19.3.2017

Uudistunut leipälaatikko


 Löysin kirpparilta puisen leipälaatikon joka oli hyvässä kunnossa ja ajattelin kokeilla kuvansiirtoa rulokanteen. Pieni epäilyksen vire oli, että kestääkö Wintage paint -maali käsittelyä mutta turhaan tuli epäiltyä. Annoin maalin kuivua ihan kunnolla. Maali kuivui suht nopeasti eikä laatikko haissut yhtään maalatulta. Kiinnitin tulostuskuvan Art mediumilla ja kaikki ylimääräinen paperi lähti tosi hyvin pois kun en antanut sen kuivua liikaa. Lopuksi vahaus Wintage -vahalla ja  romanttinen boxihan siitä tulikin.


Tämä printti on mielestäni herkkä johtuen kukasta. Tulostimessa tosin oli muste jo lopussa eikä siitä roosanvärisestä ruususta ole tietoakaan. Mutta ihan kivahan se on tämä keltaruusukin. Keväinen .


Kannattaa kokeilla kuvansiirtoa myös kankaalle. Onnistuu varmasti.
Kirppareilta saa tosi edullisesti kaikenlaisia puuesineitä, tarjottimia ja laatikoita.
Ei muuta kun rohkeutta peliin.

Maalaustunnelmissa
Kaisa

12.3.2017

Soodataikina♥


Talvi- ja alkukevätflunssia on koitettu väistellä kaikilla mahdollisilla keinoilla mutta eipä pöpöt purjehtineet pirtinkään henkilökunnan ohi. Eka olin itse räkätaudissa ja vaikka kuinka pesin käsiä ja desinfioin ja välttelin ja väistelin eikä C-vitskutkaan auttaneet. Lepoa ja lämmintä juotavaa, särkyläälettä kolotukseen ja päänsärkyyn. Oikeastaan aika rentouttavaa nukkua kolmet päikkärit ja lukea siinä välissä. Onneksi tuli talvikisoja telkkarista. Nyt taas elämä voittaa.

Löysin netistä soodataikinan ohjeen ja ajatuksena oli kokeilla pitsilyhdyn tekoa. Mutta kunkas siinä puuhassa sitten kävikään? Ei ollut kotona kahta desiä soodaa. Siis tehtiin puolikas annos. Kaulitaan noin viiden millin paksuiseksi levyksi. Pitsiliina taikinan päälle ja pari painallusta kaulimella. Kaunis pitsikuvio on taikinassa ja piparimuotilla painelin pieniä sydämiä taikinaan. Tein kevätkranssin pohjan eripaksuisista rautalangoista ja maalasin pohjan spreimaalilla.

Soodataikina
  • 1dl maissitärkkelystä
  • 2 dl soodaa
  • 1,25 dl vettä
  • Kaulin, muotteja
  • Pitsiliina
  • Puutikku 
Mittaa maissitärkkelys, sooda ja vesi kattilaan. Sekoita ainekset keskenään ja lämmitä miedolla lämmöllä, kunnes taikina kiinteytyy. Siirrä taikina kulhoon ja peitä kostealla liinalla. Kun taikina on jäähtynyt, kauli se  noin 0,5 cm ohueksi levyksi. Paina kuvioita pitsiliinalla ja laita reikä ripustuslenkille puutikulla. Anna valmiiden koristeiden kuivua huoneenlämmössä tai 75 asteessa uunissa noin tunti.


 Soodatikina


 Valmiit pikkusydämet saa kuivua huoneenlämmössä noin vuorokauden.


  

 Kevättä ilmassa
Ensimmäiset muuttolinnut on bongattu.
Neljä laulujoutsenta töräytteli sinfoniat kun lensivät ylitsemme viime viikolla.
Sekä iloinen kalalokki otti tuulta siipiensä alle tällä viikolla.
 Leijaili tuulen viemänä kuin karusellissa konsanaan. 
Lämmöllä Kaisa