27.1.2014

Pajusydän pakkasessa


Pajua en ole taivutellut pitkään aikaan. Palloja tuli tehtyä muutamia vuosia sitten mutta innostus tähän materiaaliin laantui. Paju on siitä hauska materiaali, että katoksen alla se säilyy ja kestää. Säiden armoilla se hapristuu aika pian ja lahoaa. Keräsin nuoria,  kesän yli kasvaneita suoria vitsoja isohkon kimpun. Taivuttelin muutaman vitsan sydämen muotoon ja  kaaospunontatekniikalla käänsin oksia sikinsokin.

 

 Pajun eri värit saa pinnasta elävän.



Jäähaasteessa viedään viimeistä viikkoa. 
Vielä on aikaa. 
Käykää ihmeessä vilkaisemassa valmiita töitä. 
Upeita oivalluksia löytyy jokaiselta. 
Reippaille tekijöille suuri kiitos
Kaisa



19.1.2014

Jääkellot


 
Käykää kurkkaamassa edellistä postausta!
Haastetöitä on jo valmistunut, kiitos.
Vielä on aikaa jäädytellä.
Vinkkivinkkinä: Käytä kumihanskoja työskennellessä -Ei ole läheskään kylmää askartelua.

JÄÄKELLOVINKKI

Helisevät jääkellot syntyy mainiosti kertakäyttömukista, helmistä, rautalangasta ja muutamasta oksanpätkästä.
Täytä muki vedellä vedellä noin 3/4 .
Teippaa hiukkasen pienempi muki  laattaan kiinni ja aseta se  veteen mukin keskelle.
Jäädytä pakkasessa (ulkona)
Sulata kello varovasti lämpimän, juoksevan veden alla irti mukista.
Kaiverra pieni reikä saksenkärjellä kellon yläosaan.
Kierä rautalankaa sukkapuikon ympärille ja kiinnitä helmi kilkattimeksi.
Kellot voi ripustaa yksitellen puun oksalle tai
jäädytellä erikokoisia kelloja tuulikelloksi.


Jääkellotarvikkeet
Kertismuki
kaakelilaatta ja
pieni Tupperin purkki
vettä tai mehua

Vienosti helisee nämä jääkellot kun puuhelmi kilkkaa kellon reunaan.

Aurinkoisia hymyjä

Lähettää Kaisa

14.1.2014

Talvinen ** JÄÄHAASTE**



Hyrrr, hyytävän vilakat huomenet Pajupirtistä * Pakkaspoika kantoi meille tänne eteläänkin kunnon jäädytyskelit. Heti maanataiaamuna urheilukentän jäädytysauto surrasi ympyrää hiekkakentällä ja luistelukoppeja laitettiin käyttökuntoon oikein tosissaan. Talvi tuli vihdoinkin kunhan lunta ilmestyisi vielä muutama sentti.
Itse otin pakkasennakot jo viikonloppuna. Täytin pienen vesi-ilmapallon vedellä ja laitoin pakastimeen vaikka ulkomittari näytti +5. Tavoitteena oli saada pieni jääpallo aikaiseksi mutta kuinkas siinä puuhassa kävikään. Pallo halkesi kahtia ja siinä käsissä näitä kylmiä jääpallukoita pyöritellessä tuli mieleen simpukka.
Jääsimpukka


Edellisestä JÄÄASKARTELUHAASTEESTA on kulunut jo rutkasti aikaa (5 vuotta)ja nyt KAIKKI jäädyttelemään!
Linkki TÄÄLTÄ edelliseen haasteeseen. Kerää täältä ideoita ja luo oma JÄÄkaunokainen.
Ota haaste vastaan ja iloitse tuloksesta.


*JÄÄHAASTE*
02.02.2014 asti

Nyt kaikki muu askartelu nurkkaan ja Talven
kunniaksi jäädyttelemään uusia ideoita.
Kaivele nurkista ja navetoista kaikkea mahdollista
muottimateriaalia ja loihdi oma jääkoristeesi.
Tuo aikaansaannoksesi esille omaan blogiisi ja
kerro muille innokkaille typyköille ohjeentynkää.
Laita vielä kommentti tähän postaukseen.

Katsotaan mitä kaikkea ihanuutta saadaan aikaan.
****************************************
Kokoan helmikuun 2. päivä kaikki jääteokset yhteen ja arvon
hyytävän kylmän palkinnon haasteeseen osallistuneiden
kesken. Jäätelöö kenties :) tai kylmää kyytiä ;)
Jotain kivaa kuitenkin.Nyt jäädyttämään......


