7.2.2015

Sydän Ystäville♥ .....ja liiduille



Kaivoin pitkästä aikaa kankaat esille ompelukaapista. Mielessä oli surrutella jotain ystävänpäivään liittyvää. Auringon innoittamana vaihdoin kevätvihreää keittiön ikkunoihin ja silittelin samaisesta kankaasta ommellun liinan pöydälle. Haaveissa on jo pitkään ollut keittiön uudistaminen mutta päätin toteuttaa sen tällä erää säilytyssydämellä. Pikkiriikkinen kaupasta -muistitaulu kaipailee liitujen säilytyspaikkaa. Taulun maalasin vanhasta taulukehyksestä ja liitutaulumaalilla. Kätevä kikka laittaa ylös mitä puuttuu.


Pieneen taskulliseen sydämeen voi pujottaa liidut sekä tarralappunipun. Kaikki tarpeellinen on kätevästi esillä.


Tiistaiöisen lumisateen jäljiltä maisema oli niin syötävän suloinen, että aamulla oli tehtävä kuvausretki joen rantaan. Sorsajoukko värjötteli jään reunalla ja teki hauskoja pyrähdyksiä hyiseen veteen. Ihan tuli kesä mieleen näitä veijareita seuraillessa.

Raikkaita talvipäiviä ja kivaa Ystävänpäivää
Kaisalta