24.5.2015

KEVÄT


Raparperia voi kutsua toukokuun jokapaikanhöyläksi. Siitä saa maukasta pullataikinapiirasta, kermaviilihöystettyä namipiirakkaa, mehua sekä kiissukkaa aamupuurolle. Oma superhyperhyvä on saneerauslaasti. Viikontakaisen kasvihuoneen lattian laatoituksen ylimääräinen laasti päätyi pikkiriikkisille raparperinlehdille sekä mehumukeihin. Kylmänkalseat kevätilmat tosin vähän hidasti kuivumista. Alun alkaen olisi pitänyt ottaa tekeleet sisälle kuivumaan. Mutta kuivuihan ne lopulta takan päällä. Viinirypälevatiin jäi tuore lehti kiinni niin perusteellisesti, että nuppineula oli paras työkalu sen irrotukseen. Viisas olisi öljynnyt lehden aluksi. Seuraavalla kerralla :)




Kasvihuoneviljely on aloitettu ja isäntä on saanut mittavan taimikasvatuksensa vihdoin omille paikoilleen. Tulossa on tomaatin eri kokoja ja värejä. Kurkkua maalla, ilmassa ja vähän merelläkin.Yrttejä, kurpitsaa (kesällä ja ilman), arbuusia, brokkolia, punajuurta ja huh kaikkia ei edes muista. Lopputuloksena saattaa olla valtaisa räjähdys kasvihuoneessa kun aurinkolämpö ottaa vallan.

Mikä onkaan kesäaamuna maittavampaa kun se ikioma lämmin ja piikikäs kasvihuonelämmin kurkku. Tompuista puhumattakaan.

Oravaperheen "tavaranvaihtopäivät" on vietetty. Ikuistin muutaman päivän kestävää lasten pesänvaihtoa mielenkiinnolla. Äiti on onneksi hyvissä voimissa ja pojat selvisi trafiikista. Jalka tosin lipsui välillä mutta sisulla selvittiin.
Heleää helluntaita
Kaisa

3.5.2015

Naavaa ja jäkälää


Toukokuinen töräys täältä Pajupirtistä. Vauhdikas ja rentouttava lomaviikko takana. Aurinkoa, vesisadetta, kevättuulia ja lumimyräkkää. Sitä Suomen kevättä. Lämpötiloja +14 - 0 astetta. Ihania ihmisiä, hyvää ruokaa , yllätysvierailuja ja rentoa reissaamista mahtavissa maisemissa. Askartelumatskua sai kerätä luvan kanssa niin paljon kun vain ehti. Todella upeat naavakuuset oli pudotellut pieniä oksantynkiä joita meikäläinen innolla haali matkamuistoihin.


Muovinen kukkasuppilo sai ylleen hirvenjäkäläisen klenningin. Kuusen naavasta laitoin kauluksen rimpsumekkoon. Vanhan pihamännyn rungolle kukkapurnukka sai oman paikkansa.


Heinäseiväspino on niin hivelevän kaunis, että se täytyi ikuistaa.


Kurkien huuto lähisuolla sai kevätmielen valloilleen.
Mahtavat töräykset herättelee koko tienoon takuulla.

Reippaita kevätpuuhasteluja teille kaikille

Kaisa