta kun aikuisten oikeasti en omista siipiä, enkä keijupölyäkään...Mutta käy sinä blogissani hakemassa haaste!

    VastaaPoista
  8. Äskeiseen tuli kirjoitusvirhe, kirjoitin keijukaiseni, piti siis olla keijukaisena..jos sillä oikeasti on mitään väliä...hih hii. Nyt sinua varmaan naurattaa...

    VastaaPoista
  9. Voi Kaisa miten kivoja sydämiä olet tehnyt ja nuo tikkaat on kyllä ihkut! Minulla on meidän männynjuurella vanhat portaat - ne olivat saunanterassin kupeessa kun muutimme tänne taloon. Onneksi en hävittänyt niitä vaan kaivoin ne talon alta esille pari kesää sitten. Siihen sitten laittelen kukkasia ja jotain emalipyttyjä.
    Sinulla on kaunis blogipohja.

    Mukavaa viikonloppua toivoopi Lennu täältä Lennulasta.

    Meillä on ollut tänään lämmintä ja lumet on saaneet kyytiä.

    VastaaPoista
  10. Wautsi! Tosi kivoja nuo sydämet ja kivat tekstit niissä. Luulin eka että olet jotenkin muuten tehnyt ne kirjoitukset kuin kirjoittamalla...Olet taitava :) Tikkaat kans tosi ihkut!!!

    Tein monta vuotta sitten vanhempieni mökillä järven pohjasta löytyneistä laudoista (vanha venevaja oli ilmeisesti sortunut veteen..) taulun kehyksiä! Tykkään et vanhat harmahtaneet laudat on just kivan näköisiä, kuten nuo tikapuut!!

    Puutarhasi kuvissasi pilkistää...ihan mielenkiinto herää mitä kaikkea puutarhassasi mahtanee olla :)

    VastaaPoista
  11. Kauniisti tekstatut sydämet ja aih kuinka ihanat tikkaat! Odotan harmaantunetita kuluneita tikkaita sisustuskäyttöön kunhan varastorakennus uusitaan... mutta nuo sinun ovat silti kauniimmat!

    VastaaPoista
  12. Kiitos kaikille Ihanaisille kommenteista.
    Aamuaurinko kutsuu kerallaan karkeloimaan.Taidan lähteä pyöräretkelle.
    Nauttikaa sunnuntaista.

    VastaaPoista
  13. Kauniit tikkaat ja sydämet. Ajopuu on todella kaunista.
    Aurinkoista päivää!!
    ^_^Piitis Ylläkseltä

    VastaaPoista
  14. Ihania nuo tekemäsi sydämet!

    VastaaPoista
  15. Voi, kun on ihanat tikkaat.
    Ja nuo sydämet, olet kyllä tosi taitava tekstaaja, minä omiin sydämiini laitoin tekstit tietokoneella (;
    Täällä oli jo niiiin kesäinen viikonloppu, taimitarhalla myytiin orvokkeja oikein urakalla !
    Mukavaa alkavaa viikkoa Sinulle !
    terkuin Marja

    VastaaPoista
  16. Ihana paratiisi!
    Laitoin sulle haasteen, käy kurkkamassa blogissani.

    VastaaPoista
  17. Minulla olisi sinulle haaste..(Ja oho, taitaa olla Jossukin sinulle laittanut saman haasteen!?!)

    VastaaPoista
  18. Todella kauniita sydämiä ja ihanat nuo tikapuut = )

    VastaaPoista

Kiitos viestistä♥ Skicka en kommentar♥Leave a message♥