Kaikki mukaan jäätalkoisiin!
Kaisa


9.1.2014

Pellava-pitsinen Pyttipannukranssi

 
Pitseistä, pellavariekaleista, napeista ja nauhoista syntyi talvinen pyttipannukranssi lämpimään +6 tammikuun lomapäivään. Revin pellavakankaasta kapeita suikaleita ja pesin ne pesupussissa, 30-asteisessa pikapesussa. Valkoinen kangas lähti liestymään hyvin mutta beige vähän nikotteli vastaan.
Lisäsin vähän pitsiä sinne ja tänne sekä vanhasta puserosta jäljelle jääneet napit ompelin kukkien keskelle. Vähän harmittaa kun tummaan kankaaseen en saanut parempia hapsuja aikaan. Olisikohan pitänyt lisätä pesulämpötilaa vai -aikaa?
 

Valkoinen pellavakangas yltyi hapsottamaan ihan kiitettävästi. Se on muuten  hiukkasen ohuempaa tyykiä kun tuo beige. Kolmiosainen koukku on osa naulakkoa jonka päräytin ajopuusta.
 
 
Tarvikkeet pyttipannukranssiin
 
kranssipohja
pellavakankaita
pitsiä
nappeja nauhoja
mitälaatikostalöytyy
ym.
 
 
Kiitokset kommenteista Ihanaiset,
jaksatte aina minua ilostuttaa viesteillänne.
Kaisa


5.1.2014

Puutarhalyhty ajopuista


Paljas, lumeton puutarha on kaivannut isoa ruovia lyhtyä  mutta se ei ole onnistunut kävelemään meille, ei sitten millään. Kaupat on pullollaan jos minkälaisia lyhtyjä. On talliversioita, valkoisia pitsiunelmia, puisia tunnelmapläjäyksiä eri väreissä, teksteillä ja ilman mutta ei sitä mitä oma piha kaipaa. Ei auttanut muu kuin hiippailla verstaalle ja ajopuukätkölle. Onneksi keräsimme syksyllä ison säkillisen aarteita meren rannalta jemmaan myöhempää käyttöä varten.

 
 Puutarhalyhdyn tein ns."tikapuumenetelmällä"(omakeksimä työstönimi). Ota kolme 60-70 cm:n pitusta laudanpätkää ja muodosta niistä kotamallinen kolmio. Poraa 3mm:n poralla reikä kaikkien kolmen läpi ja pujota 2mm:n rautalanganpätkä reikien läpi. Kierrä kummatkin päät pihtien avulla kiemuralle. Kun kolmio pysyy pystyssä omin avuin aloita poikkipuiden laittaminen sivu kerrallaan.
Eikä sen ole niin väliä vaikka kaikki ei ihan suorassa olisikaan. Se on sitä persoonaa. Kun kaikki kolme sivua on tikapuoitu kiinnitä vielä jokaiseen kulmaan "koristelistat". Thatsit !
Ruuveista en niin ottanut paineita. Käytin kipsilevy- sekä terassiruuveja, ainaskin paketissa niin luki.
Nyt hämäränhyssyssä sytytin punaisen kynttilän keittiötölkkiin ja asetin sen lyhdyn sisälle ja puutarha kiittää hämärässä ;)



Pajupirtin pihan tammikuu 2014 näyttää tältä. Orvokki kukkii täyttä päätä ja joulun 2012 jouluruusu jonka laitoin keväällä kukkapenkkiin availee nuppujaan. Sateenkaari on kuvattu 25.12.13 jouluaamuna. Callunat puskevat kukkaa innolla kuistin kukkalaatikoissa.

                                  Kaisa

1.1.2014

Iloista voimaa jäkäläkengissä


Suunnattoman suuret kiitokset teille ihanat Ystäväni vuodesta 2013. Olette innolla jaksaneet seurailla näitä askartelupäivityksiäni. Oma blogini syntyi ihan sattumalta. Aloin tallentamaan muistiin kuvia ja mietteitäni askartelusta. Perustin oman blogin ja huomasin pikkuhiljaa, että jokin ihmeellinen voima vei minut mennessään. Se ihmeellinen voima on Luonto; Sammalmetsä, jykevät kalliot, aallon loiskahdus rantakiveen, niittyvillan kevyt huiskutus suomättäältä, Regina-lehmän vieno ynähdys apilapellosta, puron lorina kivikosta ja lämmin tuulenhenkäys kesäillassa.
Näistä kaikista saamme nauttia kun vain osaamme pysähtyä!


Pientä, tai vähän isompaa, ilottelua tiivistin muutamaan mustikanvarpupötköön. Taavetti-orhi köpittelee edellä ja ohjailee meitä kaikkia luontoretkelle askartelujen Ihmemaailmaan.

Luonnollista vuotta 2014

Pajupirtin Kaisa